Sinkkuelämää on toisinaan varsin hyvä sarja, mutta hypätäänpä johdatuksena toimivasta tv-sarjan kuvauksesta suoraan oikeaan maailmaan.

"Sitoutuminen ei tuota ongelmia vain fiktiivisille newyorkilaisille vaan tuntuu olevan tämän päivän trendi, kuuminta hottia, kaikkialla maailmassa."

Itse en ole tätä lähipiirissäni huomannut. Itse olen ateisti ja olen onnellisessa parisuhteessa agnostikkotyttöystäväni kanssa. Tunnen enimmäkseen uskonnottomia ihmisiä, ja lähes poikkeuksetta he haluavat elämäänsä "sen oikean", tai ainakin jotain parempaa kuin kertakäyttöihmisen joka viikonloppu baarista. Olisikohan kuvaamasi trendi sittenkin valloillaan tapauskovaisten joukossa?

"Ihmiset edustavat toki myös ääripäitä: ehdotonta irtisanoutumista tai täydellistä antaumusta. Nykyajan individualismin aatteen ajamina valtaosa väestöstä on kuitenkin elämäntapashoppailijoita: vegaanit, jotka syövät kalaa, kettutyöt, jotka käyttävät nahkatakkeja ja, kas vain, suomalaiset tapauskovaiset, jotka käyvät kirkossa kerran vuodessa ja uskovat kyllä Jumalaan, mutta eivät esimerkiksi taivaan paratiisiin. Taivaanhan voisi korvata vaikka... Joo, reinkarnaatiolla!"

En voi sanoa muuta kuin vihaavani termiä "elämäntapashoppailu". Et ehkä arvaakaan kuinka iänikuinen ja kulunut tuo sana on, ja joka ainut antamasi esimerkki on aivan irrallaan minun tuntemastani todellisuudesta.

Vegaani, joka syö kalaa ei ole vegaani. Kettutyttö, joka käyttää nahkatakkia on hyvin surulliselta kuulostava ihminen. Enpä ole kuitenkaan sellaisista koskaan kuullut. Entä sitten tapauskovat?

Minä pidän tapauskovina sellaisia ihmisiä, joita nolottaa kirkon kertomukset neitseellisestä syntymästä ja ylösnousemuksesta, mutta jotka ehkä arvostavat kirkon tekemää sosiaalityötä. Kuvaamasi ihminen, joka uskoo Jumalaan, mutta ei paratiisiin, on minun ajatusmaailmassani edelleen uskova. Suomen evankelisluterilaisen kirkon katto on korkealla ja seinät leveällä.

Uskovilla ihmisillä ja ehkä tapauskovillakin on todella huono käsitys ihmisistä. Suurin osa ihmisistä ei ole pinnallisia "elämäntapashoppailijoita", vaan he yrittävät elää elämäänsä onnellisena, löytää ystäviä ja muodostaa parisuhteen. Heillä on oikeita ongelmia oikeassa elämässään, eivätkä useimmat ihmiset liitele tyhjäpäisenä kukasta kukkaan etsien aina vain suurempia kiksejä.

"Puhun nyt mitä suuremmissa määrin itsestäni. Muutaman vuoden seurakuntanuoriurani jälkeen kirkossa käymiseni ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Silti maksan iloisesti kirkollisveroa ja ehkä jopa jossain määrin ”uskon”. Ainakin johonkin.
Vaikka en kirkolta enempää halajakaan, en silti voi olla tuntematta huonoa omaatuntoa. Tuntuu tekopyhältä kuulua johonkin instituutioon, johon ei kuitenkaan täysin koe kuuluvansa."

Tervetuloa joukkoon! Minäkin olen entinen seurakuntanuori. Olet ehkä matkalla samaan suuntaan kuin minäkin saman ikäisenä, tai sitten et. Vaikea sanoa. Erotessani kirkosta olin ratkaisustani varma. En uskonut Jumalaan, enkä mihinkään muuhunkaan yliluonnolliseen ja olisi mielestäni ollut todella valheellista pysyä kirkon jäsenenä. Sosiaalityö on minun mielestäni valtion tehtävä.

Voit ehkä kuvitella minkälaisen sosiaalisen verkoston ihminen jättää taakseen erotessaan vakaumuksen vuoksi kirkosta. Jos ihminen eroaa pelkästään kirkollisveron vuoksi, hän voi luultavasti hengailla saman porukan kanssa kuin ennen eroaankin ja tuntea olonsa hyväksi heidän seurassaan. Näin ei ole asia entisen seurakuntanuoren tapauksessa. Seurakuntanuorille uskon asioilla on väliä ja vakaumuksen muuttuminen niin radikaalisti, että eroaa kirkosta tarkoittaa yleensä samalla eroamista sosiaalisesta verkostostaan, joka jää seurakuntaan.

"Samalla, kun itse harrastan tietoista epämääräisyyttä kirkon kanssa, huomaan vaativani kirkolta suuria linjauksia. Haluaisin kirkon olevan jotain sellaista, johon voin puhtaalla omallatunnolla ja täysin rinnoin joko sitoutua tai olla ottamatta osaa. Naispappeus, homoliitot ja pettäjäpiispat, mitäs niille tehdään, niin päättäkääs jo!"

Minäkin haluan, että kirkko ottaa noihin kantaa. Vaikka en enää olekaan maksava jäsen, kirkko on toistaiseksi osa Suomen valtiota mm. veronkanto-oikeutensa kautta. Niin kauan kuin kirkko saa kantaa veroja, ja valtio antaa kirkolle osan yhteisöveron tuotosta, kirkon täytyy toimia valtion sanelemien sääntöjen mukaisesti. Tämä tarkoittaa minun järkeni mukaan homoliittoja yli 20 (KAKSIKYMMENTÄ) vuotta sitten loppuun käsitellyn naispappeusasian lisäksi.

"Pohdituttaa: kuuluuko kirkon edes vastata nyky-yhteiskunnan luomiin haasteisiin, brändäytyä, ottaa kantaa, valita puolia? Saako kirkolta edes vaatia linjauksia vai pitäisikö perimmäisten oppien puhua puolestaan? Vai olenko minä vain nyky-yhteiskunnan luoma sitoutumiskammoinen Ms. Big?"

Kirkolta saa ja pitää vaatia linjauksia. Minun mielestäni sellainen kirkko olisi aika absurdi, jossa kaikki käy ja papit ovat pelkkiä joojoo-miehiä ja -naisia.

Minä vaadin kirkkoa eroamaan valtiosta. Sen jälkeen osallistun tähän keskusteluun paljon pienemmillä äänenpainoilla.

Sinkkuelämää-teeman innoittamana blogini oli kirjoitettu carriemaisen kärjistävään sävyyn :)

Tarkotin tässä nyt sitoutumista ”suuremmassa”, yleispätevämmässä mittakaavassa. Kirkko, puoluetoiminta, erilaiset järjestöt, kaikki mikä vain hiukankin voi leimata/määrittää jäsentään, tuntuvat ahdistavan ihmisiä.

Termi elämäntapashoppailu on kieltämättä karmea, mutta parempaakaan sanaa en keksi kuvaamaan sitä elämäntapaa, jota esimerkit (ilmeisen heikosti) yrittivät selventää.

Nykyään saa aina valita. Maailma on mahdollisuuksia pullollaan. Itse olen tavannut tyyppejä, jotka julistavat tiettyä aatetta tai elämäntapaa, kuitenkaan sitoutumatta siihen täysin. Tästä äärimmäinen esimerkki on itseään vegaaniksi/kasvisyöjäksi kutsuva henkilö joka kylläkin syö lihaa juhlapyhinä tai kalaa kerran viikossa! Vaikka kyseinen henkilö ei hyvällä tahdollakaan voisi/saisi kutsua itseään kasvissyöjäksi, hän niin tekee. Kuka estää? Hän on individualistisena persoonana päättänyt olla omanlaisensa vegaani, ja siihen ei ole kellään mitään sanomista.

Jossain määrin yleistetysti yllä oleva kuvastaa nykymeineinkiä. Elämä on joku buffet-pöytä, josta ladotaan lautaselle kaikenlaista, oman maun mukaan. En tiedä olenko pohjimmiltani jotenkin konservatiivinen, kun sellaista menoa on vaikea sulattaa.

-Reetta

Ihmisillä on nykyään paljon vapautta. Heillä on mahdollisuus tehdä paljon asioita, joita ennen ei joko saanut tehdä, tai joihin ei vain ollut varaa. Minun mielestäni vapaus on hyvä asia.

Myönnetään, että lähestyin sitoutumista kapeasta näkökulmasta. Varsinkin tuo puoluekohta osuu minuun hyvin: Olen poliittisesti aktiivinen ja tiedän tarkalleen ketä ja mitä äänestän, mutten kuitenkaan ole puolueen jäsen. Voinetkin ehkä arvata puoluekantani siitä päätellen, minkä puolueen kannattajat ovat juuri minunlaisiani. :-) Kirkosta olen tietoisesti eronnut, mutta muutamiin järjestöihin kuulun. Mihinkään en kuitenkaan järjestöaktiivina.

Kritisoin kommentissani antamiasi esimerkkejä nykyajan ihmisistä. Mieleeni tulee ajatus, että olet konservatiivinen koska ajattelet että ihmisiä pitää suojella heiltä itseltään. Minun käsitykseni ihmisistä on optimistisempi: Vaikka kuinka olisimme individualisteja emmekä tunne naapureitamme, haluamme silti maksaa veromme ja rakentaa maailmaamme paremmaksi paikaksi, jossa naapurimmekin voivat toteuttaa individualismiaan sillä tavalla kuin parhaaksi katsovat ilman että meidän tarvitsisi olla heistä kiinnostuneita. Ihmiset ovat kyllä itsekkäitä, mutta eivät kuitenkaan rajattoman itsekkäitä. "Tarpeeksi meille kohtuullisen ajan sisällä" kuvaa mielestäni nykyajan ihmisiä paremmin kuin "kaikki mulle heti nyt".