Saint
Aivan reformaation alkuvaiheessa Luther oli optimistinen visionääri. Hän oli tehnyt suuren löydön: Jumala armahtaa katuvaa syntistä yksin uskon perusteella, silkasta armosta, vaatimatta rikkinäiseltä ja syyllisyyden riivaamalta ihmiseltä katumustekoja. Jumala ei jätä syntinsä tunnustavaa epävarmuuden tilaan vaan ottaa hänet yhteyteensä. Luther uskoi kirjoituksessaan vuodelta 1523 (”Dass Jesus Christus ein geborener Jude sei” eli ”Siitä, että Jeesus Kristus oli syntyään juutalainen”), että tämän löydön saarnaaminen saa myös juutalaiset löytämään Kristuksen. Hän uskoi että ”kun juutalaisten kanssa menetellään ystävällisesti ja kun heitä opetetaan puhtaasti Pyhien Kirjoitusten mukaan, moni heistä tulee oikeaksi kristityksi”. Kristittyjen tulisi toimia apostolien tavoin, jotka itsekin olivat juutalaisia, ja suhtautua juutalaisiin veljellisesti, jos joitakin heistä ylipäänsä halutaan käännyttää. Samoin Luther suhtautui myös toisuskoisiin kristittyihin. Reformiliikkeen alku olikin lupaava: roomalaiskatolisen kirkon pakkotoimet uudistusliikettä vastaan näyttivät julmilta ja täysin epäkristillisiltä. Luther ja muut uudistajat edustivat omantunnon vapautta, jota ei voinut pysäyttää.
– omantunnon puolustaja
– Raamattu kansan kielelle
– virsitaiteilija
– tuottelias kirjoittaja
– elämänläheinen kansanmies
Sinner
” Toiseksi, että heidän talonsakin samalla tavalla rikkirevittäköön ja hävitettäköön, sillä niissäkin he harjoittavat samaa, mitä he kouluissaan harjoittavat. Sen sijaan heidän annettakoon asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaisten, jotta he tietäisivät, etteivät he ole herroja maassamme, kuten he kerskailevat, vaan ainoastaan vankeja maanpaossa, kuten he lakkaamatta Jumalan edessä meistä parkumalla huutavat ja valittavat. Kolmanneksi, että heiltä otettakoon pois kaikki heidän rukouskirjansa ja Talmudin selityksensä, joissa sellaista epäjumalanpalvelusta, sellaisia valheita, kirouksia ja jumalanpilkkaa opetetaan.”
– Martti Luther: Juutalaisista ja heidän valheistaan. Suom. T. T. Karanko, Helsinki: Kustannus-Oy.Vasara 1939.
Elämänsä lopulla, monien sisäisten ja ulkoisten kiistojen raastamana Martin Luther joutui kerta toisensa jälkeen huomaamaan, ettei hänen reformatorista löytöään otettu vastaan läheskään niin monella taholla kuin hän oli aluksi ajatellut. Pettymys kääntyi karvaaksi ja vainoharhaiseksi polemiikiksi toisin ajattelevia ja eläviä vastaan. Tätä taustaa vasten ei ole ihmeellistä, että toiveikas suvaitsevuus kääntyi juutalaistenkin osalta kaameaksi antisemitismiksi. Nämä vanhan Lutherin käsitykset olivat natsi-Saksassa hyvin suosittuja ja levisivät sieltä myös Suomeen, jossa Lutherin juutalaisvastaisesta pääteoksesta laadittiin yllä lainattu käännös.
– vainoharhainen
– piikit pystyssä
– omasta mielestään aina oikeassa
– kielteinen asenne juutalaisiin ja talonpoikiin
