Odottavan aika on usein pitkä, ainakin lapsen näkökulmasta. On maltettava odottaa marraskuun vaihtumista joulukuuhun ennen kuin joulukalenterin ensimmäisen luukun saa avata. On odotettava h-hetkeen eli jouluaattoon, ennen kuin joulupaketit saa avata. Joulukuusen koristelukin painottuu lähelle aattoa, sitäkin on odotettava. Miten kummassa voi jaksaa aina vaan odottaa?
Ehkäpä jouluun valmistaudutaan perinteiden ja traditioiden kautta hieman kuin vahingossa, askel askeleelta. Kynttilä kynttilältä joulu saapuu konkreettisesti lähemmäksi, pikkujoulut ja joulujuhlat antavat lupauksen jo vähän suuremmasta juhlasta. Juhlan eteen tehdään myös valmisteluita. Kotia siivotaan ja mietitään mitä jouluherkkuja pöytään ostetaan tai loihditaan. Jotakin taikaa lapsuuden jouluissa on ainakin omalla kohdallani, koska joulumuistot vievät erityisesti omiin lapsuusmuistoihin ja aikaan, jolloin omat lapset olivat pieniä. Pienenä tyttönä säästin kaikki viikkorahani kesästä lähtien, jotta voisin ostaa läheisilleni pienet lahjat. Eräänä vuonna aloitin joulun odottamisen jo niin aikaisin, ettei kaupasta löytynyt edes joulupaperia, johon lahjat kääriä. Niinpä minulla oli pieniä paketteja käärittynä valkoiseen pakkauspaperiin. Muistan myös valtavan jännityksen tunteen jouluaattona vatsan pohjassa, kun kuuntelin hissin ääntä kerrostalossamme ja odotin joulupukkia. Milloinhan hissi pysähtyy meidän kerrokseemme, ovikello soi ja joulupukki saapuu? Toisaalta joulupukki pelotti ja toisaalta sitä odotti.
Olen saanut kuulla joskus kritiikkiä joulupukkitraditiota kohtaan: sillä ei ole kuulemma mitään tekemistä hengellisyyden kanssa. No, ei taida jouluevankeliumista joulupukkia löytyä, mutta itselleni se ei ole koskaan ollut mikään ongelma tai vastakkainasettelu, onpa meidän joulupukkimme juuret sitten piispa Nikolaoksessa tai nuuttipukissa. Näen tontut ja joulupukin leikkinä. Toki, jos joulupukilla pelotellaan, en haluaisi kenenkään lapsen joutua leikkimään sellaista leikkiä. Olen nähnyt myös kyseisen leikin kantavan muistisairaan vanhuksen jouluaattoa. Joulupukin astellessa olohuoneeseen sanat löytyivät kuin taikaiskusta ja leikin juoni oli päivänselvä. Pukilta kysyttiin mistä kaukaa hän saapui ja kuinkas vanha pukki onkaan. Lauloipa kyseinen vanhus vielä Joulupukki-laulun tanssahtelun kera. Meille omaisille se oli merkittävä hetki, jopa pyhä sellainen. Hetken kurkistus siihen ihmiseen, jollaisena hänet muistamme vuosien takaa.
Jouluun voi liittyä myös ikäviä muistoja, odotukset kun ovat usein korkealla. Pieni lapsi ei voi paljoakaan vaikuttaa joulutraditioiden muotoutumiseen, mutta me aikuiset voimme. Voimme miettiä, mitä hyviä perinteitä haluamme jakaa omasta lapsuudestamme, ja miten luomme lapselle sellaisia turvallisia muistijälkiä, joihin palaaminen tuo hyvää mieltä myöhemminkin. Niitä muistoja ei välttämättä osteta rahalla, vaan ne eletään yhdessä kokien. Odottaminen on ehkä toisaalta hyvä juttu, kaiken ei tarvitse olla kerralla valmista, keskeneräinenkin riittää. Maria odotti lastaan yhdeksän kuukautta, mutta lapsi ei odotuta meitä. Hän lepää seimessä ja toivottaa meidät tervetulleeksi joka päivä, jopa ilman lahjoja. Käy vaikka itse katsomassa: jouluseimet.fi
Teksti: Satu Laakso, Varhaiskasvatuksen asiantuntija, Helsingin seurakuntayhtymä
Kuva: Uuden lastensairaalan seimi, Satu Laakso
