Sosiaalisessa mediassa kiertää meemi, jossa lukee kesän 2020 festarialue ja kuvassa on kodin pohjapiirros.
Kuvaan on kotioven kohdalle merkattu festarialueen sisäänkäynti ja olkkarin paikalle päälava. Keittiöstä löytyy tarjoilualue ja niin edelleen.
Tämä kuva laittoi minut miettimään, että millä tavoin minä koodaisin uudelleen oman kotini alueet niin, että nämä uudet koodit ja määritelmät palvelisivat mahdollisimman hyvin omaa hyvinvointiani ja selviytymistäni näissä todella poikkeuksellisissa oloissa.
Lähdin liikkeelle perusteista.
Kodissani on lattia. Ajattelen sen olevan hyvinvointini perusta, joku joka auttaa minua pysymään pystyssä. Tästä perustasta nousevat rutiinit, joiden tärkeästä merkityksestä poikkeusoloissa niin moni mielenterveyden ammattilainen on nyt jaksanut muistuttaa. Nukun riittävästi, syön säännöllisesti ja monipuolisesti ja liikun. Menen ulos – pidän turvavälit. Hengitän sisääni raitista ilmaa. Myös kodista löytyy yllättäviä paikkoja saada liikettä niveliin. Pienikin askellus on hyväksi ja tähän olen hyödyntänyt ihan kaikkia mahdollisia virtuaalisia videoita, joita on tarjolla. Lattia on myös se, joka ottaa minut vastaan, kun kaadun, jos en jaksa. Se ottaa vastaan myös sen, kun kiukkuisena poljen jalkaani. Hyväksyn myös nämä tunteet itsessäni. En kiellä niitä. Annan niidenkin olla olemassa. Lattian avulla on hyvä taas ponnistaa liikkeelle – yrittää palauttaa rutiinit, kun on siihen jälleen valmis.
Lattialla maatessani katson kotini seiniä ja kattoa. Ne tuovat suojaa ulkomaailmalta. Siitäkin huolimatta, että tuntuvat nyt kaatuvan päälle. Ne muistuttavat suojan lisäksi rajoista. Siitä, että some on hyvä sulkea välillä – antaa aivojen levätä viriketulvalta. Korona-uutisia ei myöskään tarvitse seurata jatkuvasti. Mielen hyvinvoinnin kannalta on myös olennaista, että saatavilla oleva tieto on todenmukaista. Pidän siis huolta siitä, että pysyn erossa valeuutisista. Suojelen itseäni niin kuin seinät suojelevat kotiani. Kattoa katsellessa huokaan ilmoille rukouksen. Luotan, että päällämme lepää kaikesta huolimatta siunaus yhtä vankasti kuin kotimme katto pysyy ilmassa.
Kodissa on myös ikkuna. Valontuoja. Yhteys ulkomaailmaan. Ikkuna muistuttaa minulle, että en ole tilanteessani yksin. Ihmismielen on helpompi hyväksyä poikkeusolot, kun tietää tekevänsä asioita muidenkin parhaaksi ja olevansa yhteisellä asialla. Myötätunto itseä ja muita kohtaan auttaa selviytymään kriisien keskellä. Myötätunto tässä hetkessä näkyy esimerkiksi pehmonalleina ikkunoissa. Tämä liikuttaa minua suuresti. Niin fyysisesti kuin henkisesti. Ikkuna muistuttaa minua siitä, että en jää yksin enkä jätä yksin. Pidän yhteyttä ihmisiin kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Kodissani on sänky. Siellä vietän nyt enemmän aikaa kuin yleensä. Siitä on tullut myös työnteon paikka. Mutta sänky muistuttakoon minua levon tarpeesta ja hengityksen merkityksestä. Hengityksen avulla ankkuroin mielen kehooni. Rauhoitun ja viestitän syvällä hengityksellä keholleni, että olen turvassa. Menen nukkumaan ajatellen, jotakin mistä olen juuri nyt kiitollinen. Näin vahvistan yhä uudestaan mieltäni näkemään myös nämä asiat.
Kodissa on myös ovi – konkreettinen yhteys ulkomaailmaan. Vaikka se ei nyt ole kovassa käytössä, niin se muistuttakoon meitä toivosta. Siitä, että jonain päivänä ihan lähitulevaisuudessa siitä kulkee ihmisiä ulos ja sisään. Ihmisiä, jotka kertovat tarinaa poikkeuksellisesta ajasta, jonka aikana oppivat, että… (täydennä itse, kun aika on valmis).
Kirjoittaja: Hanna Similä, joka työskentelee Helsingin seurakuntayhtymässä vs. taideyliopistopappina
