Olisi hyvin oikein ja kohtuullista, että tämä kirja julkaistaisiin ilman 62 esipuhetta ja vierasta nimeä sekä kantaisi vain oman nimensä ja puhuisi itse puolestansa. Mutta kristityiden mieli on niin monen aiheettoman selityksen ja esipuheen eksyttämä, että tuskin enää tiedetään, mitä merkitsee evankeliumi tai laki, Uusi tai Vanha Testamentti. Siksi on tarpeellista tehdä johdanto ja esipuhe, että yksinkertainen ihminen pääsisi vanhasta harhaluulostansa oikealle tielle ja oppisi ymmärtämään, mikä häntä odottaa tässä kirjassa, ettei hän etsisi käskyjä ja lakeja sieltä, mistä hänen pitäisi etsiä evankeliumia ja Jumalan lupauksia.

Siksi tulee ensi sijassa tietää, että täytyy luopua siitä luulosta, että on neljä evankeliumia ja neljä evankelistaa. Kokonaan hyljättävä on se, että muutamat jakavat Uuden Testamentin kirjat lakikirjoihin, historiallisiin, profeetallisiin ja viisauden kirjoihin; he luulevat (en tiedä miten) siten saattavansa Uuden Testamentin sopusointuun Vanhan Testamentin kanssa. Mutta pikemmin on pidettävä kiinni siitä, että niin kuin Vanha Testamentti on kirja, johon Jumalan laki ja käskyt on kirjoitettu, seka niin hyvin niitten historia, jotka ovat ne pitäneet kain myös niitten, jotka eivät ole niitä pitäneet; samoin myös Uusi Testamentti on kirja, johon paitsi evankeliumia ja Jumalan lupauksia on kirjoitettu niiden historia, jotka uskovat ja jotka eivät usko. Täytyy siis olla varma siitä, että on vain yksi evankeliumi, niin kuin on myös vain yksi Uusi Testamentti ja että on vain yksi usko ja yksi Jumala, joka lupaa.

Sillä evankeliumi on kreikkalainen sana, joka merkitsee: hyvä sanoma, hyvä tieto, hyvä uutinen, hyvä julistus, josta lauletaan, puhutaan ja iloitaan. Min kuin silloin kun Daavid voitti suuren Goljatin, hyvä sanoma ja ilahduttava uutinen levisi Juudan kansan keskuuteen siitä, että heidän hirvittävä vihollisensa oli surmattu ja heidät oli saatettu pelastettuina iloon ja rauhaan; sen tähden he hyppivät, lauloivat ja iloitsivat.

Samoin tämä Jumalan evankeliumi ja tämä Uusi Testamentti on hyvä sanoma ja viesti, joka on apostolin julistamana kaikunut kaikkeen maailmaan oikeasta Daavidista, joka on taistellut synnin, kuoleman ja perkeleen kanssa ja voittanut ne ja on siten lunastanut, tehnyt vanhurskaiksi ja eläviksi ja autuaiksi ilman omaa ansiota kaikki ne, jotka olivat olleet synnin vankeina, kuoleman vaivaamia ja pahan hengen vallassa, ja on saattanut heidät siten rauhaan ja jälleen kotiin Jumalan luo. Siksi he laulavat, kiittävät ja ylistävät Jumalaa ja ovat iankaikkisesti iloisia, mikäli he tämän vahvasti uskovat ja pysyvät uskossa.

Tämä sanoma ja ilahduttava viesti, tämä evankelinen ja jumalallinen uusi ilmoitus on nimeltään myös Uusi Testamentti. Sillä niin kuin se on testamentti, kun kuoleva mies määrää kuinka hänen omaisuutensa hänen kuolemansa jälkeen jaetaan nimeltä mainituille perillisille, niin Kristus on myös ennen kuolemaansa käskenyt ja säätänyt, että tätä evankeliumia pitää hänen kuolemansa jälkeen julistaa kaikessa maailmassa. Hän on siinä antanut kaikille niille, jotka uskovat, kaiken omaisuutensa, s.o. henkensä, jolla hän on niellyt kuoleman, vanhurskautensa, jolla hän on hävittänyt synnin sekä autuutensa, jolla hän on voittanut iankaikkisen kadotuksen. Nyt ei ole synteihin, kuolemaan ja kadotukseen kietoutuneella ihmisparalla missään tapauksessa ilahduttavampaa kuultavaa kuin tämä kallis ja suloinen sanoma Kristuksesta. Hänen täytyy sydämensä pohjasta nauraa ja tulla siitä iloiseksi, kun hän uskoo, että se on totta.

Nyt Jumala on vahvistaakseen tätä uskoa luvannut tämän evankeliumin ja testamentin usein Vanhassa Testamentissa profeetoiden kautta. Tässä mielessä Paavali sanoo (Room. 1:1 s): "Minä olen erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, jonka hän on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa hänen Pojastansa, joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä." Ja mainitaksemme jonkun niistä, niin hän on ensi kerran luvannut silloin kun hän sanoi käärmeelle (1. Moos. 3:15): "Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille, se on polkeva rikki sinun pääsi ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." Kristus on tämä vaimon siemen, hän on polkenut rikki pahan hengen pään, s.o. synnin, kuoleman, kadotuksen ja kaiken sen voiman, sillä ilman tätä siementä ei kukaan voi välttää syntiä, kuolemaa ja kadotusta. Edelleen Jumala lupasi Aabrahamille (1. Moos. 22:18): "Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." Kristus on Aabrahamin siemen, Paavali sanoo Gal. 3:16: hän on siunannut koko maailman evankeliumillaan. Sillä missä ei ole Kristusta, siellä on vielä kirous, joka tuli Aadamin ja hänen lastensa osaksi, kun hän oli syntiä tehnyt, että he kaikki olisivat synnin, kuoleman ja kadotuksen alaisia ja orjia. Tätä kirousta vastaan evankeliumi siunaa koko maailmaa siten, että se julkisesti julistaa: se tulee siunatuksi, joka uskoo tähän Aabrahamin siemeneen, s.o. hän pääsee vapaaksi synnistä, kuolemasta ja kadotuksesta ja on iankaikkisesti vanhurskas, elävä ja autuas. Kristus sanoo itse (Joh. 11:26): "Ei yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole."

Samoin Jumala lupasi Daavidille sanoessaan (2. Sam. 7:12 s.): "Minä korotan sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi. Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi. Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani" jne. Tämä on Kristuksen valtakunta, jota evankeliumi sanoo iankaikkiseksi valtakunnaksi, elämän, autuuden ja vanhurskauden valtakunnaksi, johon pääsevät synnin ja kuoleman vankeudesta kaikki, jotka uskovat.

Sellaisia evankeliumin lupauksia on vielä muissakin profeetoissa, niin kuin Miik. 5:1: "Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa"; edelleen Hoos. 13:14: "Tuonelan kädestä minä heidät päästän, kuolemasta minä heidät lunastan."

Niin me siis näemme, ettei ole muuta kuin yksi evankeliumi niin kuin on vain yksi Kristus. Sillä evankeliumi ei ole eikä voi olla mitään muuta kuin saarna Kristuksesta, Jumalan ja Daavidin Pojasta, totisesta Jumalasta ja ihmisestä, joka on meidän hyväksemme kuolemallaan ja ylösnousemisellaan voittanut synnin, kuoleman ja kadotuksen kaikkien tähden, jotka uskovat häneen. Niin evankeliumi voi olla joko lyhyt tai pitkä puhe, toinen voi kuvata sen lyhyesti toinen pitkästi. Se kuvailee pitkästi, joka kertoo monta Kristuksen tekoa ja sanaa, niin kuin neljä evankeliumia tekevät. Mutta joka kuvailee lyhyesti, hän ei puhu Kristuksen teoista, vaan viittaa lyhyesti siihen, kuinka Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemisellaan voittanut synnin, kuoleman ja kadotuksen niiden hyväksi, jotka häneen uskovat, niin tekevät Pietari ja Paavali.

Sen tähden varo, ettet tee Kristuksesta Moosesta etkä evankeliumista laki- tai oppikirjaa, niin kuin tähän asti on tapahtunut, kuten tuntuu muutamista, mm. Hieronymuksen esipuheista. Sillä evankeliumi ei nimenomaan vaadi meidän tekojamme, että me tulisimme niillä vanhurskaiksi ja autuaiksi, vaan se jopa tuomitsee sellaiset teot. Se vaatii vain uskoa Kristukseen, että hän on meidän edestämme voittanut synnin, kuoleman ja kadotuksen ja tekee meidät vanhurskaiksi, eläviksi ja autuaiksi ei meidän, vaan hänen oman työnsä tähden, että me saamme omistaa hänen kuolemansa ja voittonsa itsellemme aivan kuin olisimme itse ne tehneet.

Mutta on pidettävä Kristuksen kaikkien muiden tekojen ja hyvien töitten veroisena, että hän evankeliumeissa niin kuin myös Pietari ja Paavalikin antaa monta lakia ja opetusta sekä selittää lakia. Hänen tekojensa ja elämänsä tunteminen ei ole vielä evankeliumin oikeaa tuntemista, sillä silloin ei vielä tiedetä, että hän on voittanut synnin, kuoleman ja kadotuksen. Samoin et sinä myöskään tunne silloin vielä oikeaa evankeliumia kun sinä tunnet nämä käskyt ja opetukset, vaan vasta silloin, kun kuuluu se ääni, joka sanoo: sinun omasi on Kristuksen elämä, opetukset, vaikutukset, kuolema, ylösnouseminen ja kaikki, mitä hän on, mitä hänellä on, mitä hän tekee ja voi.

Samoin me näemme, ettei Kristus vaadi, vaan ystävällisesti houkuttelee ja puhuu (Matt. 5:3 ss.): "Autuaita ovat köyhät" jne., ja apostolit käyttävät sanontoja: "minä kehotan", "minä rukoilen" "minä pyydän". Siten nähdään kaikkialla, että evankeliumi ei ole lakikirja, vaan ainoastaan saarna Kristuksen hyvistä teoista, jotka on meille osoitettu ja lahjoitettu kun uskomme. Mooses sitä vastoin kirjoissansa ajaa, vaatii, uhkaa, lyö ja nuhtelee hirveästi, sillä hän on lain kirjoittaja ja hätyyttäjä. Siksi selviää siitä, että uskovaiselle ei ole pantu mitään lakia, koska hän,. niin kuin Paavali (1. Tim. 1:9) sanoo, on uskosta vanhurskas, elävä ja autuas, eikä hänen tarvitse muuta kuin osoittaa tämä usko teoilla. Niin, missä usko on, se ei voi itseänsä salata: se tulee näkyviin, murtautuu esille ja tunnustaa ja opettaa tätä evankeliumia ihmisten edessä ja panee henkensä alttiiksi sen tähden. Ja kaiken, minkä se elää ja toimii, sovittaa se lähimmäisen hyödyksi. Hän tahtoo auttaa häntä ei ainoastaan pääsemään samalla tavalla armosta osalliseksi, vaan myös panee henkensä, tavaransa ja kunniansa alttiiksi hänen tähtensä niin kuin tietää Kristuksen tehneen hänelle, siten hän seuraa Kristuksen esikuvaa.

Tätä tarkoittaa myös Kristus (Joh. 13:34), kun hän ei jäähyväisiksi antanut mitään muuta kuin rakkauden käskyn, josta piti tuntea, kutka ovat hänen opetuslapsiansa ja totisia uskovaisia. Sillä missä teot ja rakkaus eivät esiinny, siellä ei usko ole oikeaa, siellä ei evankeliumi ole vielä lujassa, eikä Kristusta ole vielä oikein tunnettu. Katso, käsitä nyt Uuden Testamentin kirjat näin, että osaisit ne lukea tällä tavalla.

Mitkä ovat Uuden Testamentin oikeat ja jaloimmat kirjat

Tästä kaikesta sinä voit nyt oikein arvostella ja erottaa, mitkä ovat kaikista kirjoista parhaat. Sillä erityisesti Johanneksen evankeliumi ja Paavalin kirjeet varsinkin Roomalaiskirje sekä Pietarin ensimmäinen kirje ovat kaikkien kirjojen parhaimmisto ja ydin; niiden pitäisi olla myös ensimmäisinä ja jokaiselle kristitylle olisi neuvottava, että hän lukisi näitä ensi sijassa ja kaikkein useimmin ja tottuisi niihin alituisella lukemisella niin kuin jokapäiväiseen leipään. Sillä näissä et havaitse kuvattuna Kristuksen monia tekoja ja ihmeitä; mutta sinä huomaat aivan mestarillisesti esitetyn, kuinka usko Kristukseen voittaa synnin, kuoleman ja kadotuksen ja antaa elämän, vanhurskauden ja autuuden. Tämä on evankeliumin oikea laatu, niin kuin olet kuullut.

Jos minun täytyisi luopua jommasta kummasta näistä kahdesta, Kristuksen teoista tai sanoista, niin tahtoisin olla mieluimmin ilman hänen tekojaan kuin hänen saarnaansa. Sillä hänen tekonsa eivät auta minua yhtään, mutta hänen sanansa antavat elämää, niin kuin hän itsekin sanoo Joh. 6:63. Koska nyt Johannes puhuu hyvin vähän Kristuksen teoista, mutta sangen paljon hänen puheistaan—kun taas kolme muuta evankelistaa puhuu paljon hänen teoistaan ja vähän hänen sanoistansa — niin Johanneksen evankeliumi on ainoalajissaan,hieno,oikeapääevankeliumi, kolmea muuta evankeliumia paljon, paljon parempana ja korkeampana pidettävä. Samoin Paavalin ja Pietarin kirjeet vievät hyvin voiton kolmesta, Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeista.

Lyhyesti, Johanneksen evankeliumi ja hänen ensimmäinen kirjeensä, pyhän Paavalin kirjeet, erityisesti kirjeet roomalaisille, galatalaisille ja efesolaisille ja Pietarin ensimmäinen kirje, nämä ovat kirjat, jotka osoittavat sinulle Kristusta ja opettavat kaiken, mikä on sinulle välttämätöntä ja autuaaksi tekevää, kun myös et milloinkaan näe etkä kuule muuta kirjaa tai oppia. Niihin verrattuna on Jaakobin kirje oikea olkiepistola, sillä sillä ei ole oikeaa evankelista sävyä.