Mikko Joensuun matka – Uskotoivorakkaus

Mikko Joensuun matka

Mikko Saari

Teinipoikana gospelpoppari, aikuistuttuaan indie-tekijä, nyt rajojenrikkoja.

Levyn kansikuvassa on mies, joka on polvistunut autiolle hiekkarannalle. Pitkä varjo heijastuu miehen taakse, aurinko on nousemassa tai laskemassa. Juuri ja juuri näkyvät jalanjäljet kertovat hahmon tulleen vasemmalta, rauhallisesti kävellen. Hiekka on vaaleaa ja tasaista, meri taustalla tyyni, taivas yllä hiven viistopilvinen.

Eräs kielemme kaikkein kliseisimmistä joko/tai-vaihtoehdoista on “lintu vai kala”. Lintu kuvastaa vapautta. Kala taas on päälle parituhatta vuotta ollut kristittyjen symboli, aina Rooman vainoista lähtien. Ichthys. Lintu lentää minne tahtoo, se saattaa jopa sukeltaa hetkeksi mereen, mutta ei kiduksettomana eläimenä jää sinne. Meren kaloja ympäröi suojeleva ja turvallinen uskon, tai uskonnon, meri.  Sinne ei linnuillakaan ole pitkäksi aikaa asiaa.

Mikko Joensuu on vesilintu. Hän on esimatelijan lailla noussut pois uskon merestä ja uskaltautunut operoimaan hengitettävän hapen muodossa. Mutta hän ei kuitenkaan ole täysin hylännyt merta, lähtökohtiaan, syvää Mariaanien haudan mysteeriä, jossa saattaa piillä olemassaolon ydin. Hän ei Hesarin jutun mukaan koe enää olevansa uskovainen, mutta käsittelee lyyrisillä siivillään uskon mysteerejä mestarillisen hyvin.

Kuultuani Joensuun levystä ja sen suureellisesta julkaisukonsertista Johanneksen kirkossa, mieleni historia alkoi kolkutella. Kaivoin levyhyllystä Canister-nimisen yhtyeen levyn vuodelta 2005 ja kas vain, tutunnäköinen nuori mies näkyy kannessa, suu puoliavoimena, ruuhkatukka hieman hajallaan. Yhtyeen suomenkielinen gospelpoppi ei jättänyt mainittavaa huippuhetkeä edes genrensä historiaan. Canisterin ura ei käsittääkseni ollut pitkä, mutta toimi Joensuun musiikillisena yläasteena ennen lukiotasolle siirtymistä Joensuu 1685 -yhtyeen kanssa. Tuo trio koostui Mikon lisäksi veljestään Markuksesta ja serkustaan Ristosta. Bändin ainoaksi jäänyt levy valittiin vuoden 2008 kotimaiseksi albumiksi Rumba-lehden kriitikoiden kesken.

Mikko Joensuun soololevyä ollaan odoteltu pitkään ja – tuskin liitoitellusti – hartain mielin. Vihdoin maaliskuussa saatiin kuulla, että laulaja julkaisisi levytrilogian. Amen 1 julkaistiin toukokuussa, Amen 2 syksyllä ja Amen 3 keväällä 2017.  Levyn takakannessa Joensuu on noussut ylös ja näyttää jatkavan matkaansa. Kuvakulma on kauempana kuin etukannessa. Joensuun maailma ei sittenkään ole tullut kuulijalle täysin selväksi levyyn tutustumisen myötä. Amen 2 ja 3 ovat tuloillaan.

Toukokuisesta levynjulkaisukonsertista on kirjoitettu osimoilleen kaikki mahdollinen Jean Ramsayn ansiokkaassa raportissa Rumban sivuilta. Kannattaa ehdottomasti lukea se, en tässä ala toistamaan maamme taitavimman rock-journalistin sanoja, tautologian hyvin mahdollisesti vaaniessa.

Itselleni tapaus Mikko Joensuu on hahmo, jollaiseen en ole kuunaan törmännyt. Nimittäin yleensä Jumalasta (tai jumalasta) laulaessa esittäjä, lauluntekijä, on koko lailla sinut tahon kanssa, mistä laulaa. Tai ainakin esittää roolinsa hyvin tiettävästi. Gospel ja black metal ovat ääripäinä kumpikin tasavertaisia esimerkkejä asiasta. Asiat tuodaan esille – aika raamatullisestikin – kyllä kyllä, ei ei -vaihtoehtojen muodossa. Sitten on tietenkin eksistenssissään kamppailevia singer-sonwritereita, jotka tuovat julki omaa etsintäänsä ja kipuilujaan. Mainitsiko joku Leonard Cohenin?

Konsertin eriskummallisuus – Jumalasta kertovia lauluja esitti mies, joka ei enää sanoudu Jumalaan uskovaksi, paikkana kirkko, palvontapaikka, Jumalan etsimisen observatorio, oli paradoksaalisuudessaan sietämättömän kiehtova. Ei siinä ole mitään ihmeellistä, jos ostat maitoa maitokaupasta. Vaan entäpä jos kyseiseen paikkaan tullessasi saatkin kokea siellä kiintoisan paneelikeskustelun eri juomien ravintoaineista ja niiden tarpeellisuudesta, olemassaolostakin ehkä. Silloin päiväsi on saanut jotain raikasta, yllättävää, näkökulmia tuovaa.

Amen = totisesti (hepr). Mikko Joensuu luo trilogian, jossa ei naulita teesejä pysyvästi temppelien oviin, vaan hän klassisen tarinankertojan ja hienoväreisen musiikkinsa tavoin heittää kuulijoiden korviin syviä viipaleita omasta etsinnästään ja rehellisistä suunnanmuutoksistaan. Amen-sanalla on tavattu päättää rukoukset, ehkä pitkälti enemmän tavan kuin sanan itsensä merkityksen, sen painokkaan toteamisen, takia. Joensuu sanoo aamenensa painokkaasti, vaan tietää että sen hetken painotukset saattavat heilahtaa ajan myötä toisaalle. Ensimmäisen levynkin Amen on enää dokumentti sen syntyajoista. Kutkuttavan kiinnostavaa tulee olemaan, millaisia ovat kakkosen ja kolmosen kontekstit.

Bob Dylankin teki vain kolme gospel-levyä ja tuumasi että nyt on tehtävä jotain muuta. “Jeesuskin saarnasi vain kolme vuotta” kerrotaan kaikkien lauluntekijöiden arkkityypin sanoneen. Ehkä Mikko Joensuu toistaa esikuvansa kaavaa tässä. Kiehtova mies, upea lauluntekijä. Jäämme seuraamaan inhimillisen kohtalotoverimme seuraavaa mietintäaskelta.

canister

Canisterin ainoaksi jäänyt levy vuodelta 2005. Kovin tutunnäköinen mies katsoo kansikuvasta.

 

joensuu2

Hetki ennen konsertin alkua. Johanneksen kirkkoon oli saapunut satoja kuulijoita.

 

joensuu3

Johanneksen kirkko oli valaistu mykistävän kauniiksi. Tunnelma oli käsinkosketeltava.

Etupenkkeihin oltiin jaettu Sunshine-kappaleen sanat. Laulun esitys nauhoitettiin ja konsertin yleisö sai näin tulla osaksi levytettävän kappaleen nauhoitusta. Metka tuhatlappunen oli Svart recordsin postia, sillä saivat ennakkotilaajat lunastaa itselleen kirkon aulasta uutuuslevyn lp-versiona.

Etupenkkeihin oltiin jaettu Sunshine-kappaleen sanat. Laulun esitys nauhoitettiin ja konsertin yleisö sai näin tulla osaksi levytettävän kappaleen nauhoitusta. Metka tuhatlappunen oli Svart recordsin postia, sillä saivat ennakkotilaajat lunastaa itselleen kirkon aulasta uutuuslevyn lp-versiona.

Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.

Not readable? Change text. captcha txt

Start typing and press Enter to search