Voima - Uskotoivorakkaus

Minähän tunnen sinut!

Meille oli odotettu tätä lasta jo 9 kuukautta. Olimme tienneet hänen saapumisestaan melkein tuon saman ajan. Olimme laittaneet kaiken valmiiksi: hankkineet kaiken tarpeellisen ja lukeneet neuvolan ”Sinusta tulee äiti” ja ”Sinusta tulee isä” –oppaat. Olimme pikkuhiljaa kulkeneet tuota hetkeä kohti. Olimme pyrkineet olemaan valmiita.

Olimme vaimoni kanssa keskustelleet nimistä. Mikä hänen nimekseen tulisi, jos hän olisi tyttö ja mikä puolestaan, jos hän olisi poika. Nimen päättäminen tuntui todella vaikealta, jopa mahdottomalta. Vaimoni sanoi, että pitää varmasti katsella lasta päivä, ehkä parikin, ja sitten päättää, mikä hänen nimensä lopulta on. Miten voi antaa nimen sellaiselle, josta ei tunne millainen hän on? Entä jos hän näyttääkin sitten joltain ihan toiselta, kun opimme tuntemaan hänet?

Sitten koitti se elämämme suuri päivä, jolloin hän saapui elämäämme. Olin miettinyt kovasti, mistä rakkaus tulee uutta perheenjäsentä kohtaan. Entä jos en ollenkaan tykkääkään hänestä? Kätilö laski lapseni syliini. Hän katsoi minua ryppyisillä silmillään. Hän otti sormestani vaistomaisesti kiinni ja puristi. Minä sanoin hänelle: ”Ei hätää, isi tässä. Minähän tunnenkin sinut jo!”

Jeesus tapasi Sykarin kaivolla naisen, joka tiesi, että juutalaisten kuningas, Messias oli tulossa. Nyt Jeesus tapasi naisen ja kertoi: ”Minä se olen!”. On eri asia tietää ja tuntea. Me voimme tietää olematta itse osallinen. Me emme voi tuntea olematta itse osa suhdetta.

”Minä se olen!” sanoo Jeesus, minun Vapahtajakseni syntynyt Jumala. Kristinuskon mielenkiintoisin tutkittava salaisuus on ihmiseksi syntynyt Vapahtaja. Hänet on mahdollista tuntea. Ei vain tietää. Tuntemisesta syntyy sydämen usko.

Kalle Virta
Kirjoittaja on Kansan Raamattuseuran varatoiminnanjohtaja

 

Lähde: Sana sinulle (evl.fi)

 

Joh. 4: 5–26

Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

Rukous

Rakas Jumala.
Meidän on välillä vaikea luottaa sinuun.
Haluaisimme olla varmoja tulevaisuudesta,
eikä meidän ole helppoa heittäytyä
vain sinun varaasi.
Auta meitä uskomaan,
että koko elämämme on sinun käsissäsi.
Auta meitä luottamaan,
että sinä tänäkin päivänä voit luoda uutta
ja antaa lahjoja,
joita emme olisi osanneet edes odottaa.

Aamen

Viimeisimmät artikkelit
Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.

Not readable? Change text. captcha txt

Start typing and press Enter to search