Olenko vireessä? - Uskotoivorakkaus
 In Blogi

Halusin kirjoittaa jotain rippikoulusta ja erityisesti rippileiristä. Olin tänä kesänä pitkästä aikaa (ja ensimmäistä kertaa työntekijänä) mukana rippileirillä ja kävin myös katsomassa rippileiristä kertovan Eden-elokuvan. Mitä rippileiri merkitsee ihmiselle? Minkälainen kokemus se on? Mitä kaikkea rippileirillä voi oppia? Pyörittelin monia ajatuksia leiriin liittyen, kunnes elokuvaa ajatellessani vahvimmin mieleeni nousi kahden nuoren asemoituminen suhteessa rippileiriin, leiriyhteisöön ja erilaisiin tilanteisiin sekä roolien yhteys kokemuksiini työelämässä.

Moni varmasti tunnistaa elokuvasta leiriläisten, isosten ja työntekijöiden stereotyypit. Innokkaat isoset, yli-innokas työntekijä, leirin huumaan vedetty nuori. Elokuvan päärooleista kahden nuoren roolit ja asemoitumiset leiriin puhuttelivat minua eniten. Toinen nuorista kiinnittyi seurustelukumppaniin, joka ei osallistunut leirille ja sulkeutui siten sekä leirin ohjelmasta että leiriyhteisöstä. Toinen koki, ettei leirin agenda eli uskonto voinut tarjota hänelle mitään kiinnostavaa ja suhtautui kaikkeen hyvin varauksella ja kriittisesti. Tunnistin näiden nuorten tuntoja myös suhteessa toistuviin (työ)elämän tilanteisiin. Samanlaista valintaa tehdään joka kerta, kun osallistutaan eri muotoisiin työtilanteisiin tai muihin sosiaalisiin tilanteisiin, yhteiseen suunnitteluun ja vaikka koulutukseen. Joka kerta meidän tulee löytää sopiva asento ja olemisen tapa suhteessa muihin ja asiaan, jota käsitellään. Voimme joko mennä mukaan tai jäädä sivuun.

Nuorten roolit puhuttelevatkin juuri työelämän kokemusten kautta. Mietin, miten me aikuiset asetumme ja virittäydymme erilaisiin tilanteisiin päivien aikana. Monesti erityisesti koulutuksissa tai työyhteisön ”pakollisissa” yhteisissä tilaisuuksissa on ihmisiä, jotka eivät halua asettua mukaan tai eivät ole virittäytyneet koolla olevaan ryhmään eikä aiheeseen. Tällaisen osallistujan mukaan saaminen edellyttää pienen ihmeen tapahtumista. Ehkä tilanteen vetäjä tai joku toinen osallistuja onnistuu koskettamaan tätä ihmistä niin, että suhtautumisen muutos on mahdollista, mutta yleensä ehkä ei. Kriittinen osallistuja voi olla myös voimavara tilaisuuksille. Myös elokuvassa nuoren kriittiset kommentit nostivat esille asioita, joista käytiin hyvää yhteistä keskustelua ja pohdintaa. Kriittiseen rooliin voi myös jumiutua ja lähteä tilanteista yhteisöstä ulkopuolisena ja tapaamisen sisältöä sen enempää pohtineena.

Oivalsin, että työelämässä olen oppinut itse jättämään tilaa virittäytymiselle siirtyessäni vaikka yksin työskentelystä tiimitilanteeseen. Jos en tee tällaista viritystä, liu’un helposti ulkopuoliseen tai ainakin passiiviseen rooliin, enkä kiinnity tai avaudu yhteiselle tekemiselle. Työpäivän aikana saattaa joutua virittäytymään monenlaisiin erilaisiin olemisen tiloihin ja vireisiin. Yksin työskentelyssä on oma rytmi ja keskittyminen, kahden keskisessä työssä taas linkitytään toiseen ihmiseen, asiakastyössä oma asentonsa sekä erityinen ammatillinen olemisen tapa ja tiimissä taas tulee asettua osaksi yhteisöä. Huomasin myös, että tämä virittäytymisen oivallus on tapahtunut minussa hiljalleen; tai oikeastaan olen oppinut sen kantapään kautta. Olen monesti ollut hyvin heikko osallistuja, kun olen ollut yhä kiinni yksin tehtävässä työssä, jonka tehtävät ehkä naputtavat takaraivossa paineen tunteena. Olen tullut tiimitilanteeseen kiinnittyneenä vain yhteen läheiseen kollegaan, jolloin avautuminen muille ja yhteisille asioille ovat saattaneet jäädä sivuun. Olen myös ollut kahdenkeskisessä tapaamisessa hyvin hajamielinen ja joutunut pinnistämään kaiken voimani, että saan yhteyden auki toiseen, koska en ole ollut lainkaan virittynyt tilanteeseen. Joskus toki tilanne itsessään voi tulla hyvin nopeasti, jolloin virittyminenkin täytyy tehdä sekunneissa. Tässä virityskokemuksesta on etua.

Jäinkin pohtimaan, että rippikoulussa on mahdollista opetella mitä mahtavimmalla tavalla myös elämässä vaadittavaa erilaisiin tilanteisiin ja yhteisöön virittäytymisen taitoja. Leirillä siirrytään oppitunneista riehakkaampiin leikkeihin, hartauksista pienryhmiin ja vapaa-aikaan. Jo vuosi rippikoulun jälkeen tarkoittaa monelle uuden koulun aloittamista ja siellä uuteen ryhmään ja uudenlaiseen opiskeluun kiinnittymistä. Tässä yhteydessä kyky asettua ja virittyä uusiin yhteisöihin ja tilanteisiin voi olla hyödyllinen. Toisilta virittäytyminen sujuu luonnostaan soljuen, mutta toiset saattavat tarvita tietoista virittymistä. Hetket, jolloin tiimi tai suurempi joukko on todella yhteisesti virittäytynyt samaan vireeseen kuin orkesteri, tuottaa myös upeita hetkiä ja oivalluksia. Tilanteet tuntuvat tällöin mielekkäiltä ja antoisilta. Minä aionkin jatkossa ottaa yhä tietoisemmin viritysaikaa itselleni, jotta voisin olla paremmin läsnä.

– Laura Pellikka
Kirjoittaja toimii määräaikaisena kasvatuksen asiantuntijana ja varhaiskasvatuksen pappina Helsingin seurakuntayhtymässä.

Recent Posts
Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.

Not readable? Change text. captcha txt

Start typing and press Enter to search