Kun ihminen ajattelee, hän ajattelee sanojen ja kuvien kautta. Lapsi oppii puhumaan vain kuulemalla muiden puhetta. Parhaiten ihminen puhuu sitä kieltä, jota oma äitihahmo puhuu. Äidinkieli on ihmisen ensimmäinen kieli. Sen varassa ihminen oppii ensimmäisen vieraan kielen. Mutta mitään kieltä ei opi ilman kommunikaatiota, sillä kieli on yhteisöllistä jakamista ja osalliseksi  tekemistä.

Ilman kieltä ei ole ajattelua. Puhuttu ja kirjoitettu kieli kaikkine aikamuotoineen, yleiskäsitteineen ja symboleineen on ihmisyyden voimallisin ilmaisu: ilman ajan ja paikan raameista vapaata kieltä ihminen ei voisi kurottautua tulevaisuuden haaveisiin, esteettisiin ja eettisiin ihanteisiin eikä hän voisi palata menneisyyteen ja miettiä historian ja oman elämänsä merkitystä.

Ainoastaan kommunikoiva ajattelu tuottaa hedelmää. Minä sanon kyllä, sinä sanot ei, minä joudun tarkistamaan, mitä sanoin – ja näin tajunnan avaruus laajenee ja pääsemme yhä ulommalle kehälle.