Etusivu / uutisia
Tehdyt toimenpiteet

UUTISET

Lue täältä uusimpia uutisia


 

Pop-messu televisiossa! 10.03.2010

Töölön kirkossa viime sunnuntaina pidetty Pop-messu on nähtävissä YLE TV1:ssä sunnuntaina 14.3. kello 10–11. Katso video Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Pop-messu esitetään televisiossa. Televisiolähetyksen jälkeen voi kertoa messun herättämistä ajatuksista verkko-osoitteessa www.messukeskustelu.fi. Messun toimittajat osallistuvat keskusteluun. Lähetys Pop-messusta uusitaan samalla kanavalla tiistaina 16.3. kello 13–14. Messun voi katsoa myös Yle Areenasta neljän viikon ajan osoitteesta http://areena.yle.fi. Lue lisää

Ekopiiri haastaa ekopaastoon 17.02.2010

maapallo.jpg
Vuosaaren seurakunnassa kokoontuu Ekopiiri kerran kuussa keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Piiriläiset ovat ryhmä vuosaarelaisia, joita yhdistää tavoite ekologisemman elämäntavan etsimisestä. Lue lisää

Tule tekemään Suomen suurinta teatteritapahtumaa 15.02.2010

viacrucis08.jpg
Via Crucis -pääsiäistapahtuma hakee avustajia toteuttamaan suuresitystä 2.–3.4.2010 Helsingin ydinkeskustassa. Tervetulleita ovat niin naiset kuin miehet sekä nuoret että vanhat oman kiinnostuksen ja taitojen mukaan. Lue lisää

Avatar 09.02.2010

avatar.jpg
Peruskertomus ja sen variaatio Sivistin itseäni ja kävin elokuvissa. Mahtielokuva Avatar on mailman myydyin elokuva – täytyykin olla kalleutensa takia. James Cameronin ohjaama scifi-animaatio tahkosi Lue lisää

Kirkko soikoon -festivaalilla soivat sielunmessut 09.02.2010

sanctuary.jpg
Kirkko soikoon -festivaali viivähtää surun maailmassa toiveikkaana. Heinrich Ignaz Franz Biber, Andrew Lloyd Webber ja Heikki Sarmanto ovat kolme erilaista säveltäjää, jotka ovat säveltäneet musiikkityyliltään erilaiset sielunmessut. Lue lisää

Yhteisvastuukerääjäksi 04.02.2010

YHTEISVASTUU
Video Ole arkienkeli ja tule rohkeasti mukaan Yhteisvastuukerääjäksi! Yhteisvastuukeräys käynnistyi etuajassa Haitin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi. Kaikki 7.2. mennessä tulleet lahjoitukset menevät lyhentämättöminä Kirkon Ulkomaanavun Haitin hätäapuun. Lue lisää

Arkkipiispa Jukka Paarma vetoaa Haitin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi 14.01.2010

Yhteisvastuu
Arkkipiispa Jukka Paarma vetoaa yksityisiin suomalaisiin ja seurakuntiin Haitin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi. Paarma vieraili Haitissa viime syksynä. ”Haiti on yksi maailman köyhimmistä maista. Lue lisää

Chat keskiviikkoisin klo 18-21 13.01.2010

Chattipappinappi
Chat alkaa joulutauon jälkeen 13.1. Tule juttelemaan toisten keskustelijoiden kanssa uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Mahdollisuus myös jutella papin kanssa yksityisesti. Lue lisää

Yhtenäisyyden puolesta 12.01.2010

rukousviikon_juliste_441_kt-5.jpg
Ekumeeninen rukousviikko tarjoaa eri kirkkojen ja kirkkokuntien edustajille mahdollisuuden rukoílla kristittyjen ykseyden puolesta eri puolilla maailmaa 18.1.-25.1. 2010. Lue lisää

Loppiainen 04.01.2010

tahti.jpg
Loppiaisen evankeliumi kertoo idän tietäjistä, jotka tulivat osoittamaan kunnioitustaan juuri syntyneelle juutalaisten kuninkaalle. --- Matt. 2: 1-12 Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä Lue lisää

Joulurauhan julistus ja jouluevankeliumi stadin slangilla 21.12.2009

seimi22.png
Hyvät netissä surffaajat ja muukin porukka. Tällä viikolla, jos Jumala suo, me duunataan vapahtajamme Jeesuksen födisjuhlaa. Lysnatkaamme siis jygelin ilosanomaa Luukkaan evankeliumista stadin Lue lisää

Joulun tapahtumat stadissa 2009 17.12.2009

tuomiokirkko_jouluna.jpg
Yli sata tilaisuutta eri puolella Helsinkiä. Katso listalta sopiva ajankohta ja paikka. Katso tapahtumia myös Kirkko & kaupungin menovihjeistä Jouluaaton hartaudet 24.12. Lue lisää

Jouluradion nettikuuntelu kovemmassa vauhdissa kuin koskaan 17.12.2009

jouluradiobanneri.jpg
Ensimmäisenä adventtina käynnistyneen Toivontuottajien Jouluradion nettikuuntelu on yltänyt uusiin ennätyksiin tänäkin vuonna. Jouluradion kuuntelijamäärä on kasvanut vuosi vuodelta, ja tänä vuonna Lue lisää

Kampin kappeli puhututtaa 16.12.2009

kampin-kappeli.jpg
Kaupunginvaltuusto keskustelu vilkkaasti Kampin kappelista. Minareeteistakin väiteltiin. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi viikko sitten asemakaavamuutoksen äänin 69–9, tyhjiä 4. Vuokrausperusteet eli 5 169 euron vuosivuokra ja vuokrasopimus 50 vuodeksi hyväksyttiin äänin 72–6, tyhjiä 6. Yhteinen kirkkoneuvosto oli pyytänyt tammikuussa, että tontti saataisiin kappelikäyttöön vastikkeetta. Lue lisää

Jouluchat 14.12.2009

chatpappi_joulu.jpg
Perinteinen jouluchat on taas täällä. Kuluvalla viikolla on ma-pe klo 18-21 mahdollisuus jutella jouluun liittyvistä teemoista. Mitä joululahjaksi? Miltä joulun saapuminen tuntuu? Lue lisää

Hyväntekeväisyyslahja tuo onnea monelle 08.12.2009

onnenlahjat.jpg
Suomen Lähetysseuran Onnen lahjat uudistuivat. Mitä antaa lahjaksi ihmiselle, jolla on jo kaikkea? Tavaralahjan sijaan hänelle voisi antaa vaikkapa hyväntekeväisyyslahjan. Lue lisää

Hertta Kirkonrotta seikkailee Lastenkirkko.fi:n joulukalenterissa 01.12.2009

joulukalenteri.jpg
Lastenkirkossa aukesi virtuaalinen joulukalenteri. Lastenkirkko.fi -sivustolla voi joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien tutustua virtuaaliseen joulukalenteriin. Kalenterin jokaisen luukun takana Lue lisää

Lähetä sähköinen joulukortti 01.12.2009

joulukortti3.jpg
UTR -sivuilta voi lähettää jälleen sähköisiä joulukortteja tutuille ja tuntemattomille. Tänä vuonna korttiaiheita on tullut lisää ja ne liittyvät Pienelle Parasta -teemaan. Linkki joulukortteihin Sähköisiä joulukortteja myös esim Joulukirkko -sivustolla. Lue lisää

Yhteinen Elämämme -kurssi samaa sukupuolta oleville pareille 30.11.2009

kädet.jpg
Tervetuloa mukaan pohtimaan parisuhdettasi ja siihen liittyviä kysymyksiä. Kurssi perustuu kirkon parisuhdetyön pitkäaikaisiin työmenetelmiin ja -kokemuksiin. Toteutamme kurssin miehille ja naisille Lue lisää

Adventtia virtuaalisesti 29.11.2009

Finnish Riihikirkko
Virtuaalimaalima Second Lifessa on mahdollisuus viettää myös adventtihartauksia. Suomenkielisiä hartaushetkiä järjestetään kahdessa eri kirkossa: Finnish Riihikirkko Hartaudet keskiviikkoisin klo 21 Lue lisää

Vastaa ja voita iPod 27.11.2009

KIVITYS
Vastaa Usko toivo rakkaus -kampanjaa koskevaan kyselyyn 30.11. mennessä ja voit voittaa Applen iPod shuffle 4 Gt silver -mp3-soittimen! Usko toivo rakkaus -kampanjan tavoitteena on saada Lue lisää

Kauneimmat joululaulut kaikuvat Narikkatorilla 26.11.2009

kauneimmat.jpg
Kauneimmat joululaulut raikuvat Helsingin keskustassa Kampin Narinkkatorilla lauantaina 12.12. kello 12. Perinteisen kirkkosalin sijaan joululauluja lauletaan yhdessä poikkeuksellisesti taivasalla. Lue lisää

HOOSIANNA 25.11.2009

kynttila.jpg
Ensi sunnuntaina 29.11. vietetään Helsingin kirkoissa ensimmäistä adventtisunnuntaita. Katso allaolevasta listasta mitä tapahtuu ja missä. Adventin tapahtumalistausMessu kello 10 Alppilan kirkko, Lue lisää

The Puzzle of Christianity today 25.11.2009

puzzle.jpg
Suomen Ekumeenisen Neuvoston nuorisojaosto ja Etsijä-lehti 100 vuotta järjestävät kaikille avoimen seminaarin kristinuskosta muutoksessa. Vapaa pääsy. La 28.11.2009 klo 11-16 Auditorio XIII, Helsingin Lue lisää

Parisuhdekurssi netissä 17.11.2009

VIRTAA VÄLILLÄMME
Tervetuloa Virtaa välillämme nettikurssille 5.1.2010-3.2.2010. Kurssilaiset kokoontuvat viitenä tiistaina klo 18-20.00 www.uskotoivorakkaus.fi sivuilla parisuhdetehtäviä tehden ja chattikeskusteluja Lue lisää

Kysy kanttorilta 16.11.2009

virsikirja_avoin.jpg
Häämusiikkiin ja kirkolliseen musiikkiin liittyviin kysymyksiin voi nyt saada suoran vastauksen chatissa. UTR-sivujen keskiviikkochatissa olevassa häämusiikkiteemaillassa ke 18.11. klo 18-21. Lue lisää

Odotettavissa kuumenevaa 13.11.2009

puu.jpg
Torstaina 19.11. klo 18 Café Agricolassa keskusteluilta Kööpenhaminan ilmastokokouksen tiimoilta. Asiantuntija-alustuksia ja puhetta päivänpolttavista ilmastoaiheista Kööpenhaminan kokouksen alla - Lue lisää

Hevin juuret löytyvät kirkkomusiikista 05.11.2009

metallia.jpg
Kirkkomusiikki on antanut paljon vaikutteita perinteiseen hevimusiikkiin. Asia selviää musiikkitieteen tutkijan Esa Liljan väitöskirjasta, jossa perehdytään metallimusiikin melodisiin ja harmonisiin Lue lisää

Aavistuslähtö Jouluradioon 03.11.2009

radiotoivo.jpg
Toivontuottajien nettiradiot ottavat aavistuslähdön Jouluradioon, ja soivat pääkaupunkiseudulla marraskuussa. Tämän jälkeen samalla analogisella taajuudella jatkaa suosittu Jouluradio. Lue lisää

Isän kanssa 03.11.2009

isan-kanssa-kotona.jpg
Mikä siinä oli kivaa kun iskä oli kotona? Video Lue koti-isyyteen liittyvä artikkeli uusimmasta Kirkko & Kaupunki lehdestä. Video: Sari Saaristo. Tutustu varhaiskasvatuksen kysymyksiin Pienelle Lue lisää

Kristinuskon suurnimien pimeät puolet esille 27.10.2009

Martti Luther
Jeesus Nasaretilainen, Konstantinus Suuri, Jumala: kymmenestä kristinuskon tärkeästä hahmosta on tehty pelikortin näköiset tietopaketit, joissa kerrotaan jokaisen pyhistä ja pahoista puolista. Lue lisää

Tapahtuma työttömille ja pätkätyölaisille 22.10.2009

enkeli.jpg
Työttömyys ei ole ohi. Helsingissä on 42 % enemmän työttömiä työnhakijoita kuin vuosi sitten. Helsingissä toimivat työttömien yhdistykset, Paavalin seurakunta, Helsingin seurakuntayhtymä ja muut Lue lisää

Elokuva-ala naisistuu kovaa vauhtia 15.10.2009

hanna_maylett2.jpg
Suomessa on tehty tänä vuonna 18 elokuvaa, joista viisi on naisen ohjaamaa. Suomalaisilla naisohjaajilla on vahva asema kotikentällä. Esimerkiksi Mari Rantasilan ohjaama Risto Räppääjä oli viime Lue lisää

Ihmisoikeusmessu ja -seminaari 09.10.2009

ihmisoikeusmessu.jpg
YK-PÄIVÄNÄ 24.10.2009 RAUHA JA IHMISOIKEUDET -SEMINAARI KLO 13-16 ALPPILAN KIRKON SEURAKUNTASALISSA, KOTKANKATU 2. Alkuhartaus Milla Liikala, Alppilan seurakunnan lähetyksen ja kansainvälisen työn diakoni Jussi Ojala, Kirkon Ulkomaanavun rauhantyön asiantuntija Miten rauhanliike edistää ihmisoikeuksia? Lue lisää

Kasteperhe saa kirjeen 06.10.2009

pienelleparasta.jpg
Vauvaperheeseen tuleva seurakunnan kirje sisältää tästäedes lomakeiden lisäksi myös kauniin viestin. Kun vauva syntyy perheeseen, seurakunta lähestyy perhettä kirjeellä. Lue lisää

Vapaaehtoiseksi palvelevaan puhelimeen ja nettiin. 06.10.2009

pp.gif
Pääkaupunkiseudun palvelevan puhelimen ja netin vapaaehtoisten päivystäjien peruskurssi 2010 alkaa 25.1. Helsingissä. Kurssille haetaan tasapainoisia aikuisia, jotka haluavat nimettömänä Lue lisää

Pyhä olohuone 28.09.2009

pyha_olohuone1.jpg
Pyhä olohuone – Holy living room Kirkkosaliin talkoovoimin n. kerran kuukaudessa kyhäämämme olohuone on tarkoitettu levähdys- ja rentoutumispaikaksi, jossa voi olla ja liikkua vapaasti, hiljentyä yksin tai jutella, rukoilla ja jakaa ajatuksia tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Lue lisää

Diakoniaviikko kuvina 19.09.2009

Diaspora1.jpg
Tuomiokirkolla jaettiin 700 annosta keittoa Perjantaina 18.9. Diakoniaviikon päätapahtumassa Tuomiokirkolla jaettiin 700 annosta lihakeittoa ja juustosämpylöitä. Myös leipää oli tarvitseville jaossa Lue lisää

Lama pidensi ruokajonot Helsingin seurakuntien diakoniatyössä 11.09.2009

ruokajono2.jpg
Laman jäljet näkyvät Helsingin seurakuntien diakoniatyössä selvästi. Ruoanjakeluissa ja diakoniaruokailuissa käyvien määrä on kasvanut viime vuodesta reippaasti Esimerkiksi Herttoniemen seurakunnan Lue lisää

KOULUJEN USKONNON- OPETUS - HYVÄ VAI PAHA? 27.08.2009

agricolatv.png
* * * * * * Katso tänään suorana lähetyksenä! * * * * * * Koko kirkko puhuu -keskustelutilaisuudessa kasvatustieteen tohtori, pappi Teemu Laajasalo painii Vapaa- ajattelijoiden puheenjohtaja Jussi K. Niemelän kanssa. Lue lisää

Älä unohda Hiroshimaa 03.08.2009

hiroshima.png
Hiroshima-muistoiltaa vietetään torstaina 6.8. kello 21 Kansallisoopperan rannassa Amfi-teatterissa. Kynttilälyhdyt sytytetään ja lasketaan veteen Hiroshiman ja Nagasakin uhrien muistoksi ja Lue lisää

Usko toivo rakkaus Finncon/Animecon 2009 -tapahtumassa 01.07.2009

Manga Messias
Manga Messiaan piirtäjä Kozumi Shinozawa eli ”Kelly-san” on tavattavissa Suomen Pipliaseuran ja Helsingin seurakuntayhtymän Usko toivo rakkaus -hankkeen yhteisellä osastolla Merikaapelihallissa Lue lisää

Retriitti - paikka hiljentymiselle 23.06.2009

retriitti_banneri.jpg
Jeesus sanoi: "Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan niin saatte vähän levähtää." Sana retriitti tarkoittaa alun perin vetäytymistä. Hiljaisuus, lyhyet rukoushetket, Raamatun sana ja musiikki Lue lisää

Uutisia monesta lähteestä 12.06.2009

lehtikuva.png
Erilaisilla kirkollisilla sivuilla on seurattavissa uutisvirtaa siitä mitä milloinkin tapahtuu ja mistä kulloinkin puhutaan. Alla olevaan listaan on koottu erilaisia uutislinkkeja ja feedejä, joiden Lue lisää

May the Force be with you 28.05.2009

forge.png
Helluntaina, jota vietetään ensi sunnuntaina, Pyhä Henki vuodatettiin opetuslapsille. He saivat tuntea Jumalan voiman itsessään, sen puolustajan, jonka Jeesus oli heille luvannut lähettää. Lue lisää

Jeesus-mangan mestari tulee Suomeen 25.05.2009

Manga_kansi_oma.jpg
Suomen Pipliaseuran julkaisema Manga Messias –sarjakuvaevankeliumi, kertoo Jeesuksen elämästä aidon japanilaisen manga-sarjakuvatyylin keinoin. Nainen Manga Messiaan ja sen muutaman kuukauden päästä Lue lisää

Torimessussa yli 11 000 osanottajaa 22.05.2009

torimessu1.jpg
Helsingin Senaatintorilla järjestetty juhlamessu kokosi 11 800 henkeä, ehtoollisvieraita oli 4 700. Kirkon Ulkomaanavulle kannettu kolehti tuotti 15 000 euroa. Messussa saarnannut piispa Eero Huovinen Lue lisää

Parhaat asiat ovat ilmaisia 08.05.2009

kuponki.png
Aivan mahtavaa. Ennen lähtöään Jeesus kertoi opetuslapsilleen, että nämä kulkisivat Voittajan (eli hänen) jäljissään totuudessa ja rakkaudessa. Mikäs sen parempaa! Kaiken lisäksi hän sanoi, ettei Lue lisää

AGRICOLA KUTSUU 07.05.2009

Agricola_A.png
Mikael Agricolan kirkoon rakennetaan uutta kirkollista yhteisöä, jonka perustajajäseniä ovat Helsingin tuomiokirkkoseurakunta, Helsingin seurakuntayhtymä, Tuomasyhteisö ja HelsinkiMissio. Lue lisää

Rationaalisesti Jeesuksesta 04.05.2009

AD30.png
Mietipä vielä kerran: Mikä Jeesuksessa ihan oikeasti oli muka niin radikaalia, että hänet piti tappaa? Tästä ja parista muuta pikkukysymyksestä keskustellaan Suomen eturivin Jeesus-tutkijoiden kanssa Lue lisää

On vain yksi näkymätön Jeesus 01.05.2009

pelaajaJeesus.png
Noin 2000 vuotta sitten Jeesus siirtyi näkyvästä todellisuudesta näkymättömään. Silti hän lupasi olla läsnä ja auttaa meitä vuoden jokaisena päivänä. Sillä tavalla Jumalan poika eroaa muista Lue lisää

HELATORSTAI SENAATINTORILLA 27.04.2009

TUOMIOKIRKKO
Toukokuun 21. päivänä seurakuntien kirkkojen ovet ovat pääkaupunkiseudulla yllättäen kiinni. Kaikki ovat lähteneet seurakuntien yhteiseen messutapahtuman Senaatintorille juhlimaan hiippakunnan 150-vuotista taivalta. Lue lisää

HEILLE NAURETTIIN - HEIDÄN PÄÄLLEEN SYLJETTIIN 23.04.2009

Kopernikus, Darwin, Freud, Jeesus. Tämä nelikko ymmärtää toisiaan hyvin. Kaikki heistä joutuivat kohtaamaan ihmisten pilkkaa, osoittelua ja solvauksia esittäessään vallankumouksellisia väitteitään. Lue lisää

Sosiaalifoorumissa keskustellaan oikeudenmukaisuudesta 21.04.2009

SOSIAALIFOORUMI
Ensi viikonloppuna 25.-26.4.2009 kokoontuu Helsingissä työväenopisto Arbikselle (Dagmarinkatu 3) tästä ajasta, yhteiskunnasta ja arvoista kiinnostuneita ihmisiä noin 60 seminaariin, tapahtumaan tai Lue lisää

Puhetta parisuhteesta - chatissa ja kursseilla 13.04.2009

Virtaa Välillämme
Virtaa Välillämme - nettikurssi Chattipohjainen Virtaa välillämme parisuhdekurssi pidetään osoitteessa www.uskotoivorakkaus.fi tiistaisin 28.4-26.5.2009 klo 18.00-20.00 Kurssin teemat ovat: Tunteiden Lue lisää

Via Crucis - kuvia 12.04.2009

Via Crucis 2009
Helsingissä seurattiin ekumeenista pääsiäisnäytelmää Via crucista jo 14. kerran. Alla olevan kuvasarjan avulla voi vielä palata näytelmän tunnelmiin. Jos olit paikalla, voit kertoa keskustelupalstalla, mitä ajatuksia näytelmä herätti. Lue lisää

Pääsiäisenä jutellaan chatissa 03.04.2009

Chattipappinappi
Pääsiäisviikolla on ma-to uskotoivorakkaus -sivujen chat auki klo 18-21. Tule juttelemaan päääsiäisestä, elämästä ja kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan välillä. Chatin kappelissa voi myös Lue lisää

Tuomiokirkon portaille Nasaretilaisen seurassa 26.03.2009

via crucis_09.jpg
Ristin tiellä kuljetaan kohti Via Crucis -spektaakkelia. Japanilainen metodi auttaa kohtaamaan yleisöjoukon ja kysymyksen uskosta. – Tuossa Kaisaniemen ala-aste, täällä tuhatpäinen yleisö. Lue lisää

Luukas Härkösen tutkimusten käynnistäjät paljastuivat 19.03.2009

JUMALAN POIKA
Kuvitteellinen hahmo, Luukas Härkönen, on herättänyt huomiota internetissä Facebookissa ja blogissaan tutkimalla ”Jumalan pojan”, ja tämän joukkion edesottamuksia 1980-luvun Helsingissä. Lue lisää

Chatissa keskiviikkona Hää-special 16.03.2009

Chattipappinappi
Tulevana keskiviikkona klo 18-21 on Uskotoivorakkaus.fi -sivujen chatissa eritysteemana Häät. Tule keskustelemaan kaikesta häihin liittyvistä asioista yhdessä muiden kävijöiden kanssa. Lue lisää

Jeesus-sarjakuvaa Töölön kirkossa 06.03.2009

sarjakuvailmo_netti_pieni.jpg
Usko toivo rakkaus -hankkeen ja Suomen Pipliaseuran syksyllä 2008 järjestämä Jeesus-sarjakuvakilpailu on ratkennut. Tuomarit Pertti Poutanen, Toni Brantberg ja Satu Laurell valitsivat voittajiksi Lue lisää

OLITKO TEKEMISISSÄ JUMALAN POJAN TAI HÄNEN JOUKKONSA KANSSA 1980-LUVULLA? 04.03.2009

jumalanpoika.png
Jumalan pojan kohua herättänyt käytös aiheutti runsaasti hämmennystä Helsingissä vuosina 1986 - 1989. Tämä nuori mies ja hänen ryhmittymänsä toteuttivat tuolloin lukuisia puhetilaisuuksia, jotka Lue lisää

Nyt voit käydä kirkossa elokuvissa 13.02.2009

Projektori
Helsingin seurakuntien Usko toivo rakkaus -kampanja ylpeänä esittää seitsemän elokuvan sarjan. Nyt voit käydä elokuvissa kirkossa, sillä Munkkiniemen kirkko toimii elokuvateatterina seitsemän elokuvaillan ajan. Lue lisää

Työ estää joutumasta syrjään 29.01.2009

YHTEISVASTUU
Yhteisvastuukeräys auttaa töihin Suomessa asuvia maahanmuuttajia ja Bangladeshin köyhiä. Talouden syöksy, päivittäiset lomautusuutiset, laman uhka. Tuhannet ihmiset jäävät työttömiksi, ja samaan Lue lisää

Usko toivo rakkaus -kampanja sai vapaaehtoiset liikkeelle 23.01.2009

vapaaehtois.png
Helsingin seurakuntien Usko toivo rakkaus -kampanjan kolmas vaihe Rakkaus kannusti ihmisiä vapaaehtoistoimintaan. Kampanjan kautta seurakuntien vapaaehtoistoimintaan on jo saatu mukaan lähes 140 Lue lisää

Toivontuottajien kolme uutta nettiradiokanavaa kajahtivat käyntiin 05.01.2009

radiotoivo.jpg
Toivontuottajien kolme uutta nettiradiokanavaa ovat alkaneet kuulua maanantaina 29.12. Nyt netissä soivat Radio Toivo, Radio Lux ja Radio Higher Ground. Kanavat ovat epäkaupallisia, ja tauotonta musiikkia eivät edes mainokset katkaise. Lue lisää

Joulukirkot ja -hartaudet 15.12.2008

Tuomiokirkko, joulu
Helsingin seurakunnat järjestävät jouluaaton hartauksia kello 12:sta kello 18:aan. Monessa kirkossa voi kuunnella Jouluevankeliumin jouluyönä tai osallistua jouluaamun messuun tai sanajumalanpalvelukseen. Lue lisää

Koditon-mainos voitti mainosfilmiäänestyksen 08.12.2008

Koditon.png
Helsingin seurakuntien Usko toivo rakkaus -kampanjan yhteydessä järjestetty mainosfilmiäänestys on ratkennut. Mainosfilmeistä ylivoimaisesti eniten äänestettyä Koditon-mainosta tullaan esittämään myös televisiossa. Lue lisää

Vielä ehdit äänestää suosikkimainostasi telkkariin 04.12.2008

Koditon.png
Usko toivo rakkaus -kampanjaan liittyviä mainosfilmejä voi äänestää ensi sunnuntaihin 7.12. asti. Sinulla on siis vielä mahdollisuus vaikuttaa siihen, mikä mainoksista esitetään tv:ssä. Eniten ääniä saanut mainos pääsee telkkariin. Lue lisää

Kauneimmat joululaulut 01.12.2008

Kauneimmat joululaulut 2008
Kauneimpia joululauluja lauletaan jo 36. kertaa. Tilaisuudet keräävät suuren joukon kirkkokansaa laulamaan joulun sanomasta. Suomen Lähetysseura aloitti Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet vuonna Lue lisää

Hoosianna! Tule mukaan adventin juhlaan 27.11.2008

Joululyhty
Tervetuloa adventtikirkkoon Helsingin seurakuntiin. Hoosianna tarkoittaa ”auta” tai ”pelasta”. Kansa huusi tätä tervehdystä Jeesuksen ratsastaessa palmusunnuntaina Jerusalemiin. Lue lisää

Suosittu Jouluradio kajahtaa eetteriin 30. marraskuuta 19.11.2008

radio.jpg
Toivontuottajien Jouluradio kajahtaa ilmoille jo kuudetta kertaa adventtisunnuntaiyönä 30.11. kello 00.00. Hoosianna aloittaa tauottoman joulumusiikkikimaran radio­n kautta pääkaupunkiseudulla, Lue lisää

Kansalaiset Sanomatalolle 18.11.2008

Kuusi mielenkiintoista yhteiskunnallista vaikuttajaa pohtii Suomen tulevaisuutta ja sitä, kenen ehdoilla ja millaisilla arvoilla sitä tehdään Ajatushautomo Kansalaisfoorumin ja Helsingin Sanomien Lue lisää

Uusateistit – keitä he ovat? 18.11.2008

Ateismi on viime vuosina tullut yhä näkyvämmäksi osaksi maailmankatsomuksellista keskustelua ja sen suosio tuntuu olevan kasvussa, ainakin kirjamyynnin perusteella. Bestseller-listojen ensimmäisiä Lue lisää

Onko epäitsekkyys fiktiota? 17.11.2008

Uskallanko tehdä hyvää pulaan joutuneelle tuntemattomalle bussissa, kirjastossa tai kauppakeskuksessa? Perustuuko auttaminen aina vastavuoroisuuteen ja onko ystävälle siksi helpompi olla kiltti? Lue lisää

Jore Marjaranta, Sami Saari ja Petra Tiktakista konsertoivat kirkoissa 10.11.2008

Petra / TikTak
Lauluja rakkaudesta ja tästä elämästä on kolmen konsertin sarja, joka liittyy Helsingin seurakuntien Usko toivo rakkaus -kampanjaan. Jore Marjaranta, Sami Saari ja Tiktakin Petra konsertoivat 20.11. Lue lisää

Vapaaehtoiseksi ilmoittautunut yli 40 ihmistä viikon aikana 10.11.2008

Sauli Koskinen ja Rakel Ruotsalainen
Usko toivo rakkaus -kampanjan vapaaehtoispankkiin on ilmoittautunut jo yli 40 ihmistä. Helsingin seurakuntien vapaaehtoisille löytyy tehtäviä esimerkiksi ilonjakajina, kotikäyntityössä, Palvelevan Lue lisää

Tule juttelemaan joulusta 07.11.2008

Chatpappi
Vakituisen keskiviikkoajan lisäksi Uskotoivorakkaus.fi-sivujen chat on tällä viikolla auki ma - to klo 18 - 21. Tervetuloa mukaan juttelemaan! Lue lisää

Vapaaehtoispankki julkistettiin 03.11.2008

Vapaaehtoisia vanhusten kanssa
Usko toivo rakkaus -kampanjaan kuuluva vapaaehtoispankki julkistettiin lämminhenkisessä tanssitilaisuudessa Kustaankartanon vanhainkodissa. Iltapäivätansseihin osallistui yhteensä yli sata Lue lisää

Jouluseimet täyttävät Tuomiokirkon kryptan 03.11.2008

Jouluseimi 08
Marraskuun lopusta lähtien Helsingissä on katseltavana lähes sata seimeä eri puolilta maailmaa neljältä eri mantereelta. Helsingin jouluseimet 2008 ovat esillä perinteiseen tapaan 23.11.2008–6.1.2009. Lue lisää

Rakkaus-kampanja käynnistyi 31.10.2008

vapaaehtoislogo.jpg
Helsingin seurakuntien Rakkaus-kampanja lähti käyntiin 31.10. Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä, City-Helsingissä sekä Papper- ja Studentbladet-lehdissä julkaistuilla ilmoituksilla. Lue lisää

Helsingin seurakuntien mainos pokkasi Kultajyvä -palkinnon 24.10.2008

WWJD
Helsingin seurakuntien Usko toivo rakkaus -kampanjan mainos on palkittu Kultajyvä-ilmoituskilpailussa. Kyseisen kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin ja palkita parasta suomalaista printtimainontaa. Lue lisää

Vahvaa gospelia Saksasta 02.10.2008

Gospelin ystäviä hemmotellaan saksalaisella gospelmusiikilla lauantaina 11.10. kello 20, kun Crossover-kuoro bändeineen esiintyy Vanhassakirkossa, Lönnrotinkatu 6. Crossover-kuoro perustettiin 1984 Braunschweigissa, Saksassa. Lue lisää

Uuden virsilevyn julkaissut Samuli Edelmann konsertoi Kallion kirkossa 26.09.2008

Samuli Edelmann
Samuli Edelmannin virsikiertue käynnistyy keskiviikkona 22. lokakuuta Kallion kirkosta Helsingistä. Kello 19 alkavassa konsertissa kuullaan virsiä sekä Edelmannin ensimmäiseltä että lokakuun alussa Lue lisää

Jumala ja ateismi 24.09.2008

Jumala-kirja.jpg
Ateismi ja Jumala ovat aiheena aikakauslehti Vartijan 120-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa 18.10. kello 10–17. Ateismista on tullut Richard Dawkinsin teosten myötä Lue lisää

Monta kuvaa Jeesuksesta 22.09.2008

Jaakko Hämeen-Anttila, KuvaVeikko Somerpuro.jpg
Pasilan kirjaston keskustelusarjassa etsitään historiallista Jeesusta. Jumalan Poika, sijaiskärsijä, juutalainen opettaja, vaaleatukkainen kiiltokuvahahmo, myyttinen supersankari – Jeesuksesta on Lue lisää

Usko tai älä! 22.09.2008

Dad´s Hello, verkko.jpg
Uskomattomassa illassa kuullaan sielukasta musiikkia. Paavalinkirkkoon mahtuu 800 henkeä. Jos kaikki kutsun saaneet tulisivat torstaina 25.9. kello 19 pidettävään Uskomattomaan iltaan, kirkko olisi uskomattoman ylibuukattu. Lue lisää

Juha Tapio Viikissä 16.09.2008

Juha Tapio.jpg
Juha Tapion konsertti ja Näkymättömät-teemailtaa vietetään tiistaina 23.9 kello 19 Viikin kirkossa, Agronominkatu 5 (bussit 68 ja 79). Juuri uuden levynsä ”Suurenmoinen elämä” julkaissut Juha Tapio Lue lisää

Metallimessut Helsingin kirkoissa 28.08.2008

Metallimusiikin ystäviä hemmotellaan tänä syksynä. Kaksi syksyn Metallimessua pidetään Helsingissä. Ensimmäinen järjestetään Johanneksenkirkossa, Korkeavuorenkatu 12 keskiviikkona 1.10. Lue lisää

Pop-messuun Tuomiokirkkoon 28.08.2008

Mikko.png
Syksyn ensimmäinen Usko toivo rakkaus -tapahtuma, Pop-messu täyttää Tuomiokirkon evankeliumilla ja kitarasoundeilla torstaina 18.9. kello 18. Pop-messun musiikki on tuotu lähemmäksi tätä päivää. Lue lisää

KÖYHYYDEN POISTAMINEN EDELLYTTÄÄ IHMISOIKEUKSIEN TOTEUTUMISTA 17.04.2008

nakymaton.jpg
Lauantaina 26.4. klo 20 Helsingin Vanhassa kirkossa esittelee Kirkon Ulkomaanavun syksyn kampanjateeman Köyhyyden poistaminen on kehitysyhteistyön tärkein tavoite. Tästä ovat yhtä mieltä Suomen Lue lisää

Helsingin seurakuntien mainoskampanja palkittiin Vuoden huiput -kilpailussa 10.04.2008

Usko-banneri
Helsingin seurakuntien Usko toivo rakkaus -mainoskampanja palkittiin Vuoden huiput 2007 -kilpailussa. Vuoden Huiput on Suomen merkittävin graafisen suunnittelun ja mainonnan kilpailu. Lue lisää

Via Crucis Helsingin keskustassa 18.03.2008

Via Crucis, Jeesus keskellä
Ekumeeninen vaellus Via Crucis – Ristin tie järjestetään Helsingin keskustassa kolmannentoista kerran pääsiäislauantaina 22.3. kello 21. Kenraaliharjoitus pidetään pitkänäperjantaina 21.3. noin kello 21.30. Lue lisää

Toivontuottajien sarja Ylen aikaisessa johdattaa pääsiäiseen 17.03.2008

Toivontuottajien pääsiäissarja Radio Suomen Ylen aikaisessa johdattaa kuulijat hiljaisella viikolla pääsiäistä kohti. Toivontuottajien pääsiäissarjassa toimittaja Kaisa Raittila pohtii maanantaista Lue lisää

Paitaskaban voittajat 10.03.2008

aivopaita
Tiedottaja Erja Piipponen arpoi viisi voittajaa paitaskabassa, joka käytiin 1. ja 5. maaliskuuta välisenä aikana uskotoivorakkaus.fi-sivustolle kirjoittaneiden välillä. Paitaskaban voittajat olivat Lue lisää

Toivo-kampanja on alkanut 07.03.2008

Ylösnousemus
Helsingin seurakuntien Usko toivo rakkaus -kampanja jatkuu toivon teemalla tänä pääsiäisenä. Uskotoivorakkaus.fi-nettisivusto saa uutta toivon teemaan johdattavaa sisältöä ja keskustelu jatkuu tiiviinä. Lue lisää

Tervetuloa ehtoolliskirkkoon ensi sunnuntaina 28.02.2008

Alttari2.jpg
Usko toivo rakkaus -hankkeen seuraava kampanjavaihe, Toivo lähestyy pääsiäisen myötä. Toivon näkökulma on oleellinen myös ehtoollisessa, juhlimme ehtoollispöydässä muun muassa Hänen läsnäolonsa todellisuutta ja ylösnousemusta. Lue lisää

Kirkko tuottaa videoita ja ohjelmia Facebookiin 15.02.2008

Päivän sana
Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyö on yhdessä vapaaehtoisvoimien kanssa tehnyt ensimmäisen suomenkielisen Facebook-ohjelman. Ohjelma kantaa nimeä God’s Gas Mediastation: Päivän Sana. Lue lisää

Via Crucis – osa helsinkiläisten pääsiäisenviettoa 01.02.2008

via Crucis rCA2I9J1X.jpg
Via Crucis – Ristin tie on kuulunut helsinkiläisten pääsiäiseen jo yli kymmenen vuotta. Tuhannet kaupunkilaiset ovat vaeltaneet Jeesuksen ja hänen opetuslastensa perässä ja eläytyneet pääsiäisviikon kärsimysdraamaan. Lue lisää

Usko toivo rakkaus -kampanja ei jättänyt kylmäksi 31.01.2008

Brainstorm
Helsingin seurakuntien Usko toivo rakkaus -kampanja sai runsaasti huomiota. Nuoret aikuiset bongasivat heille suunnatun kampanjan ensimmäisen vaiheen mainokset erinomaisesti. Lue lisää

Teeseissä toivotaan rakastettavaa kirkkoa 10.01.2008

Näillä Usko toivo rakkaus -kampanjan nettisivuilla voi käydä naulaamassa oman teesinsä kirkosta. Virtuaalisen Johanneksenkirkon oveen on naulattu noin 250 teesiä aiheesta ”Millaiseen kirkkoon sinä Lue lisää

Toisen paitaskaban voittajat 18.12.2007

Paita
Verkkotiedottaja Sirpa Patronen hoiti onnettaren virkaa ja arpoi viisi voittajaa. ”Vitsihuumori-t-paidan" voittivat nimimerkit huutava convert_me kaipaus risa66 tino17 Onnea voittajille! Olemme heihin yhteydessä sähköpostitse. Lue lisää

Paitaskaban voittajat 11.12.2007

Paita
Yliopistopastori Leena Huovinen toimi onnettarena ja arpoi viisi voittajaa. Voittajiksi seuloituivat nimimerkit TuomasM Elsa123 Jokuvaan Memra NewPereira Onnea voittajille! Lue lisää

Chattipapit tavattavissa 10.12.2007

Kartano Markus
Markus Kartano ja Terhi Ketola kertovat, mistä chatissa keskustellaan TerhiK: Olen yllättynyt siitä, kuinka nopeasti keskustelu on lähtenyt käyntiin. Pelkäsin vähän, että tulee paljon Lue lisää

Syy uskoa 10.12.2007

Syy uskoa
Kirkko ja kaupunki -lehti kysyi lukijoiltaan, mikä saa heidät uskomaan Jumalaan. Havahduin johonkin suurempaan ”Olin elänyt 31-vuotiaaksi kirkkoon kuuluen. Olin jonkin aikaa pohtinut Jumalan Lue lisää

Sydämeeni joulun teen oli joululauluäänestyksen suosituin 03.12.2007

Joululähti
Kirkko ja kaupunki - lehden ja Paavalin seurakunnan joululauluäänestyksen voitti kappale Sydämeeni joulun teen, jota äänesti suosikkilaulukseen 118 ihmistä. Toiseksi sijoittui En etsi valtaa, loistoa ja kolmanneksi Varpunen jouluaamuna. Lue lisää

Usko toivo rakkaus -kampanjan avaus veti kivasti väkeä 21.11.2007

Avajaiset
Tuomiokirkon portailla hehkuivat lauantaina 17. marraskuuta lyhtyjen muodostamat uskon, toivon ja rakkauden symbolit, kirkossa hiljennyttiin Taize-messuun ja kryptassa laulettiin virsikaraokea. Lue lisää

KOLKUTTAKAA NIIN TEILLE AVATAAN. 19.11.2007

Kolkuttakaa niin teille avataan
Tällä mystisellä lauseella Jeesus valisti opetuslapsiaan ?viitaten? heitä rukoilemaan. Rukous on keskustelua Jumalan kanssa, sydämen puhetta, johon Jumala vastaa salassa, näkymättömin teoin, sanoo Lue lisää