Kantelettaren Jeesus - Uskotoivorakkaus

kanteletarjJeesus esiintyy myös suomalaisessa kansanrunoudessa. Jeesus-kertomuksien juuret ovat keskiajalla, kun kristinusko tuli Suomeen. Entisaikojen naisista kertovan Kantelettaren runo kertoo talon tyttärestä, joka kohtaa Kiesuksen suomalaisissa maisemissa.

”Itsepä lienet Herra Kiesus, kun mun elkeni (pahat teot) sanelet! – Itki vettä kiulun täysi, Kiesuksen jalat pesevi, hiuksillansa kuivoavi”, runoillaan Kantelettaressa. Kopea talon tytär on juuri kohdannut orjapojan, jolle kieltäytyy antamasta vettä. Poika luettelee tytön synnit niin kuin Jeesus. Tyttö nöyrtyy pojan edessä ja tunnistaa hänet Jeesukseksi.

Albert Edelfelt teki Kristus ja Mataleena -öljyvärimaalauksen vuonna 1890 Kantelettaren kohtauksen innoittamana. Suomalaisenoloinen Jeesus esitetään kotoisessa syysmaisemassa tuohivirsut jalassa.

Kanteletar on Kalevalan heikommin tunnettu kumppani, joka kertoo erityisesti naisten elämästä. Orjapojasta kertova runo on hyvä esimerkki erilaisten uskomusten sekoittumisesta ja kristinuskon sopeutumisesta suomalaiseen kansankulttuuriin.

Rukous

Kaikkivaltias Jumala, kansojen hallitsija.
Tänään kiitämme sinua
tästä hyvästä maasta,
jonka olet meille antanut.
Kiitos armosta,
jolla olet johdattanut kansamme
monien vaikeuksien ja taistelujen läpi
tähän päivään.
Anna meille intoa ja kestävyyttä
pitää huolta toisistamme
ja taitoa toimia yhdessä.
Ohjaa meitä sanallasi,
niin että pysyisimme tahtosi tiellä
ja pääsisimme perille
taivaalliseen isänmaahamme.

Kirkkokäsikirjan päivän rukous itsenäisyyspäivänä.

Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.

Not readable? Change text. captcha txt

Start typing and press Enter to search