Dietrich Bonhoeffer lasketaan kuuluvaksi 1900-luvun merkittävimpiin luterilaisiin teologeihin. Bonhoefferin teologisen ajattelun yksi keskeinen teema on länsimaisen ihmisen ”täysi-ikäisyys”, mikä tarkoitti sen huomioimista, että nykyihmiset elävät valistusajattelun ja uuden ajan luonnontieteen läpäisemässä ilmapiirissä.
Paikkaansa lähihistorian suurhenkilöiden rinnalla Bonhoeffer ei ansainnut vain teologisella ajattelullaan, vaan kyvyllään nähdä jo varhaisessa vaiheessa natsien toiminnan totalitaarisuuden vaarat ja rohkeudellaan suhtautua siihen avoimen kriittisesti. Bonhoeffer osallistui 1930-luvun Saksan kirkkotaisteluun ja hän oli mukana Hitlerin vastaisissa salaliitoissa. Teoistaan hän sai maksaa hengellään marttyyrikuolemalla Flossenburgin keskitysleirillä. Bonhoeffer ja hänen kohtalonsa todisti, etteivät kaikki saksalaiset olleet natseja, eivätkä kaikki kristityt vaienneet natsi-Saksan tekemistä rikoksista.
Bonhoefferissa yhdistyi sivistynyt tutkija ja ahkera saarnamies ja opettaja. Kuuluisaksi hänet teki ennen kaikkea ystävänsä ja oppilaansa Eberhard Bethgen (1909-2000) vuonna 1951 julkaisema Bonhoefferin fragmentaarisista vankilakirjeistä koottu teos ”Vastarintaa ja antautumista”. Bonhefferia askarrutti kuolemaansa asti kysymys kristittynä elämisestä ja uskosta, aikana, joka oli kulkemassa ”uskonnotonta aikaa” kohti.
Elämänkerta pähkinänkuoressa
Dietrich Bonhoeffer syntyi 4.2.1906 Breslaussa. Kaikkiaan kahdeksanlapsisessa perheessä vallitsi humanistis-kristillis-liberaalinen henki. Isä Karl oli psykiatrian ja neurologian professori.
Dietrich aloitti koulunkäyntinsä Berliinissä, jonne perhe oli muuttanut 1912. Teologiset opintonsa Bonhoeffer aloitti jo 17-vuotiaana Tübingenissä ja jatkoi opintojaan vuosina 1924-27 Berliinissä, jossa hän oli mm. tunnetun Adolf von Harnackin oppilaana. Teologisten opintojensa päätteeksi Bonhoeffer matkusti vuosiksi 1930-31 stipendiaatiksi Union Theological Seminaryyn Amerikkaan.
Vuonna 1931 Bonhoeffer tapasi henkilökohtaisesti tunnetun sveitsiläisen jumaloppineen Karl Barthin, jonka tuotanto oli jo aiemmin tehnyt vaikutuksen nuoreen Bonhoefferiin. Samana vuonna hänet vihittiin papiksi. Kaksi seuraavaa vuotta Bonhoeffer oli Berliinin teknisen korkeakoulun ylioppilaspastorina. Samaan aikaan hän luennoi systemaattisesta teologiasta dosenttina Berliinin yliopistossa ja oli ekumeenisesti aktiivinen.
Vuonna 1933 Bonhoeffer oli siirtolaispappina Lontoossa. Näihin aikoihin hän osallistui aktiivisesti Saksan kirkkotaisteluun. Kaksi vuotta myöhemmin Bonhoeffer toimi tunnustuskirkon saarnaajaseminaarin johtajana Finkenwaldissa. Seminaari kiellettiin virallisesti 1937, mutta toiminta jatkui maanalaisena vielä kolme vuotta, kunnes Gestapo sulki seminaarin lopullisesti. Bonhoefferilta kiellettiin opettaminen yliopistossa. Ennen Toisen maailmansodan syttymistä Bonhoeffer matkusti Yhdysvaltoihin työmatkalle kirkkotaistelun merkeissä, mutta palasi suunniteltua aiemmin kotimaahansa jakaakseen kansansa kohtalon.
Vuonna 1940 Bonhoeffer sai puhujakiellon ja seuraavana vuonna hänet julistettiin myös kirjoituskieltoon. Samoihin aikoihin Bonhoeffer toimi aktiivisesti vastarintaliikkeessä. Tammikuussa 1943 Bonhoeffer kihlautui Maria von Wedemayerin kanssa. Huhtikuussa samana vuonna Hitleria vastaan suunnatun murhayrityksen epäonnistumisen yhteydessä Bonhoeffer pidätettiin ja suljettiin Tegelin sotilasvankilaan lähelle Berliiniä. Seuraavana vuonna epäonnistui toinen Hitlerin vastainen attentaatti, jonka suunnitteluun Bonhoeffer oli vankilasta käsin osallistunut ja hänet siirrettiin Prinz Albert-Strassen kellarivankilaan Buchenwaldiin ja Schönbergin keskitysleirien kautta Flossenburgiin, jossa Bonhoeffer teloitettiin sodan viimeisinä päivinä 9.4.1945. Yhtenä niiden joukossa, jotka eivät missään tapauksessa saaneet jäädä eloon.
Bonhoefferin laatimat vankilakirjeet ovat toimineet mallina ja rohkaisijana kristityille laajalti Saksan rajojen ulkopuolella, erityisesti niillä alueilla, jotka ovat kärsineet poliittisesta totalitarismista ja sortojärjestelmistä ulottuen Latinalaisesta Amerikasta Etelä-Koreaan ja Etelä-Afrikasta entisiin itäblokin maihin.
Bonhoeffer on inspiroinut myös tunnettuja suomalaisia teologeja kuten Erkki Niinivaaraa ja Tuomo Mannermaata.
”Vasta kun on kokonaan luopunut yrityksestä tehdä itsessään jotakin – on se sitten pyhimys, parannuksen tehnyt syntinen tai kirkon mies (niin kutsuttu papillinen hahmo!) vanhurskas tai syntinen, sairas tai terve – tätä minä kutsun tämänpuolisuudeksi, että saa elää keskellä tehtävien, kysymysten, menestysten ja tappioiden, kokemusten ja neuvottomuuden rikkautta, – vasta silloin joutuu heittäytymään kokonaan Jumalan käsivarsille, silloin ei ota enää vakavasti omia, vaan Jumalan kärsimykset maailmassa, silloin valvoo Kristuksen kanssa Getsemanessa. Minä ajattelen, että tämä on uskoa, se on ´metanoia`, ja niin tullaan ihmisiksi ja kristityksi (vrt. Jer 45). ”
