Perjantaina 13.3.2020 meidän kaikkien arki muuttui. Ihmiset reagoivat heti alkuvaiheessa muutokseen hyvin inhimillisesti. Wc-paperit ja pastat haettiin kaupasta, kukin alkoi valmistautua uuteen muuttuneeseen arkeen keskittyen asioihin, joihin pystyi vaikuttamaan. Uudessa poikkeusarjessa elämäämme rajataan eri tavoin. Toisille se tarkoittaa etätöitä kotona, toisille entistä intensiivisempää työssäkäyntiä ja huolta omasta ja muiden terveydestä. Kaikille meille se tarkoittaa sitä, että arki sellaisenaan kuin olemme sen tottuneet kokemaan, on muuttunut määrittelemättömäksi ajaksi.
Poikkeusarki
Elämme nyt toista viikkoa poikkeusarkea ja tuntuu, että alkushokin ja ehkä pienen uusien työtapojen tuoman alkuhuumankin pahimmat savut alkavat hälvetä. Savun takaa paljastuu ulkoapäin rajoitettu arki, jossa yksinasuvat ovat eristyksissä omissa kodeissaan, pariskunnat katsovat toistensa kasvoja tunnista toiseen ja perheet elävät yhdessä tiiviimmin kuin normaalisti. Yksinäisyys ja kireys lähisuhteissa alkaa monella lisääntyä.
Työ on muuttunut toisilla etätyöksi ja kontaktit siirtyneet verkkoon. Oman kodin muuttuminen työpaikaksi tekee työn ja vapaa-ajan välisen rajan entistä sumeammaksi ja se tuntuu stressitasoissa. On ihana nähdä kollegan kasvot vaikka vain pikselöityneen kuvan muodossa jo näin toisella etäviikolla. Monet vanhemmat huolehtivat etätyön ohella lasten koulunkäynnistä ja pienempien päivän kulusta. Toisilla etätyö ei ole mahdollista ja työpaikalle on mentävä. Työn tekeminen poikkeustilanteessa tarkoittaa jatkuvia uusien ohjeiden noudattamista, monia varotoimia ja kasvavaa stressiä.
Työn ja arjen ohella monella peruuntuu lomamatkoja, suuria juhlia sekä muita kauan odotettuja suunnitelmia. Harrastuksiin osallistuminen ei onnistu normaaliin tapaan ja monesta itselle rakkaasta asiasta on joutunut luopumaan poikkeusajaksi. Harmitus, pettymys, ärsytys on kaikki ymmärrettävää ja luonnollista. Poikkeusarjen keskellä meitä kaikkia meitä yhdistää ja kuormittaa muutoksen ja harmituksen rinnalla huoli. Huoli läheisistä, huoli riskiryhmistä, huoli toimeentulosta, huoli tulevaisuudesta. Miltä maailma tulee näyttämään ja mitä tästä seuraa? Milloin tämä loppuu?
Samassa veneessä
Vaikka arki on uusissa oloissa haasteellista, ahdistavaa ja vaikeaa, elämä kaikesta huolimatta jatkuu. Lohdullista on myös se, että emme ole vaikeassa tilanteessa yksin. Koko Suomi, ja itse asiassa koko maailma, jakaa koronaan liittyvät huolet, murheet ja elämää mutkistavat rajoitukset kanssamme. Vaikka sisällä istuminen ja kotona oleminen onkin tylsää ja ahdistavaa, asiat ovat kuitenkin suhteessa aika hyvin. Meillä on ruokaa, toimiva terveydenhuolto ja tehokkaat digitaaliset yhteydet.
On hienoa, jos uudesta ja oudosta tilanteesta saa irti myönteisiä asioita, mutta negatiiviset tunteet ja ajatukset ovat täysin sallittuja. Tilanteen epävarmuus huolettaa ja se on ok. Nyt ei tarvitse olla stoalaisen tyyni ja jatkuvassa harmoniassa, vaan nyt voi keskittyä selviytymään – päivän kerrallaan. Päivät voivat tuntua samanlaisilta ja on ok tuntea myös ikäviä tunteita siitä, että arki on muuttunut, tylsyys voi iskeä, läheiset voivat käydä hermoille. Ikäville tunteille kannattaa antaa aikaa ja tilaa, mutta epätoivoon ei kannata vaipua. Olemme samassa veneessä ja yhdessä tästä selvitään.
Tämä todellisuus täytyy hetkeksi hyväksyä, epävarmuus siitä kuinka kauan tilanne jatkuu on jaettu. Nyt katse on annettuun määräaikaan 13.4. Ja vaikka jatko on todennäköinen, ainakin itse pystyn ajattelemaan vain tuohon asti, jos ajattelen, että olen koko kevään sisällä kotona etätöissä en ehkä jaksa nyt. Otan sopivan kokoisia asioita huolehdittavaksi, ihmisen kokoisia.
Mitä voi oppia? Sen pohdinnan aika ei ole vielä, mutta toki jos se auttaa selviytymään, voi sitäkin pohtia.
Laura Leipakka ja Laura Pellikka
Kirjoittajat työskentelevät Helsingin seurakuntayhtymässä normaalisti Kalliossa, nyt etänä kotikonttoreillaan kasvatuksen ja tapahtumien parissa.
