Kirkon edustajat ottavat kantaa homokeskusteluun
Jotta näitä ei tarvitse etsiä eri lähteistä, tutka kerää ja niputtaa yhteen.
Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoutuu irti kirkon konservatiivien homovastaisista mielipiteistä.
Mäkinen sanoi Nelosen uutisille, että esimerkiksi kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen puhui tv-keskustelussa omalla äänellään, joka ei edusta kirkon ääntä.
- Minusta on selvää, että toista ihmistä ei saa kohdella väheksyvästi millään perusteella, arkkipiispa sanoi.
Homokeskustelu esitettiin Ylen TV2:ssa tiistai-iltana. Eroa kirkosta -sivuston mukaan jo yli 16 000 ihmistä on eronnut kirkosta ohjelman jälkeen.
- Olen kuullut tässä eroliikkeessä viestin siitä, että puolustakaa kaikkien ihmisten oikeuksia. Otan sen hyvin vakavasti, Mäkinen totesi Neloselle.
Arkkipiispan mukaan kirkon henkilökunnalle on saatava pikimmiten selkeät ja sitovat ohjeet koskien esimerkiksi rekisteröidyn parisuhteen rukoustilaisuutta.
(Nelonen 17.10.2010) Linkki uutiseen
Irja Askola homokeskustelusta: "Surettaa, hävettää ja harmittaa"
Helsingin ja Espoon piispat irtautuvat jyrkästi Ylen Ajankohtaisen kakkosen Homoillassa esitetyistä väitteistä, joiden mukaan sateenkaariperheet olisivat kelvottomia kasvattajia.
"Surettaa, hävettää ja harmittaa", arvioi Helsingin piispa Irja Askola keskustelun yksipuolisuutta.
Eroamiset kirkosta kertovat Askolan mielestä "suomalaisten ihmisten perusoikeudenmukaisuuden tunnosta".
"Toivon tietysti, että kirkossa jaksettaisiin olla. Kirkon äänihän on monipuolinen, ja esimerkiksi minä kannatan linjaa, jonka mukaan pappi voi siunata homo- tai lesboparin. Pääkaupunkiseudulla papiston enemmistö kannattaa rekisteröidyn parisuhteen siunaamista", Askola kommentoi Helsingin Sanomille.
Samoilla linjoilla on myös Espoon piispa Mikko Heikka.
"Kirkosta eroaminen ei tällaisessa tilanteessa ole järkevä ratkaisu. Homojen asiat eivät sillä edisty. Pikemminkin käy niin, että suvaitsemattomat suuntaukset saavat entistä enemmän painoarvoa kirkon päätöksenteossa. "
Arkkipiispa Kari Mäkisen mukaan tv-ohjelman antama kuva kirkosta ei ole todellinen.
"Nyt on tärkeintä, että mielikuva kirkosta muuttuisi realistisemmaksi", Mäkinen sanoo.
Mäkisen mielestä eronneitten määrä on jo poikkeuksellisen suuri. Hän sanoo olevansa kirkon taloutta enemmän huolissaan joukkopaon viestistä.
"Pako näyttää sisältävän voimakkaan reaktion homoseksuaalien ihmisarvon väheksymistä vastaan. Se ei ole kirkon ihmiskäsityksen mukaista, vaikka kirkossa tosin on erilaisia Raamatun tulkintoja asiasta", Mäkinen muistuttaa.
Kirkon virallinen kanta homoparien tasa-arvoon saattaa tarkentua marraskuun kirkolliskokouksessa.
Piispainkokous on linjannut alustavasti, että parisuhteen rekisteröinnin yhteydessä voidaan pitää rukoushetki.
(HS 17.10.2010) Linkki uutiseen
Tutkija: Papit entistä suopeampia homoliittojen siunaamiselle
Kirkon kannat homoliittoja kohtaan ovat saaneet etenkin naisia eroamaan kirkosta. Ilmiö huipentui tällä viikolla Ylen Homoillan jälkeen.
Naiset eroavat kirkosta herkästi tasa-arvokysymysten vuoksi. Eron pontimena on usein esimerkiksi naispappien kohtelu.
- Naiset vaativat ja toivovat, että erilaisilla vähemmistöryhmillä olisi tasa-arvoinen asema kirkossa. Viime vuosina tämä vaatimus on kohdistunut erityisesti homoseksuaaleihin, kertoo tutkija Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskuksesta.
Naiset ovat keskimäärin miehiä uskonnollisempia.
- Naisista noin 70 prosenttia pitää hengellistä elämää ja kirkkoa itselleen tärkeänä. Miehistä noin puolelle uskonto merkitsee yhtä paljon.
Miehiä eroaakin kirkosta enemmän. Miesten eroihin tasa-arvokysymykset eivät kuitenkaan vaikuta yhtä paljon kuin naisten eroihin.
Keskusteluilta homoseksuaalien oikeuksista nähtiin tv:ssä tiistai-iltana. Eroa kirkosta -sivuston mukaan perjantai-iltapäivään mennessä kirkosta oli eronnut noin 5 500 ihmistä. Määrä lähti jyrkkään nousuun jo ohjelman aikana.
- Nyt on selvä piikki, mutta ei tämä ihan uusi asia ole. Kirkon suhtautuminen homoliittoihin ja aiheesta käyty julkinen keskustelu ovat lisänneet kirkosta eroamista 2000-luvulla, Niemelä sanoo.
Pappien asenteissa pieni mullistus
Kuluneella vuosikymmenellä kirkosta eroaminen on yleistynyt merkittävästi. Vuonna 2000 kirkon ovet sulki takanaan noin 13 500 ihmistä, viime vuonna luku oli jo noin 43 500.
Toisaalta asenteet samaa sukupuolta olevien parisuhteita kohtaan ovat muuttuneet kirkon sisällä selvästi vuosikymmenessä.
- Kolmasosa papeista on täysin samaa mieltä siitä, että samaa sukupuolta olevien parisuhteiden tulisi saada myös kirkollinen siunaus. Kolmasosa papeista taas on täysin eri mieltä kysymyksestä, kertoo Niemelä.
Vuonna 2002 vain joka kymmenes pappi kannatti homoparien siunausta ja puolet papeista vastusti sitä.
Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu vajaat 80 prosenttia suomalaisista. Vuosikymmenen alussa luku oli 85 prosenttia.
(IL 16.10.2010 )
"Piispainkokous on jo hyväksynyt homojen parisuhteet"
Teologin mielestä kirkko voisi kertoa selvemmin tuestaan homoseksuaaleille.
Kirkon viralliset edustajat voisivat ilmaista nykyistä selvemmin, että kirkko antaa tukensa homoseksuaalien elämäntavalle, toivoo teologian tohtori ja Puijon seurakunnan kappalainen Kari Kuula.
Tosin jo nytkin kirkon virallisen käsityksen mukaan homoseksuaalisuus on yksityiselämään kuuluva asia, johon ei Kuulan mukaan pidä ulkopuolelta puuttua.
- Piispainkokouksen linjauksessa homoseksuaalisuutta ei pidetä syntinä eikä kehoteta elämään selibaatissa. Piispainkokous on myös hyväksynyt homojen parisuhteet ja sen, että homoseksuaalin pariskunnan puolesta voidaan järjestää rukoushetki kirkossa.
Kirkon peruslinja homoseksuaalisuuteen ei Kuulan mielestä kuitenkaan tullut esille Ajankohtaisen kakkosen tiistaisessa Homoilta-keskustelussa.
- Televisio-ohjelma vaikuttikin tahattomalta ansalta kirkolle, sillä mukana ollut piispa Matti Repo ei harmillista kyllä saanut tätä kirkon myönteistä kantaa esille. Nyt monet saattoivat ymmärtää, että konservatiiviset näkemykset edustivat kirkon näkemyksiä.
Piispainkokouksen myönteinen peruskanta on siis yksimielinen. Sen sijaan piispojen kannat jakautuvat, kun on kyse homoparien siunaamisesta tai avioliittoon vihkimisestä.
- Ja tästä siis käydään keskustelua, ei homoseksuaalisuuden hyväksymisestä, Kuula painottaa.
"Eroaminen on väärä viesti"
Kirkosta eroamista harkitsevia Kuula kehottaa miettimään tarkkaan, minkä viestin he antavat teollaan. Eroamisellaan he vetävät tukensa pois kirkon viralliselta linjalta. Eivätkä he Kuulan mukaan vie eurojaan pois konservatiivisia ajatuksia edustavilta tahoilta, vaan kotiseurakuntiensa arvokkaalta työltä.
- Konservatiivinen siipi on nuhdellut kirkkoa sen liian myönteisestä suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen. Nyt kirkosta eroavat liittyvät tahtomattaan konservatiivien kanssa samaan rintamaan lyömään kirkkoa korville.
Tästä syystä Kuula sanoo oman seurakuntansa työntekijöiden olevan varsin harmissaan, koska tuntui kuin "väärät ihmiset" olisivat edustaneet heitä televisio-ohjelmassa.
Kirkko sai takkiinsa sanomisista
Suomen kirkon pappisliiton puheenjohtajalla Jukka Huttusella on yksinkertainen sanoma: Pysykää kirkon jäseninä ja äänestäkää marraskuun seurakuntavaaleissa. Kirkko ei muutu, jos ihmiset lähtevät pakoon.
- Pappienkin kannalta olisi tärkeää, että seurakuntien tulevat luottamuselimet edustaisivat mahdollisimman laajasti seurakuntalaisten näkemyksiä. Homoilta-ohjelmassa esitetyt puheenvuorot eivät nyt ilmeisesti näin tehneet, Huttunen huomauttaa.
Huttusenkin mielestä televisio-ohjelmassa kirkon moniäänisyys ei tullut riittävästi esille.
- Sen sijaan tuli jälleen kerran tunne, että kirkko kantaa joidenkin yksittäisten jäsentensä sanomisia ja saa siitä takkiinsa.
(IL 17.10.2010 klo 17.31) Linkki uutiseen
Arkkipiispa toivoo kirkosta eroamisen sijaan keskustelua
Arkkipiispa Kari Mäkinen pitää valitettavana ja hämmentävänä sitä, että ihmiset eroavat kirkosta homoseksuaalisuuteen liittyvien kysymysten tai mediakohun takia. Hän korostaa homokeskustelussa kirkon moniäänisyyttä.
Ylen Ajankohtaisen kakkosen homoilta tiistaina lisäsi rajusti kirkosta eroamisia. Eroakirkosta.fi-sivuston mukaan eronneita perjantaihin alkuiltaan mennessä kirkosta oli eronnut yli 6 400 kirkon jäsentä. Normaalisti kirkosta eroaa sivuston kautta 140 - 150 ihmistä päivässä.
Arkkipiispa Kari Mäkinen toivoo, että ne kirkon jäsenet, jotka ilmaisevat kantansa eroamalla eivät toimisi niin, vaan osallistuisivat ja vaikuttaisivat kirkossa omalla äänellään.
- Ymmärrän, että monet odottavat, että kirkko näyttäisi selkeämmin hyväksyvänsä homoseksuaalisuuden. Tämän kysymyksen avulla puhutaan paljon muustakin kuin homoseksuaalisuudesta, kuten esimerkiksi ihmisten yhtäläisestä arvosta, uskosta, rakkaudesta ja seksuaalisuuden merkityksestä, Mäkinen muotoilee.
Arkkipiispa painottaa, että kirkko on kristillisen arvomaailmansa mukaisesti huomattavasti monikasvoisempi, kuin mitä erilaisissa kärjistyneissä keskusteluissa nähdään.
- Nämä reaktiot kertovat sen, että kansankirkko on tärkeä suomalaisessa yhteiskunnassa. Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta toisia kunnioittaen ja kuunnellen, Mäkinen toteaa.
(Yle.fi 15.10.2010) Linkki uutiseen