Pahan lyhyt historia - Uskotoivorakkaus

hiilihankoPahan kuvia ja selityksiä

Pahuuden ongelmaa on käsitelty ja kuvattu eri tavoin uskonnollisissa perinteissä. Uskontotraditiossa esiintyy erilaisia myyttisiä tai filosofisia selityksiä liittyen sairauteen, kuolemaan, väkivaltaan, epäeettisiin tekoihin tai luonnon hurjuuteen ja arvaamattomuuteen. Yksijumalaisissa uskonnoissa on tavallista, että pahuutta kuvataan joko yhdellä tai useammalla paholaishahmolla, jotka ovat kehittyneet uskonnoissa pitkän ajan kuluessa.

Myös Kaukoidän uskonnoissa tunnetaan paholaishahmoja, joista esimerkiksi buddhistisen perinteen Mara koetti legendan mukaan estää Buddhan valaistumisen.

Kristillisellä paholaishahmolla on takanaan pitkä kehityshistoria. Vanhan Testamentin varhaisimmissa osissa sekä hyvä että paha tulevat Jumalalta, eikä erillistä paholaishahmoa vielä esiinny. Muinaisen Lähi-idän vanhoissa monijumalaisissa uskonnoissa oli kuitenkin tavallista, että uskonnollisiin perinteisiin kuului erilaisia hirviöhahmoja ja autiomaan demoneja. Jumalat saattoivat taistella luomisessa hirviömäisiä olentoja vastaan, ja toisaalta myös jumalten palvontaan ja kultteihin liittyi pelottavia muotoja kuten julmia ihmisuhreja. Naapurikansojen jumaluudet saatettiin esittää demonisina.

Vanhassa Testamentissa on nähtävissä pitkä kehityshistoria, jossa Saatana-niminen hahmo alkaa syntyä ja muotoutua. Yhdestä Jahven hoviväen taivaallisesta olennosta tulee langennut enkeli ja lopulta pelottava Jumalan vastustaja. Saatanasta ei kuitenkaan tullut juutalaisuudessa samanlaista hahmoa kuin esimerkiksi muinaisten persialaisten Angra Mainjusta, joka taistelee Viisauden Herraa Ahura Mazdaa vastaan. Muinaisessa persialaisten uskonnossa hyvyyden ja pahuuden katsottiin olevan tasavahvoja tai lähes tasavahvoja voimia, jotka taistelivat maailmasta ja ihmisen kohtalosta maailman loppuratkaisuun asti.

Antiikin Kreikan filosofisesta perinnöstä kasvoi toisenlainen, ei-myyttinen käsitys pahuudesta. Esimerkiksi Platonin filosofiassa paha on olemukseltaan hyvän puutetta ja poissaoloa. Tieto on hyvettä, ja oikea tieto merkitsee samalla hyveellistä elämää.

Kauhistava ja tavallinen paha

Uskonnollisessa kulttuurissa sekä varsinkin kansanuskomuksissa on kehitetty kokonaisia demonioppeja kuvaamaan laajaa pahaan liittyvää uskomusten kirjoa. Pahuutta on esitetty yhtäältä kiehtovana ja voimakkaana, mutta toisaalta myös sairaana, heikkona ja typeränä. Kaunokirjallisuudessa on Goethen muotoilemasta Faustin tarinasta alkaen pohdiskeltu pahuuden ulottuvuuksia ja merkitystä.

Paholaisten ja ihmisten kohtaamisista on kerrottu kansan suussa värikkäitä ja pelottavia tarinoita, ja erilaisia sairauksia ja luonnonilmiöitä on selitetty demonien aikaansaannoksiksi. Paholaiset ovat olleet osa ihmisten arkipäivää ja toisaalta myös elämän suuria vastoinkäymisiä.

Uskonnollisessa taiteessa paholaisia on kuvattu tavallisesti ihmisen ja eläimen sekamuotoina tai lepakon tai petolinnun hahmon saaneina enkeleinä. Eläimistä erityisesti käärmeet, petoeläimet, koirat, kissat ja pukki sekä erilaiset eläinten sekahahmot on liitetty paholaisiin.

Pahan vetovoima

Pahan pelkoon ja kauhuun on kristillisessä perinteessä liittynyt myös pahan kiehtovuus ja vetovoima. 1500- ja 1600-lukujen noitavainoissa tuomarit ja todistajat keksivät kuvauksia pahan ihmeellisistä ilmenemismuodoista. Noitavainot johtivat yhteisöjä repineisiin oikeudenkäynteihin ja väkivaltaan.

Torjutun ilmeneminen ihmisen mielikuvissa tulee ymmärrettäväksi nykyajan psykologian tarjoamista näkökulmista käsin. Jos jumalakuva kehittyy ehdottoman vaativaksi, ihmisen mielessä kasvaa kapina mahdotonta auktoriteettia vastaan. Kova Jumala saa helposti vastaparikseen pahuudessaan kiehtovan Saatanan, joka ahdistaa ihmistä houkutellen häntä kapinaan.

Ihmisen pahuus ja auktoriteetin vastustaminen ulkoistetaan paholaishahmoon. Ihminen voi suojellakseen persoonansa eheyttä myös kieltää oman eettisen vastuunsa vetoamalla pahan kiusauksiin ja valtaan.

Pahan voima ja tyhjyys

Paha muodostaa filosofisesti tarkasteltuna käsitteellisen ongelman. Onko pahuus jotakin muuta kuin vain hyvän poissaoloa tai varjoa? Miksi on olemassa pahaa? Erilaiset yritykset kuvata pahan alkuperää kertomalla myyttisiä tarinoita tai selittämällä älyllisesti pahan merkitystä eivät anna tyydyttäviä vastauksia perimmäisiin kysymyksiin. Paha on ratkaisematon ongelma, virhe maailmassa ja ihmisessä, jonka kanssa jokaisen on opittava elämään.

Raamatussa ja kristillisessä traditiossa annetaan viitteitä ja ikään kuin langanpäitä oman ja maailman pahuuden kohtaamiseen, mutta ei valmista selitystä.

Maailma ja ihminen ovat kristillisen perinteen mukaan luotu hyväksi. Pahuus on todellista ja tuhoavaa, mutta se ei ole viimeinen ja perimmäinen todellisuus. Usko merkitsee elämistä sovinnossa Jumalan kanssa ja myös oman pahuuden parantavaa kohtaamista. Jumala ja paha eivät ole kahtia jakaantuneen maailman vastakkaiset puolet, vaan käsittämätön ja selittämätön paha on aina jollakin tavoin rajallista. On kuitenkin pelottavaa tajuta, että ihmiskunnan nykyaikana kohtaamat vaarat ydinaseista ilmastonmuutokseen voivat johtaa täydelliseen tuhoon.

Paha pyhyyden varjolla

Pahuuden näkeminen toisissa ja heijastaminen jonkin toisen tai vieraan ryhmän ominaisuudeksi on osoittautunut tuhoisaksi. Erilaisia vähemmistöjä on menneisyydessä esitetty pahuuden edustajina ja vainottu häikäilemättömästi. Pahaa on tehty myös pyhyyden varjolla. Uskontojen ja ideologioiden nimissä on tehty kammottavia tekoja ajatellen, että perimmäinen tarkoitus on hyvä. Tarkoitus ei pyhitä keinoja, vaan oikeat toimintatavat liittyvät hyviin päämääriin.

Jokaisen on oltava valppaana. Hyvän ja pahan ongelman edessä kukaan ei ole sivullinen tai vastuuton. Oman pahuuden kohtaaminen edellyttää kykyä kyseenalaistaa myös itsestään selvinä pidettyjä asioita. Vastuu on minun.
Kirjallisuus:

Armstrong, Karen
2007        Jumalan Historia. Helsinki: Ajatus-kirjat.

Kunnas, Tarmo
2008        Paha. Mitä kirjallisuus ja taide paljastavat pahuuden
olemuksesta. Jyväskylä: Atena.

Lehtinen, Torsti
2004        Saatana. Helsinki: Kirjapaja.

Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.

Not readable? Change text. captcha txt

Start typing and press Enter to search