Jeesus pahojen henkien karkottajana
Tutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että Jeesus teki tekoja, joita hän ja hänen aikalaisensa pitivät ihmeinä. Jeesukseen on liitetty hyvin varhaisessa vaiheessa paljon ja monipuolisia ihmeisiin liittyviä kertomuksia. Reilu 30 % koko Uuden testamentin vanhimman evankeliumin Markuksen evankeliumin tekstistä käsittelee suorasti tai epäsuorasti Jeesuksen tekemiä ihmeitä.
Opetuslapset seurasivat Jeesusta innolla osittain varmasti siksi, että Jeesuksella oli maine eksorkistina eli pahojen henkien karkottajana. Saman maineen perusteella Jeesuksen vastustajat syyttivät häntä yhteistyöstä ’itsensä pääpaholaisen’ kanssa (Mark 3:22). Tiede ei pyri puuttumaan kysymykseen, olivatko teot ”todella” ihmeitä. Sen sijaan tutkimusta kiinnostaa ihmeiden merkitys Jeesuksen julistustoiminnalle. Jakeen Luuk 13:32 mukaan Jeesus saattoi kiteyttää toimintansa missioksi, jossa eksorkismilla oli keskeinen rooli.
Jeesus oli aikanaan monessa mielessä ainutlaatuinen eksorkisti. Hänen kerrotaan karkottaneen paljon enemmän demoneja kuin kukaan muu. Toisin kuin muut eksorkistit Jeesus ei liittänyt tähän toimintaansa mitään rukouksia eikä hän vedonnut ylempiin auktoriteetteihin – ei edes Jumalaan. Hän vain käski pahoja henkiä poistumaan ja ne tottelivat häntä (Mark 1:27, 9:25–27). JakeidenMatt 12:27, Mark 9:38–39 ja Ap. t. 19:13 mukaan Jeesuksen aikana toimi myös muita eksorkisteja. Tuollaisista eksorkisteista löytyy mainintoja myös Raamatun ulkopuolisista teksteistä (esim. Josefuksen Juutalaisten historiassa, Ant. 8:46–48.).
Eksorkismi ja Jumalan valtakunta
Miksi Jeesus ajoi ulos niin paljon pahoja henkiä? Tähän voidaan vastata viittaamalla jakeisiin Luuk 11:20 ja Mark 3:20–30. Jeesus sanoo Luukkaan mukaan: ”Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.”
Tämän pohjalta voidaan ajatella, että Jeesuksen eksorkismien kautta Jumalan valtakunta oli murtautumassa esiin, tai paremminkin Jumalan valtakunta oli Jeesuksen eksorkismien kautta jo toiminnassa ihmisten keskellä. Tämä tarkoitti käänteisesti sitä, että nyt Saatana ajettaisiin pois. Jakeessa Luuk 10:18 Jeesus sanoo: ”Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama!” Ajatus Saatanan kukistamisesta lopun aikana esiintyy parissa hyvin varhaisessa lopunajan toiveita käsittelevässä juutalaisessa tekstissä: Leevin testamentti 18 ja Mooseksen testamentti 10:1. Leevin testamentissa (18:12) sanotaan, että lopun aikana messiaaninen pappi ”sitoo Belialin” eli pääpaholaisen.
Jeesus antoi ymmärtää, että hän on ”tunkeutunut väkevän miehen taloon ja sitonut hänet” (Mark 3:27). Väkevällä miehellä viitataan selvästi Saatanaan. Parantamistensa kautta Jeesus vapautti ihmisiä Saatanan siteistä (Luuk 13:16). Jeesuksen toiminnan kautta Jumalan valtakunta oli toiminnassa ihmisten keskellä. Tämän takia siis Saatanan asuntoihin murtauduttiin, hänet syöstiin alas ja hänet sidottiin.
Tämä on perimmäinen syy, miksi pahojen henkien poisajamisella oli niin korostunut rooli Jeesuksen toiminnassa. Jeesuksen vertaista eksorkistia ei löydy häntä edeltävästä juutalaisuudesta, mutta ei myöskään häntä seuranneesta kirkkohistoriasta. Tosin aikoinaan elänyttä kuningas Salomoa, kuningas Daavidin poikaa pidettiin Jeesuksen aikana suurena eksorkistina, johon Jeesuskin saatettiin rinnastaa (Mark 10:47–48, Matt 9:27, 12:22–23,15:22).
Riivattu
Martin Lutherin mukaan ihmisen sisimmässä on tyhjä ja pimeä paikka, johon voi tulla asumaan joko Pyhä Henki tai vaihtoehtoisesti jopa itse perkele. Tällaisen ajattelun pohjalta on ymmärrettävää, että tänäänkin monet ihmiset erityisesti kolmannen maailman maissa kokevat olevansa riivattuja. Tieteellinen tutkimus ei pysty antamaan vastausta kysymykseen, onko kyse aidoista riivaajista, mielisairaudesta tai muusta lääketieteellisestä syystä tai taikauskosta. Nykyaikainen raamatuntutkimus ei pyri niinkään diagnosoimaan riivattuja ihmisiä, vaan tutkijat pohtivat riivauskertomuksien merkitystä evankeliumien kerronnan ja Jeesuksen henkilön kannalta. Evankeliumeissa pahat henget reagoivat selvästi Jeesukseen: ne tunsivat hänet, ne pelkäsivät ja tottelivat häntä.
Riivattu ihminen saattoi olla yhteisöstä karkotettu vaarallisesti oireileva hylkiö (Mark 5:2–5). Toisaalta vaikuttaa siltä, että ihminen saattoi olla riivattu ilman mitään suurempia oireita ennen kun hän kohtasi Jeesuksen (Mark 1:23–24). Tämä kohtaaminen laukaisi hengellisen sodan.
Vaikka Saatana on evankeliumin mukaan jo sidottu, ryövätty ja alas syösty, niin hän jatkaa edelleen työtään (Matt 13:24–30 ja 2. Kor. 12:7). Saatanan lopullinen tuomio koittaa ”lopunajan elonkorjuun” yhteydessä (Matt 13:30, 25:41).
Juho Sankamo
