Yksi kristillisen uskon ja perinteen keskeinen kysymys on liittynyt Jumalan kohtaamiseen ja tavoittamiseen ihmiselämän puitteissa. Luterilaisessa perinteessä on totuttu opettamaan, että Jumala on salattu ja että tietyissä asioissa kuten Raamatun sanassa, sakramenteissa tai luomakunnan todellisuudessa Jumala on kuitenkin kohdattavissa. Tämä ei monellekaan riitä vaan hengellistä yhteyttä kaipaavalle kontakti Jumalan tulisi muotoutua paljon kokemuksellisemmin ja välittömämmin. Tästä syystä monia rukouselämän muotoja on ryhdytty uudistamaan ja arkipäiväistämään jotta ne olisivat paremmin ymmärrettävissä ja tavottaisivat ihmisten elämäntilanteet ja -kysymykset.
Jesuiittapappi Gerard W. Hughes näki, että tähän problematiikkaan sisältyi kaksi vaaraa.
Niille jotka korostavat Jumalan tuonpuoleisuutta yhteys arkielämään usein katoaa ja heidän mutkikkailla ja salaperäisillä liturgioilla ja rukoustavoilla on enää vähän yhteyttä niihin kysymyksiin jotka koskettavat tämän päivän ja ajan ihmisiä. He voivat rukoilla kauniisti rauhan puolesta, mutta ajatukset rauhasta eivät koskaan konkretisoidu rauhan tekoihin,
Mutta toisessa ääripäässä vaarana on mukava Jumala. Monet eivät tee eroa hengellisten ja maallisten asioiden välillä tai koe että jonkun hengellisen toiminnan, vaikkapa rukouksen, erityislaatuisuudella olisi merkitystä. Kun ihmiset korostavat vain Jumalan läsnäoloa, katoaa jumalanpalveluksesta mysteeri ja tuonpuoleisuuden tuntu. Jumalalta katoaa jumaluus ja tilalle tulee mukavuus. Jumalaa puhutellaan tuttavallisesti ja ajatellaan että hän kannattaa kaikkia seurakuntalaisten pyrkimyksiä, mitä ne sitten ovatkin. Ja ihmeellisesti Jumala aina ajattelee juuri kuten he.
Kristillisyyden ydintä on jännite jossa Jumala on samanaikaisesti läsnä ja poissa. Meille se näyttäytyy vaikeutena tuonpuoleisuuden ja tämänpuoleisuuden samanaikaisuuden ymmärtämisessä. Kuitenkin Jumala on koettavissa vain tämänpuoleisessa, ihmisiä kun olemme. Voimme löytää Jumalan vain oman kokemuksemme kautta ja näin hänen läsnäolonsa avulla voimme saada jotain välähdyksiä myös hänen tuonpuoleisuudestaan. Uskon kokemuksessa asioiden tulee herättää mieltä ja sisintä vaikka kaikki ei aina mukavalta ja ymmärrettävältä tuntuisikaan. Yksi ulottuvuus tässä on jumalanpalveluksen liturgian kokonaisvaltaisuus ja erityislaatuisuus vaikka se tuntuisikin välillä jännitteiseltä tai vieraalta. Uskon kokemuksellisuus on jatkuvassa jännitteessä elämistä ja olemista.
