Olet täällä: Etusivu TOIVO TOIVON BLOGI Blogistit Blogistien esittely
Sisältö
Mitä teet?
Valitse korkeintaan kaksi vaihtoehtoa







Ääniä : 863 Tulokset
Äänestykset
 
Sivun toiminnot

Blogistien esittely

 Sami Ojala.jpg

Sami Ojala (31) on nuorisotyönohjaaja, opiskelija ja uusi kirkolliskokousedustaja. Sami harrastaa futista ja vähän muutakin urheilua, lukemista, musiikkia ja matkusteluakin. Suurin intohimo on kuitenkin futis. Toiseksi suurin lienee kirkko. Kirkollinen luottamustoiminta varsinkin… Siihen Sami intoutui aikoinaan mukaan, kun moni asia otti kirkossa päähän. Ottaa vieläkin, siksi hän jaksaa jatkaa.

 

Kirkossa Samia puhuttelee eniten sen sanoma armosta, rakastavasta Jumalasta.     

                

 Aura Nortomaa.jpg

Aura Nortomaa on syntyperäinen stadilainen ja ikänsä puolesta kirkon parasta A-kohderyhmää. Psykologin koulutuksen saanut Suomen kristillisen ylioppilasliiton pääsihteeri odottelee kärsivällisesti aikaa, jolloin voisi tehdä jatko-opintoja. 

Aura on ollut mukana vuosikausia kristillisissä järjestöissä ja kansainvälisessä nuorisoekumeniassa ja tavannut paljo eri kirkkokuntien edustajia. Hänelle ovat tuttuja myös uskontodialogin kuviot. Aura harrasta järjestöjen lisäksi ihmisiä, astangajoogaa ja sarkasmia.

 

Kirkossa Auraa puhuttelee toisaalta luterilaisuuden selkeys ja yksinkertaisuus, sen vapaus ja voima. Toisaalta kirkon ytimen ympärillä oleva suunnaton kirjo erilaista elämää: herätysliikkeet, erikoismessut, erilaiset projektit... 

 Henrietta.jpg

 

Henrietta Grönlund (32) on teologi, kirkon aktivisti, ihmisoikeuksien,
tasa-arvon ja avoimuuden vaatija. Hän on myös kirkkososiologian tutkija ja
opettaja sekä koulutuspäällikkö. Hän on uusi kirkolliskokousedustaja.

Henriettaa puhuttelee kirkossa eniten pyhyys, rakkaus ja traditio; suuremman
varaan suostuminen ja jättäytyminen. Uskon huikea trippi.

 

 Riku Siivonen.jpg

Riku Siivonen (31) on Tampereella syntynyt helsinkiläinen lehti- ja tv-toimittaja, joka haluaisi uskoa ennen kuin näkee.

Kirkossa häntä puhuttelee instituution takana pilkahteleva inhimillisyys.

 

Reetta.jpg

Reetta Rönkä (19) on opiskelijan ja työläisen välimuoto Helsingistä. Viime syksyn ylioppilas työskentelee tällä hetkellä solmiomyyjättärenä ja lukee pääsykokeisiin. Reetta toimii myös uusisuomi.fi:n bloggaajana. Hän on kirjoittanut aikaisemmin Helsingin Sanomien nuorten palstalle ja nuorten musiikkilehti Fleimiin. Vapaa-aika menee kavereiden ja poikaystävän kanssa, elokuvia katsoessa, lukiessa tai ajan ilmiöitä ihmetellessä.

Reettaa puhuttelee kirkossa eniten ison instituution tärkeys.  Nuorempana hän on osallistunut seurakuntien nuorisotyön toimintaan. Vaikka Reetta ei omien sanojensa mukaan kovin paljon kirkon penkkejä kuluta, hänestä kirkolla on monelle paljonkin annettavaa. Huolta hän tuntee kuitenkin kirkon tulevaisuudesta; miten kirkko vastaa ajan tuomiin haasteisiin? Kun tasa-arvo ei vieläkään ole kirkossa itsestäänselvyys, ei isolla rahalla tehty nuorekas kampanja Reetan mielestä yksinään riitä raikastuttamaan kirkon imagoa.