Kulttuuri tarkoittaa maanviljelyä, karjanhoitoa, tieteellistä ja taiteellista itseilmaisua ja pyhän kokemista; sanat kulttuuri ja kultti ovat samaa juurta. Uskonnon ja kulttuurin siteestä juontuu, että kun kirkonmiehet ovat lopettaneet Jumalasta puhumisen ja ryhtyneet latelemaan psykologisoivia latteuksiaan, taiteilijat ovat kuin vaistonvaraisesti alkaneet ilmaista pyhyyden kiehtovuuden ja kauhistuttavuuden kokemista.

Tässä kielenkäytössä uskonto ei ole virkakoneisto tai laitos. Uskonto tarkoittaa ihmismielen syvyydestä nousevaa elämän tarkoituksen etsintää ja sen yhteisöllistä ilmaisemista erilaisissa rituaaleissa. Se on yhtä kuin todellisuuden merkitystä perin pohjin pohtiva kulttuurin ulottuvuus. Se on syvyys, jonka varassa kulttuuri kelluu.

Tällaisena syvyysulottuvuutena uskonto määrää, millaiseksi kulttuuri muotoutuu. Siten voimme katsoa kulttuurin hedelmää ja tutkistella, millaiseen maaperään olemme juurtuneet. Saattaa oikeasti olla, että länsimaisesta ihmisestä on tullut juureton: Tekniikasta haltioituneena ja taloudellisia hyötysuhteita laskelmoivana pikkuinsinöörinä hän on kadottanut elämän tarkoitusta koskevan ulottuvuuden. Tämä juurettomuus on sitä, että epäolennaisesta tehdään olennainen ja välineestä tehdään päämäärä. Se on sitä, että ihminen elää syödäkseen  ja kuluttaakseen - eikä syö ja kuluta elääkseen.