”Olla olemassa, eikä kukaan tiedä. Siltä se tuntuu. Olemassaolo kyseenalaistuu. Tuntuu, ettei minulla ole paikkaa eikä sijaa, tehtävää eikä merkitystä tässä yhteisössä, maailmassa, elämässä.” Näin kuvaa yksinäisyyttä Turun kasvatuspsykologian professori Niina Junttila kirjassaan Kaiken keskellä yksin.
Näin ystävänpäivän alla voisimme hetkeksi pysähtyä miettimään, että miltä tuntuisi olla ihminen, jolla ei olisi edes sitä yhtä ystävää, jota edes ajatella ystävänpäivänä saati sitten ketään, kuka muistaisi ystävänpäivänä sinua edes pienellä viestitervehdyksellä. Korona-aika ja koronarajoitukset ovat lisänneet yksinäisyyttä. Tuoreesta Punaisen ristin (SPR) Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta käy ilmi, että jo lähes joka kolmas suomalainen kärsii yksinäisyydestä, kun aiemmin luku oli joka viides. Korona-ajan haasteet tuntuvat kasautuvan heille, joilla on jo ennestään vaikeaa. Erityisesti nuorille koronarajoitukset ovat vaikea kestää. Nuoret ovat luontaisesti elämänvaiheessa, jossa kodin merkitys pienenee ja sosiaalisten suhteiden ja verkostojen luomisen merkitys kasvaa. Moni opiskelija muuttaa myös uudelle paikkakunnalle ja kun oppiminen tapahtuu pääosin etäyhteyksin, niin uusien ystävyyssuhteiden luominen on entistä haastavampaa.
Viime joulukuussa osana #ilmansinua- kampanjaa saimme idean synnyttää koronakaveriprojektin, jonka tarkoituksena on tarjota keskustelukaveri ammattiin opiskelevalle S2 -opiskelijalle. Idea projektiin syntyi aidosta tarpeesta, koska Suomeen muualta muuttaneilla opiskelijoilla on tarve keskusteluun ja kielenharjoittamiseen sekä tarve tutustua suomalaiseen arkeen, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Koronakaveri –projekti vastaa tähän tarpeeseen tarjoten samalla toiselle vapaaehtoistyöstä kiinnostuneelle opiskelijalle mahdollisuuden etäyhteyksin tapahtuvaan käytännönläheiseen kohtaamistyöhön.
Keskustellessamme vapaaehtoisten opiskelijoiden kanssa kävi ilmi, että he pitivät tärkeänä sitä, että pienellä omalla panostuksella pystyi tarjoamaan toiselle tärkeän kokemuksen, josta he ovat olleet kiitollisia. ”On ollut hienoa kuulla ja nähdä, miten paljon he hyötyivät koronakaveritapaamisista. Ja on ollut opettavaista kuulla myös eri kulttuureista tulleiden kokemuksia omasta kotimaastaan, mutta myös siitä millaista on asua Suomessa, kun ei ole täällä koko ikäänsä viettänyt.” Keskusteluissa kuului myös Suomeen muuttaneiden kohtaamat haasteet ja ennakkoluulot sekä yksinäisyyden kokemus. Toki käytännönhaasteita on myös mahtunut matkaan. Kun toiminta tapahtuu verkon ylitse, niin linkit eivät aina toimi, nettiyhteys pätkii ja joskus myös koronakaverien aikakäsitys on erilainen ja tapaamisiin tullaan eri aikaan.
Koska koronarajoitukset haastavat uusien ihmissuhteiden muodostamista, meidän on löydettävä uusia tapoja tutustua uusiin ihmisiin. Kohtaamiset verkossa lievittävät yksinäisyyden kokemusta ja on oikein hyvä tapa tutustua turvallisesti, kun livekohtaamisten määrää on rajoitettava. Kysymmekin nyt ystävänpäivän alla, että olisiko minun ja sinunkin mahdollista antaa pieni hetki ajastasi jonkun toisen ihmisen kohtaamiselle? Pienellä teolla voi olla mittaamattoman arvokkaat seuraukset.
Kirjoittajat: Hanna Similä Taideyliopistopappi, Sanna Uusitalo Stadin AO:n oppilaitospappi
