Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”
Kukahan päätti järjestyksestä? Kuka sotilaista ajatteli, että keskelle sopisi parhaiten Jeesus? Ehkä itse teossa kiinni jääneet rikolliset olivat riitaantuneet keskenään. Oliko ainoa tapa tukkia ryöväreiden turvat laittaa keskelle se hiljainen mies, jolla oli messias-kompleksi?
Sotilaat, varkaat, katselijat, naulojen hakkaajat, kaikki, jotka haukkoivat henkeään näkemälleen: ensimmäisen pääsiäiskohtauksen henkilöt ovat vähän pihalla. Anna heille anteeksi, Jeesus sanoo, kun naulat iskevät, anna heille anteeksi. He eivät vain tajua.
Kaikista kurjista kelmeistä, joita lain pitkä koura on tavoitellut, juuri nämä kaksi täyttä mitättömyyttä saavat roikkua keskellä historian näyttämöä. He eivät olleet koskaan eläneet Jeesuksen kanssa kuten Pietari, tai Maria, tai Juudas. Mutta he saavat kuolla hänen kanssaan. Turha yrittää antaa elämä Jeesukselle. Ainoastaan kuolema.
Ennen kuin erotamme Jeesuksen näköpiirissämme kuka meistä ei olisi yhtä pihalla kuin nämä ryövärit? Kaikki me, jotka katselimme, haukoimme henkeä, käänsimme katseemme pois, toivoimme naulojen olevan vain pilaa ja kaiken tapahtuvan jonkun toisen vahtivuorolla, toivoimme voivamme unohtaa ja jatkaa matkaa. Etsimme sanoja, vaikka emme ihan tiedäkään, mitä olemme tekemässä. Emme tiedä, että voisimme pyytää anteeksi. Että joku toinen on jo pyytänyt
