Jeesuksen ristinkuolema on kummallinen osa kristinuskoa. Mihin Jumala oikein tarvitsee Poikansa väkivaltaista kuolemaa? Eikö hän voisi antaa syntimme anteeksi ilmankin sitä?
Joillekin Kristuksen ristinkuolema on se kristinuskon kohta, jonka takia koko juttu tuntuu epäuskottavalta. Hankala opinkohta siis. Samaan ongelmaan törmäsivät jo ensimmäiset kristinuskon julistajat. Paavali tajusi, että sanoma rististä kuulostaa järjettömältä hulluudelta ja Jumalan pilkalta. Ehkä hän mietti toisinaan, voisiko ristin poistaa (k)ristinuskosta. Se olisi strategisesti ovelaa.
Mutta Kristuksen ristiä ei voi poistaa kristinuskosta. Se on historiallinen mahdottomuus. Kristus kuoli ristillä, halusimmepa tai emme, joten sekin kuuluu kokonaispakettiin. Lisäksi ristinkuoleman sensurointi on teologisessa mielessä mahdotonta. Kristuksen koko elämä nimittäin koitui ihmisten pelastukseksi. Hän syntyi, eli ihmisen elämän, kuoli, astui tuonelaan ja hänet herätettiin kuolleista. Kaikki nämä tarvittiin, jotta Kristus voisi vetää ihmiset Jumalan yhteyteen. Niinpä hänen kuolemansakin oli välttämätön osa pelastustapahtumaa.
Mitä Kristuksen kuolemassa sitten tapahtui? Voisiko sitä selittää niin, että arkijärkikin sen ymmärtäisi?
Raamatullisia selityksiä
Ensimmäiset kristityt katsoivat asiaa Vanhan testamentin avulla. Näin syntyi useita tulkintoja Kristuksen kuolemasta.
- Uhrien toimittaminen lepyttää Jumalan ja luo yhteyden uhraajan ja Jumalan välille. Näin myös Kristuksen risti tyynnyttää synneistämme vihastuneen Jumalan ja yhdistää ihmiset Jumalaan.
- Jumala ”lunasti” eli osti vapaaksi Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Samalla tavalla Kristuksen risti vapauttaa ihmiset pahan vallasta.
- Kristus kantoi meidän puolestamme meille kuuluvan rangaistuksen. Hänet kirottiin, jotta meille ei tarvitsisi langettaa tuhotuomiota.
- Syntimme (ne kannattaa ajatella eräänlaisena ”aineena”) siirrettiin Kristukseen, jonka kuolemassa ne tuhoutuivat. Yksittäisen ihmisen elämässä tämä tapahtuu silloin kun hän kääntyy Kristuksen omaksi. Silloin hänen syntinsä siirtyy Kristuksen kannettavaksi ja Kristus puolestaan tuo tilalle oman pyhyytensä.
Yhteistä näille kaikille on se, mitä vanhimmassa uskontunnustuksessa lausuttiin: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu” (1. Kor. 15:3). Ne ehkä selittivät asiaa antiikin ajan juutalaiselle arkijärjelle. Mutta atomiajan länsimainen ihminen elää aivan erilaisessa ajattelumaailmassa. Hänelle nämä raamatulliset selitykset eivät ehkä riitä. Voisiko niiden takaa löytyä sellainen, jonka hänkin voisi ymmärtää? Kokeillaanpa tällaista tulkintaa:
Kristus kantaa koko ihmisen – hänen kuolemansakin
Ihmisen elämä muodostuu kokonaisuudesta. Siihen kuuluvat syntymä, elämä ja kuolema. Ei voida kuvitella ihmistä, jonka elämästä puuttuisi joku näistä. Nyt elävätkin rapistuvat joka päivä, eli kuolema puristaa heitäkin jo kourassaan. Kun Jumala pelastaa jonkun ihmisen yhteyteensä, hän liittää koko ihmisen itseensä. Jumala tulee ihmisen jokaiseen hetkeen mukaan ja elää sen hänen kanssaan. Näin Jumala ikään kuin ”liimaa” ihmisen koko elämänkaaren itseensä – teologisemmin sanoisimme, että Jumala pyhittää ihmisen.
Tästä syystä Kristuksen täytyi tulla ihmiseksi ja käydä läpi ihmisen koko tie. Kun hän syntyi, hän kantoi kaikkien meidän syntymää itsessään. Ja kun hän kuoli väkivaltaisesti, hän kantoi itsessään kaikkien meidän kurjan kuolemamme. Ja kun tulemme elämään kuoleman jälkeen, huomaamme Kristuksen ylösnousemuksen yhden sisällön: siinä hän kantoi meitä tulevaan elämään.
Minusta tämä on aika hyvä tapa katsoa Kristuksen ristinkuolemaa. Kun tulee se päivä, jolloin minä kuolen, Kristus kantaa minua, koska hänkin on kuollut.
Mutta mutta…
…tämäkin selitys jää vajaaksi. Kuningasapostolin (Paavali) sana pitää edelleen paikkansa. Toisille Kristuksen risti on hulluutta ja toisille jumalanpilkkaa. Kristityille se on kuitenkin Jumalan voima ja viisaus (1. Kor. 1:23–24). Se on voima, koska se auttaa kuolemassa. Se on viisaus, koska Jumala näki hyväksi toimia juuri niin.
Kari Kuula
