En voi olla sanomatta mitään. Näin varmaan moni on ajatellut ja kokenut viime päivinä. Yhdysvalloissa tapahtuneen George Floydin kuoleman ja siitä seuranneen protestoinnin seurauksena emme voi olla ajattelematta asiaa. Emme voi olla sanomatta asiasta. En myöskään minä. George Floydin ei myöskään pitäisi olla kuollut.
Muiden kuin valkoisten amerikkalaisten vuosisatoja kokeman rasistisen väkivallan on loputtava ja asioiden on muututtava. Tarvitaan toimia, jotta rakenteellista rasismia ja syrjintää voidaan kitkeä pois. Itsenäni kosketti Helsingin sanomien haastattelussa mustaihoisen amerikkalaisen kommentti, kun hän ei voi ostaa mustaa Iphonea, koska sitä luullaan helposti aseeksi.
Traagista ja surullista on se, että syypää kuolemaan ja väkivaltaan oli poliisi. Ihmiset joiden vastuulla on rauhan ja järjestyksen ylläpitäminen. Ihmisten elämästä ja turvallisuudesta huolehtiminen vaati jälleen kerran turhan uhrin. Rauhan motiivit johtivat tappavaan väkivaltaan.
Kuolemaa seurannut turhautuminen ja suuttumus purkautuivat lukuisina mielenosoituksina ja protesteina niin kaduilla kuin mediassa. Mutta kaduilla harjoitettiin väkivaltaa ja mielenilmauksista seurasi omaisuuden tuhoamista ja ryöstelyä. Lukuisia poliiseja pahoinpideltiin ja ammuttiin. Ihmisten asuntoja sytytettiin tuleen ja sen jälkeen mielenosoittajat estivät palokuntaa pääsemästä paikalle. Rauhan motiivit kääntyivät väkivallan ja hävityksen näyttämöksi.
Rauhanaktivisti ja munkki Thomas Merton pohti jo 1960 –luvulla tätä ongelmaa miksi rauhan edistäminen näyttää synnyttävän vain lisää väkivaltaa ja vastakkainasettelua. Yhdessä ystävänsä Martin Luther Kingin kanssa Merton korosti myös sitä, että vaikeneminen ja passiivisuus ovat epäoikeudenmukaisuuden hiljaista hyväksymistä. Rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta täytyy toimia. Kuitenkin näytti siltä, että aktivismi sai aikaan myös paljon ongelmia ja kärsimystä. Rauhantyönsä seurauksena tohtori King murhattiin.
Merton kirjoitti: ”Nykypäivän väkivallalla on laaja-alainen muoto, johon idealisti helpoiten antautuu: aktivismi ja ylityö. Modernin elämäntavan kiire ja paineet ovat muoto, kenties yleisin muoto rakenteellisesta väkivallasta. Antamalla väkivallalle mahdollisuus viedä huomio pois ongelmien monimutkaisuuksista ja ristiriitaisuuksista, antautua liian monelle vaatimukselle, sitoutua liian moniin hankkeisiin, haluta auttaa kaikkia kaikessa ja antaa periksi fyysiselle ja henkiselle väkivallalle. Aktivismin vimma neutraloi rauhan puolesta tehdyn työmme. Se tuhoaa oman sisäisen kykymme rauhaan. Se tuhoaa oman työmme hedelmällisyyden, koska se tappaa sisäisen viisauden juuret, joka tekee työstä hedelmällistä.” (Conjectures of a Guilty Bystander 1966)
Mertonin mukaan moderni elämäntapa on vaarallinen kasvualusta rauhalle. Se synnyttää suorituskeskeisen lähestymistavan ihmiselämän ongelmiin jota hän nimittää aktivismiksi ja ylityöksi. Sisäisestä viisaudesta ja rauhasta itsestään kumpuavien hyvien tekojen sijaan se saa turvallisuuden ammattilaiset harjoittamaan poliisiväkivaltaa ja tekemään ylilyöntejä. Se saa rauhanliikkeen kannattajat riehumaan ja mellakoimaan. Ihmiset jaetaan hyviksiin ja pahiksiin; hästägeihin, kupliin ja saman mielisten kaikuhalleihin sekä ”pro” ja ”anti”-ryhmiin.
Yhteiskunnalliset ongelmat ovat yleensä monimutkaisia ja se helposti turhauttaa. Rauhantyö vaatii muutosta niin toisissa kuin itsessäkin ja se ahdistaa. Valitaan helppo väkivallan ja voiman tie.
Tai ehkä me olemme jo auttamattomasti hautautuneet ja sotkeutuneet yhteiskuntamme ongelmiin? Olemme nalkissa jokainen kuoppamme pohjalla ja kaivamme sitä vain syvemmäksi.
Olemme kadottaneet sisäisen kykymme aitoon rauhaan? Mitä se on?
Pastori Al Sharpton totesi George Floydin muistotilaisuudessa, että nyt olisi aika nostaa polvi mustan väestön kurkulta. Tätä pientä mutta merkittävää ajatusta kannattaa kuunnella. Tarvitaan toisenlaisia keinoja rauhaan.
Henri Järvinen
