Kohtaaminen kuoleman kanssa - ajatuksia pyhäinpäivästä - Uskotoivorakkaus
 In Blogi, Tapahtumavinkit

Tänä viikonloppuna vietetään eri puolilla maailmaa pyhäinpäivää (esim. engl. Halloween, esp. Día de los muertos, ruot. allhelgonadag), jolloin tavalla tai toisella juhlimme kuolemaa ja muistamme edesmenneitä rakkaitamme. Tässä tekstissä pohdin omaa suhdettani kuolemaan ja elämän katoavaisuuteen.

Kaksi vuotta sitten pyhäinpäivän kynnyksellä jouduin toista kertaa elämässäni kohtamaan kuoleman kunnolla. Rakas enoni jätti tämän maailman ja siirtyi ajasta ikuisuuteen pitkällisen sairauden uuvuttamana. Suruviesti tavoitti minut eräänä syksyisenä perjantaiaamuna ja mikään ei sen jälkeen ollut niin kuin ennen.

Kuoleman kohtaaminen oli vaikeaa. Läheisen poismenoa oli aluksi vaikea käsittää, vaikka pitkään sairastaneen kuolema ei tullut yllätyksenä. Päinvastoin sitä oli jo odotettu. Kauheinta oli ollut katsoa, kuinka rakas ihminen riutuu pois sairauden kourissa. Kuolema olikin tavallaan helpotus. Hänelle ja meille läheisille. Silti surun määrä ja kuoleman lopullisuus pysäyttivät. Muistan työmatkalla junassa ajatelleeni melkein vihaisena, että miksi maailma ei pysähdy ja sure kanssani. Ihmiset jatkoivat elämäänsä, mutta oma elämäni oli muuttunut peruuttamattomasti. Oli aika ennen läheisen kuolemaa ja sen jälkeen. Näin mittaan elämääni edelleen.

Olen säästynyt elämässäni monelta suurelta surulta kuoleman edessä, sillä enoni poismeno oli vasta toinen kerta, kun jouduin kohtaamaan oikeasti läheisen ihmisen kuoleman. Iäkkäämpiä sukulaisia oli toki ehtinyt kuolla yli 30 vuoden ikävuoteni aikana, mutta kukaan heistä ei ollut elämässäni samalla tavalla läheinen kuin enoni ja hänen pari vuotta aiemmin kuollut puolisonsa, jonka poismeno jätti ison jäljen. Kaikki isovanhempani ovat kuolleet jo ennen syntymääni tai ollessani hyvin pieni. En muista heitä tai heidän kuolemaansa. Enoni ja tätini kuolemat ovat olleet ensimmäiset kerrat, jolloin jouduin käsittelemään läheisen ihmisen (olen aiemmin surrut poisnukkuneita lemmikkejä) poismenon aiheuttamaa surua kunnolla.

Minusta kuolema ei ole pelottava asia. En toivo sitä kenellekään tai odota sitä itse, mutta suhtaudun kuolemaan hyvin rauhallisesti. Se on syntymän lailla osa elämää ja sen kiertokulkua. Kuulun itse niihin ihmisiin, jotka ovat jo suunnitelleet hautajaisensa ja valinneet sinne musiikin sekä tarjoilut. Hautajaisissani soitetaan Nina Simonen tulkitsema ”My Way” -biisi, juodaan kuohuviiniä, kohotellaan viskimaljoja ja kerrotaan minusta mukavia juttuja. Iloitaan siitä, että elin eikä surra sitä, että kuolin.  Haluan, että minut tuhkataan ja tuhkani sirotellaan mereen tai jonnekin luontoon. En toivo hautapaikkaa. Suhtaudun hautajaissuunnitelmiin ja testamenttiin samalla tavoin kuin vakuutukseen, se on hyvä olla olemassa vastaisuuden varalle.

Vaikka suhteeni kuolemaan on suhteellisen mutkaton, sen kohtaaminen ei koskaan ole helppoa. Suru, viha, epätietoisuus, kaiho, rakkaus, kaipaus, haikeus, katkeransuloisuus. Kaikki ovat tunteita, joita kuolemaan ja kuoleman kohtaamisen voidaan liittää. Itselleni hautajaisilla ja hautausmailla on kuoleman edessä tärkeä rooli. Hautajaiset ovat itselleni surutyössä tärkeä siirtymäriitti meille maan päälle jääneille. Ne ovat itselleni selkeä käännekohta surutyössä. Hautajaisten jälkeen suru alkaa aina helpottaa. Ihminen on saatettu lepoon kunnialla. Kaipaus jää mutta elämä jatkuu.

Rakastan käydä hautausmailla kävelemässä. Siellä on rauhallista ja aikaa ajatella. Samalla tulee tajuttua, kuinka rajallista aikamme maan päällä on ja kuinka lohdullista ajan rajallisuus on. Olemme täällä käymässä, vaikutamme hetken ja sitten jatkamme matkaa. Kaunis ajatus. En tiedä, onko kuoleman jälkeen olemassa taivasta tai helvettiä, mutta toivon kuolemani jälkeen löytäväni itseni Jumalan luota. Vanhassa testamentissa on muistaakseni ajatus, että kuollessaan ihmisen henki ja ruumis palaavat takaisin Jumalan, Luojansa, luokse. Ajatus on mielestäni kaunis. ”Maasta olet sinä tullut, maaksi olet sinä tuleva.” Lohdullista.

Kuoleman edessä olemme kaikki samanarvoisia. Kukaan meistä ei saa täältä mitään mukaansa ja kaikki meistä joutuvat jättämään tämän maailman enemmin tai myöhemmin. Tällä on itselleni rauhoittava vaikutus. Elämää on turha pelätä, se loppuu kuitenkin aikanaan.

Pyhäinpäivänä suomalaisilla hautausmailla syttyvät tuhannet kynttilät tuonpuoleiseen (tai karjalaisittain tuonilmaisiin) siirtyneiden rakkaittemme muistoksi. Tapa on liikuttavan kaunis ja vaalimisen arvoinen. Jollet pääse viemään kynttilää oman läheisesi haudalle, voit sytyttää hautausmaalla kynttilän ”Muualle haudattujen muistoksi” -muistomerkille (tällainen löytyy monelta hautausmaalta). Vastaavasti voit kotona sytyttää kynttilän ja viettää hiljaisen hetken rakkaitasi muistellen.

Pyhäinpäivänä emme ajattele meitä vaan heitä, jotka ovat jo menneet. Perässä tulemme, kukin ajallamme.

Valoa pyhäinpäivääsi!



Kansikuva: Stephen, Unsplash.

Viimeisimmät artikkelit
Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.

Not readable? Change text. captcha txt

Start typing and press Enter to search

Tummia ihmishahmoja pyöreän siltarummun sisälläMustekynä kirjoittamassa tekstiä paperille