Tim Ricen ja Andrew Lloyd Webberin musikaali Jesus Christ Superstar Helsingin Jäähallissa 21.6.2022. Pääosissa Peter Jöback (Jeesus) ja Ola Salo (Juudas).
Olen koko tietoisen ikäni ollut konserttien suurkuluttaja. Musikaalien maailma on itselleni kuitenkin vieras. Pari pienempää produktiota on tullut puolisattumalta nähtyä. Olen pitänyt musiikin musiikkina ja teatterin teatterina.
Ruotsalaisen suurproduktion, tuottajapari Patrick Froomin ja Staffan Holmin versio klassikkomusikaali Jesus Christ Superstarista piti tulla esitykseen Hartwall Arenalle jo aiemmin, mutta korona viivästytti. Esitys siirrettiin myös pienempikapasiteettiseen Jäähalliin, jossa se esitettiin kahtena iltana.
Tunsin suurta kiinnostusta, miten kaikkien tuntema tarina toteutettaisiin estradilla. Aikoinaan, kun menin elämäni ensimmäistä kertaa oopperaan (Tosca), kysyin paremmin tietäviltä, että haittaako kokonaisuutta se, että tiedän jotain juonesta. Sain vastaukseksi, että yleensä klassikot tunnetaan juonellisesti aika hyvin. Kyse onkin siitä, miten se tehdään tällä kertaa.
Jäähalliin oli rakennettu tyylikkään porrasmainen estradilava. Ylimmän kerroksen vasemmassa laidassa oli bändi ja vastakkaisella laidalla orkesteri. Kuten usein oopperassakin, kansalaisten ja sivuosien esittäjät toimivat parikymmenpäisenä kuorona.
Esitys alkoi, kun viimeksi mainitut kävelivät jutustelevana, tavis-vaatteisiin pukeutuneina ja somettavina nuorina lavalle. He pukivat roolivaatteensa vasta lavalla alkumisiikkien pauhatessa fanfaarien lailla. Oliko tämä viesti siitä, että kuvion sanoma on suunnattu juuri / myös omaan aikaamme?
Juoni kulki tuttua kaavaa. Juudas pääsi ensinnä sooloääneen Heaven on their minds -aarialla. Jeesus pääsi mukaan heti seuraavan kappaleen What’s the buzz? myötä. Yllätyin, miten suuressa roolissa Janicen esittämä Maria Magdalena oli. Hän toi ilmaisullaan esitykseen mukaan soulsävyjä, jotka olivat osin hyvinkin toisesta maailmasta kuin pääsolistien tyylit. Jöback ja Salo ovat huikeita ammattisolisteja, jotka omaavat dramaattisen ja vivahteikkaan äänen. Pääroolitukset olivat siis aivan nappivalinta.
Pian ääneen pääsivät myös Kaifas ylipappeineen Thus Jesus must die -kappaleen myötä. Tietoisesti häijyksi tehdyt hahmot ja tunnelmaa tapaileva musiikki saivat aikaan tunnelmia kuin Pink Floydin The Wallista. Muuten yhtye ja orkesteri kuljettivat kuviota pitkälti bigband-hardrockin sävyin. Silloin, tällöin otettiin mausteita etnomusiikista ja funkymmasta ilmaisusta.
Esitys vei mukanaan. Vaikka juoni oli tuiki tuttua, kuomasin jännittäväni, ”miten” seuraava kupletin kulku tehtäisiin. Valotrusseista tehdyt lavasteet ja niiden taidokas käyttö, yhdessä komean ja soljuvan dramatiikan kanssa, kulkivat saumattomasti draaman kaarta tukien.
Ola Salon Juudas kohosi hurjan raivon valtaan viimeisen ehtoollisen kohtauksessa. Silloin Salon dramatiikka oli vahvimmillaan – eli sangen korkealla. Hänen ilmaisunsa on hieman raspimpaa kuin Jöbackin Jeesuksella, jonka herkkä ja vahva, hieman jenkkirockahtava soundinsa oli omiaan vapahtajahahmon lempeämmille sanoille.
Niin Juudaksen itsemurha (tässä tapauksessa hirttäytymällä) sekä Jeesuksen ruoskinta ja ristiinnaulitseminen olivat dramaturgien mestarinäytteitä. Koin liikutusta ja tirkistelytunnelmaa samassa. Onko tämä nän raakaa ja julmaa? Kyse ei tosiaan ollut koko perheen viihteestä.
En tiennyt musikaalin rakennetta. Hieman yllätyin lopussa. Silloin itselleni lopullisesti selvisi, miten ovelalla tavalla Tim Rice oli kulkenut käsikirjoitusta luodessaan yli viisikymmentä vuotta sitten Lontoossa.
Jeesus jäi ristille.
Loppunumerona soi instrumentaalikappale John 19:41.
Kyseisen raamatunkohdan teksti kuuluu: ”Ja sillä paikalla, missä hänet ristiinnaulittiin, oli puutarha, ja puutarhassa uusi hauta, johon ei vielä ketään ollut pantu.”
Valot sammuivat. Pitkähkö tauko. Näyttelijät tulivat lavalle hymyillen vastaanottamaan aplodit.
Riceä ei voisi osoittaa sormella evankelioinnista, koska tarina jätettiin kesken. Ainakin monen kristityn mielestä. Nyt kerrottiin dramaattinen tarina toivon herättäjästä, joka väitti itseään messiaaksi ja ansaitsi kuolemanrangaistuksen.
Monien elokuvien lopputeksteissä lukee kehotus, että lukekaapas seuraavaksi tarinan kirjaversio.
Mikko Saari
Kuvat: Emilie Olsson Lignell
