Valtavat väkijoukot tulvivat kerran katsomaan tätä kuvaa Kristuksesta. Se lähti jopa maailmankiertueelle. Yksi katsojista sanoi: ”Suuri väkijoukko seisoi katsomassa ihmettelevän hiljaisuuden vallitessa, monet ihaillen, aivan kuin jonkin vastustamattoman magneetin piteleminä.” Holman Hunt maalasi taulun 1800-luvulla ja se on yksi kuuluisimmista Jeesuksen kuvista. Kuvaa on jäljennetty lukemattomia kertoja.
Piikkikruunuinen, lyhtyä pitelevä Jeesus seisoo yöllä ulkona ja kolkuttaa suljettuun, rikkaruohojen peittämään oveen. Holman Huntin kuuluisa maalaus on täynnä symboliikkaa, mutta pääajatus Jeesuksesta kolkuttamassa ovelle on otettu suoraan Ilmestyskirjasta:
”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20)
Myöhemmin Holman Hunt selitti maalauksen vertauskuvallista merkitystä: ”Suljettu ovi on itsepintaisesti suljettu mieli, rikkaruohot päivittäisten laiminlyöntien taakka, laiskuuden kasaantunut este. Ainoastaan pimeydessä lentelevä lepakko on tietämättömyyden luonnollinen vertauskuva…” Jeesuksen pitelemä lyhty viittaa Jeesuksen kuvaukseen itsestään ”maailman valona”, joka on maalauksen nimi.
Kuva oli Holman Huntille niin tärkeä, että hän maalasi sen kolmesti elämänsä eri aikoina ja sanoi, että sen maalaaminen ensimmäistä kertaa sai hänet kääntymään kristityksi. Lopullinen versio on luonnollisen kokoinen.
Rukous
Väkevä Jumalan Poika, Rakkaus kuolematon,
vaikka kasvojasi emme näe edessämme,
sinua yksin uskon kautta syleilemme.
Missä todisteet puuttuvat, siellä usko läsnä on.
Valon ja varjon kierrot Sinulle kuuluvat,
ihmiselle ja pedolle annoit elämän.
Sinä loit myös kuoleman, ja näethän:
luomasi kallon päällä jalkasi seisovat.
Et jätä meitä tomuun maatumaan.
Ei tiedä elämänsä syytä ihminen,
mutta kuolemaa ei usko päämääräksi sen;
Herra hänet loi vanhurskaudessaan.
Ihmisyys ja jumaluus ovat luontosi,
oi korkein, pyhin ihmisyyden ihanne.
Emme tiedä, miten saimme tahtomme,
mutta sen kokonaan annamme haltuusi.
Pian näkevät aikansa päättyvän
vähäiset ihmisten rakennelmat.
Vain heikosti ne valoasi heijastavat,
ja sinä, Herra, olet niitä enemmän.
Uskomme paljon jättää pimentoon;
vain sen, minkä näemme, tiedämme.
Mutta sinulta se on, ja siihen luotamme.
Tuo valo pimeydessä nyt kasvakoon!
Alfred Lord Tennyson (1809–1892)
