Olet täällä: Etusivu Teesit Virtuaaliteesit
Mitä teet?
Valitse korkeintaan kaksi vaihtoehtoa







Ääniä : 534 Tulokset
Äänestykset
 
Sivun toiminnot

Virtuaaliteesit

UTR sivujen ensimmäisten kuukausien aikana etusivulla sai  naulata Martti Lutherin esimerkin tapaan virtuaalisen teesin kirkon oveen.  Kaikkiin naulattuihin teeseihin voi tutustua  alla olevassa listassa. Virtuaaliseinä löytyy täältä

rha19  Haluan kuulua kirkkoon, joka tulee minua vastaan henkilökohtaisesti ja on läsnä arjessa.
mytty  Seurakunnan opetuksen on perustuttava raamatun sanaan. Turha liturgisuus poistettava, siirrytään ihmisläheisempään Pyhän hengen johtoisempaan Jumalan palvelukseen. Yleinen pappeus arvoonsa eli maallikot aktivoitava. Seurakunnan on vaikutettava ympäröivään yhteiskuntaan eikä toisinpäin
nana  Kuka pelkää kirkkoa? Pelkäämme yhä kirkkoamme: varomme, jäykistelemme, suhtaudumme tunteellisesti: joko vihaamme, vastustamme, kuvittelemme edustavamme järkeä, uutta aikaa, vapautuneisuutta, tai asetumme sen puolelle ja ajattelemme perinteisen kirkon edustavan kaikkia hyviä, ikuisia ja yhteiskuntaa tukevia arvoja. Haluan kirkon, jota ei tarvitse pelätä, jota voi kritisoida sisältäkin ja joka elää.
crimsontears  Kirkon ja tieteen ei tulisi enää taistella nykyaikana keskenään. Jumala loi meille henkisen maailman Raamatun kertomusten mukaan, ja fyysisen maailma kehittyi niin kuin sen on todistettu kehittyneen. Onko muka unohdettu, että uskossa on kyse hengellisyydestä, ei materialistisuudesta?
Ville  Kirkon opista tulisi julkaista kirjanen jokaiseen suomalaiseen kotiin, missä kirkon sanoma selitettäisiin nykyihmisen helposti ymmärrettävällä kielellä. Kirkko irti valtiosta omaksi itsenäiseksi voimakseen, jotta se olisi uskottava voima maallisuutta vastaan. Kirkon ovet auki erilaisille musiikkityyleille, esimerkiksi erilaisin musiikein säestettyjä messuja. Kirkko nykyaikaan!
AnoNyymi  Kirkon täytyy lopettaa kansan kosiskelu! Mikä kirkko on sellainen, joka luopuu Raamatun sanasta vain pitääkseen mahdollisimman monta ihmistä piirissään?
darth  Minusta Suomessa kirkon tulisi ottaa mallia Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologiasta ja olla siten yhteiskunnallisesti aktiivisempi tukiessaan huono-osaisia ja syrjittyjä. Kuuluisi vahvasti kristittyihin arvoihin esim. vastustaa totaalikieltäytyjien heittämistä vankilaan; he (ja sivarit) toimivat juuri niinkuin Jeesuskin olisi toiminut. Kirkon pitäisi vastustaa asevelvollisuutta.
kirkonhiiri  Näin ja kuulin laestadiolaisen tuomitsevan vääräuskoiseksi ja hylkäävän kuolinvuoteella makaavan ihmisen, joka oli harras, luterilaisen kirkon aktiivijäsen. En voi hyväksyä laestadiolaisten uskonkäsityksiä. Kuitenkin he ovat evl. kirkon jäseniä. Kirkolla on yhtä hyvä syy ojentaa heitä vääräoppisuudesta kuin Luther-säätiöläisiäkin.
muumimaa  Hmm...Herätysliikkeissä puhutaan hirveästi rakkaudesta, mutta ovat täynnä kritiikkiä ja tuomiota, milloin naispappeja ja homoja vastaan. Jeesus ei tuominnut ketään, joskaan ei yllyttänyt synnintekoonkaan. Emmehän me ihmiset täydellisiä ole, mutta kaikille on annettava tilaa - kirkossakin. Kilvoittelua se vaatii, mutta se kasvattaa. Kirkko kaikille!
hem2301  Seurakuntien jäsenillä tulisi olla yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kirkossa kuten kansalaisilla jo kauan on ollut laita yhteiskunnassa.
anulh  Vettä sataa kaatamalla tammikuussa ei meinaa millään tottua tällaiseen talveen pohjolassa. Tammikuussa ei enään pauku pakkaset vaan taivaalta tulee kaatamalla vettä yötä päivää. Jumala on antanut meille uudet talvet.
arto1234  Haluan olla seurakunna jäsen joka saarnaa jumalan rakautta ja toteuttaa saarnaamaansa käytännössä. Seurakuntani pitäytyy kyllä perinteisissä arvoissa eikä yritä tehdä itsestään mediaseksikästä. Liian paljon kirkossa lyödään raamatulla päähän ja pidetään itseään parempina ihmisinä haluten tuomita muut. USKOVA IHMINEN TEKEE HYVIÄ TEKOJA - jumalan rakkauden avulla tulee uskovaksi ihmiseksi.
Klytaimnestra  Kirkko, joka perustuu rakkauden käskylle, ei saa julistaa synniksi rakkautta toista ihmistä kohtaan - vaikka se rakkaus kohdistuisi omaan sukupuolen edustajaan. Jeesus itse hakeutui yhteiskunnan karsastamien pariin hyväksyen heidät lähelleen ja arvostaen heitä. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven...
avery  Haluan kirkon, jossa jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, miksi kirkon pitäisi erotella mitkä näistä erilaisuuksista ovat tuomittavia? Jumala loi meidät kaikki sellaisiksi kuin halusi meidän olevan, tuskin Hänkään haluaisi meidän kieltävän itsemme sellaisina kuin olemme syntyneet.
Petsku  Suomen ev. lut.kirkko tulisi jatkaa siitä mihin se jäi ennenkö maallistuneet tuullet saivat siitä liian voimakkaan otteen. Monet eri ikäiset ihmiset ajattelevat näin, harvat vai uskaltavat sen sanoa, koska pelkäävät saavans kulla että he eivät suvaitse kirkon nykymenoa. Kristinuskon lämpö, sanoma ja hengellisyys tulevat sisältäpäin...
patajan  Minusta Markku Koivistolla on monia hyviä ideoita kristilliselle kirkolle.
ABCDEF  Kirkon tulisi olla kuin lämmin äidin syli, johon voi tulla ottamaan vastaan kaikkea hyvää ja tulla onnelliseksi. Kristus tarjoaakin meille lunastustyönsä kautta paikan Hänen helmassaan olimmepa sitten ns. hyviä tai huonoja kristittyjä. Kirkosta voi parhaimmillaan tulla meille toinen koti, johon on turvallista tulla hyvinä ja huonoina päivinä.
anulh  Et ole koskaan yksin tehdessäsi matkaa yhdessä Jumalasi kanssa.Moni vanhus on pannut kätensä ristiin ja pyytänyt jonkun tulemaan kotiinsa tapaamaan häntä.Hetket kuluvat nopeasti ja vaihtuvat toisiin hetkiin joilloin on lupa ajatella uskossa elämistä.
Anu  Onko meillä vain yksi oikea Jumala? Jumala, joka rakastaa meitä jokaista ihmistä katsomatta kuka hän oikein on. Ihon värillä ei ole väliä, ei väliä onko ihminen kaunis muutenki, kuin ulkoisesti. Onko helpompi elää valkoihoisena, kuin tummana maailmassa. Onko luonto vielä yhtä kaunis vuosikymmen jälkeen. Jumala auta uskovaa!
muurari  Palatkoon kirkko juurilleen ja alkakoon etsiä uudestää mistä jumalan palvelemisessa oikein on kysymys. Julistettakoon ihmisille totuutta niinkuin se raamattuun eli Jumalan sanaan on kirjoitettu. poistettakoon kaikki turha ihmisten tekemä kaavamaisuus jatehkäämme Jumalan palveluksista eläviä tilanteita
Hilla  Hiljaisuuden liikettä ja retriittitoimintaa tulisi tuoda esiin ja yleiseen tietoisuuteen enemmän. Erilaisiin itämaisiin mietiskelytraditioihin imeytyneet ystävät ovat poikkeuksetta todella yllättyneitä kun kertoo millaista syvää rukoushiljaisuuden ja meditaation tietä myös ev.lut. kirkon toiminnan sisällä voi päästä kulkemaan. Älkää pitäkö kynttilää vakan alla!
Hilla  Hengellisen matkakumppanuuden perinnettä tulisi pitää enemmän esillä kirkossamme. Moni kirkkoon kuulumisen mielekkyyttä pohtiva ikätoveri on kaivannut henkilökohtaisempaa kosketusta kirkkoon. Parhaiten tällainen yhteys kirkon toiminnasta täysin vieraantuneelle syntyy, jos löytää luotettavan kuuntelijan ja keskustelukumppanin - oman hengellisen ohjaajan.
Pirta  Toivon olohuonetta aikuisille 30-50 v (kun ikää piti rajata) arki- ja vkonloppu -iltaisin esim. klo 17 - 22 alueelle Hakis, Kallio, Sörnäinen, Hermanni. (Itse kuulun Paavaliin). Toimintana mm. biljardia, pelejä, jutustelua, kahvilaa. Ei sanaa, virsiä ja rukousta näihin iltoihin. Yhdessäolo riittää.
Pirta  Voiko seurakunnan tiloihin rakentaa ns. alku-huoneen, jossa hyvä äänieristys, ja johon jokainen voisi mennä itsekseen huutamaan tuskaa ja kärsimystä ulos sekä pyytämään Jumalan tukea ja apua. Minä en ainakaan voi tällaista tehdä esim. kirkossa julkisesti, mutta tällainen erillinen, eristetty koppi sopisi siihen tosi hyvin.
Pirta  Kirkko voisi järjestään bussi-kuljetuksia metsään, jossa voisi huutaa pahan olonsa pois ja saada olla yhteydessä luontoon. Sitä voi kutsua Huuto-bussiksi. Luontoon ei ole niin helppo päästä ja mennä, kun yleisesti luullaan. Ei ole omaa autoa, ei omaa kesäpaikkaa, -mökkiä, ei tunne seutuja, yksin pelottaa mennä ... jne.
Pirta  S-20 - S-120 -illat (sallittu 20-120 -vuotiaille) Voiko kirkko tarjota tilojaan arki- ja viikonloppu-iltaisin olohuoneiksi aikuisille? Haluaisin vain oleilua muiden ihmisten kanssa, ehkä pelien pelaamista, biljardia, jutustelua eli mahdollisuutta muihin ihmisiin. En kaipaa näihin kirkon iltoihin sanaa, rukousta tai virsiä. Yhdessä oleminen riittää perusteeksi.
Pirta  Uskon, että monien usko ja uskominen on henkilökohtaista ja ainakin minä kartan kaikkea uskon asioiden tuputusta ja sitä, ehkä, kirkon 'stereotypiaa?', että ihminen yritetään käännyttää johonkin. Ihmisessä on itsessään sisällä kaikki. Ei mennä asioiden edelle, kaivelemaan sitä, mikä ei ole vielä valmista. Annetaan jokaisen kehittyä omaa tahtiaan tälläkin osa-alueella.
koskeki  Pappien tulee tuntea henkilökohtaisesti työnantajanasa ja toimittava Hänen ohjeidensa mukaisesti, ei ihmisten. Oikea termistö käyttöön.esim. Seimenlapsi sai nimen Jeesus. Korkein/maanpiirin luoja on isämme Jumala. Usko on myös iloinen asia, joten monotonisella äänellä lausutut liturgiat ja saarnat ilman oikeaa sisältöä, voisi vaihtaa aitouteen ja iloon!
aatos  1. Kirkon on perustettava itsensä Jumalan sanan ei ihmisten varaan. 2. On pyrittävä aitoon elävään sekä Jumalan että ihmisten kohtaamiseen. Turha kaavamaisuus ja tekopyhyys on poistettava kirkosta. 3. Rukous on nostettava sille kuuluvalle paikalle seurakunnan työssä. ihmisen viisaus ei johda kirkkoa vaan Jumalan
kirkonhiiri  Haluan, että kirkkoni on suoraselkäinen Kristuksen työn jatkaja. Kirkkoni ei taivu ihmisen kaikkien narsististen vaatimusten edessä.
sinikellokissa  Haluan kuulua kirkkoon joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen: ihmisenä jolla on kyky ja tarve rakastaa toista ihmistä. Haluan kuulua kirkkoon joka antaa minun mennä naimisiin rakastamani ihmisen kanssa. Haluan kuulua kirkkoon joka ei tee rakastamisesta syntiä. Haluan kuulua kirkkoon jolle olen ihminen vaikka rakastamani henkilö onkin samaa sukupuolta kuin minä.
Me  Rakkautta kirkon toimintaan. Rohkeutta levittää oikeudenmukaisuutta ja toivoa maailmaan. Hyvää uutta vuotta 2008!
smllm  Arkielämässä moni kohtaa puhuttelevia, joskus jopa hämmentäviä asioita. Monelle ne kääntävät elämän kulun, avaavat uskon tien. Mitä tekee kirkko. Uskooko se ihmiseen. Tukeeko se hämmennyksen hetkellä. Vai vetäytyykö se selityksissään yhteensattumien ja suurten lukujen lain taakse. Haluan kirkon, jolla on rohkeutta seisoa takanani - joskus jopa astua suojaksi eteeni.
anulh  Uskossa eläminen omasta tahdosta ilman pakottamisen tunnetta on vapaus, rohkeus, kunnioitus Jumalalle ja hänen pojallensa.Ilo on palvella Jumalaa! Matkalla taivaan kotiin.
M  Joulurauhaa kaikkien ihmisten sydämiin! Joulun sanoma on se että sinä olet hyväksytty ja sovinto sinun ja Jumalan välillä on totta.
Kotapesa  Herramme Jeesuksen Kristuksen Armo ja Rauha Teille kaikille! Usko, Toivo, Rakkaus, Anteeksianto, Rauha ja Armo ovat periaatteita, jotka vaikuttavat siinä yhteisössä, johon haluan kuulua. Myötätunnolla kohtaamme toisemme tarpeidemme mukaan kansalaisuuteen, polittiseen taustaan, sukupuoleen, rotuun, uskontokuntaan tai asemaamme katsomatta. Ydinperheeseen kuuluvat mies&nainen puolisoina lapsineen.
elise  Kirkon kynnyksen pitäisi olla matala kaikkien tulla ja tuntea olonsa tervetulleeksi. Hyvä rooli kirkolle olisi mielestäni ohjata ihmisiä ilosanoman ja oman uskon löytämisen tien alkuun ja olla tukena sillä. Kirkko puolestaan ei saisi jaotella kuka tai millainen on oikea ja hyvä uskovainen. Tuomitesemisen voimme jättää Hänelle, joka sen parhaiten ja oikeudenmukaisimmin osaa.
Kullervo  Minusta on tärkeämpää elävän Jumalan kanssa eläminen kuin tekstien sokea seuraaminen. (Raamattua yhtään väheksymättä.) Kaikki muutkin oppikirjat on tehty oman alansa opiskelua varten. Kaikki kuitenkin itse päättävät kuinka elävät. Jeesuskin arvosteli kirjanoppineita. Tämä tulisi ottaa huomioon myös kirkossa.
Aramea  Minun "kirkkoni" on ympärilläni,missä kuljenkin. Ja sen käyttövoima on elävä usko,rakkaus ja palvelu elämässä*
kirppus  Kirkko joka on mukava paikka käydä. Ei turhaa pakottamista mihinkään
miiu_  Haluaisin seurakunnan jossa kaikki Jeesuksen tunnustavat voisivat olla yhdessä, seurakunnan joka eläisi lähellä Jumalan sydäntä, rukoilisi ja ylistäisi, sillä meillä on maailmankaikkeuden paras Isä. Hän on voimallinen ja kaikki kunnia kuuluu hänelle. Seurakuntien on aika herätä ja suunnata katseensa Jeesukseen Kristukseen. Jumalan tahdossa eläminen on parasta!
pekkak  Haluan kuulua kirkkoon, joka tunnustaa Jumalan sanan auktoriteetin ja ottaa sen vakavasti. Ihmisten mielipiteiden ja mieltymysten mukaisesta kirkosta en välitä tippaakaan. Jos Jumala on ja hän on ilmoittanut tahtonsa sanassaan, niin ilisiko syytä ottaa se tosissaan. Jos kirkko muuntuu aina vain ihmisten mielipiteiden mukaan, niin mitä sillä on tekoa!
Tomy  1. Rakkaus ja kunnioitus koko elävää luomakuntaa kohtaan. 2. Erilaisuuden ja monimuotoisuuden hyväksyminen ja ymmärtäminen. 3. Myötätunto kärsimystä kohtaan. 4. Halu palvella toisia kykyjensä mukaan. 5. Tahto kehittyä ja oppia uutta.
lapsi  Jos kuuluisin kirkkoon, kuuluisin sellaiseen joka vielä muistaa, miksi kristinusko voitti muut uskot. Kuuluisin kirkkoon, joka korostaa rakkautta ja tasa-arvoa, eikä tuomitse. Sellaiseen kirkkoon, joka hyväksyy meidät sellaisena, kuin olemme eikä vaatisi meitä kieltämään omaa itseämme, jotta olisimme kelpoisia.
smllm  Valtio on erotettava kirkosta. * Kirkon on otettava hengellinen johtajuus uskontojen ja uskomusten sekamelskassa. * Kirkon johdon on tultava esiin muissakin kuin maallisluontoisissa riita-asioissa. * Kirkon on noustava puolustamaan opettamaansa uskoa. * Kirkon on hyväksyttävä erilaiset ihmiset ja elämisen tavat, muttei taivutettava uskonsa perusteita ihmisten kulloistenkin mieltymysten mukaan.
SofiaEkoutopisti  Toivoisin, että voisin tulla kirkkoon yhtä arvokkaana ihmisenä, millainen koin olevani aiemmin. Nyt, seksuaalisen identiteettini tiedostettuani tuntuu pahalta, että kaikkien kirkon työntekijöiden mielestä olen muuttunut ei-hyväksytyksi, huonommaksi ihmiseksi. Olen äiti, minä rakastan lapsiani heidän "puutteistaan" huolimatta.
Jeesus  Kirkossa voisi olla enemmän konsertteja. Kirkkoissahan on suuri akustinen sali, joka on suuren osan viikosta käyttämättä. Joskus olin kuuntelemassa kirkkokonserttia, jossa musiikin skaala ylsi kirkkomusiikista aina elektroniseen musiikkiin ja ambienttiin asti. En pahastuisi lainkaan kirkossa järjestetystä rock- tai teknoillasta, ja jos joku pahastuisi, voisi hän jättää kyseisen illan väliin.
liibalaaba  Haluaisin kirkon joka mainoskampanjoiden sijaan kuluttaa veroilla keräämänsä rahat vähäosaisten auttamiseen ja muuhun hyödylliseen.
goaz  Jumalanpalveluksen täytyy muuttua vielä paljon enemmän. Sen täytyy avautua joka kerta myös sellaiselle joka tulee ensimmäisen kerran kirkkoon etsimään ruokaa hengen nälkäänsä. Sanoja on liikaa ja hiljaisuutta liian vähän. Lauluosuudet ovat hienoja mutta liian vaikeita. Enemmän toistoja että pääsee mukaan. Laulun kautta on mahdollista ulkopuolisenkin kokea yhteisöllisyyttä jumalanpalveluksessa.
mauso  Luterilaisen kirkon tulisi pitää kiinni luterilaisista perusarvoista, jotka eivät ole muuttuneet vuosisatojen kuluessakaan, ja nousevat suoraan Uuden testamentin hengestä. Jos näistä arvoista luovutaan, on vaikea enää puhua luterilaisesta kirkosta.
SalZucca  Musiikki on lähellä sydäntäni. Siksi toivoisin, että kaikissa kirkonmenoissa jumalanpalveluksista ristiäisiin voitaisiin kuulla sellaista musiikkia, joka on lähellä nykyihmistä. Satoja vuosia vanhat virret ovat usein vaikeaselkoisia sanomaltaan ensimmäisillä kuuntelu- ja laulukerroilla. Nuorille oikeat _kunnon_ bändit kirkkoon! Jumalan sanoma on sama ajasta toiseen - ihmiset muuttuvat.
JJR  Kirkkoisä Justinos Marttyyrin mukaan kristinusko on filosofinen koulukunta. Mielestäni kirkon olisi syytä palata tähän. Kristinuskoa olisi pyrittävä tekemään tunnetuksi älyllisenä ja filosofisena liikkeenä, ei karismaattisena hihhulijoukkona. Jeesus on Logos, Jumalallinen Järki. Olkoon siis kristillisyyskin rationaalinen aate. Kirkon olisi tuettava oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamista.
cashew  Toivoisin, että kirkko painottaisi todellista ilosanomaa. Että aito kristinusko ei tuomitse ketään, vaan juuri sen takia Jeesus kuoli ristillä: Jumala tietää, että me ihmiset emme ole täydellisiä. Mutta kun otamme Jeesuksen vastaan, me saamme kaiken anteeksi, Jeesus kuoli meidän syntiemme puolesta. Näin me saamme elää yhteydessä Jumalaan ja ottaa vastaan Jumalan rakkautta, joka eheyttää meidät!
Taivaltaja  Haluaisin kirkon, joka vastaa silloin kun sitä lähestyy. Nykyään kohtaa liian usein vain hiljaisuuden. Myös "oma pappi" olisi hieno asia. Hän tuntisi sielun niinkuin "oma lääkäri" tuntee ruumiin. Läheisyys ja ymmärrys syntyy vain tuntemisesta.
peninna  Haluaisin, että kirkkossa puhuttaisi ihmisten kieltä. Puheet olisivat evankeliumiin pohjautuvia ja samantapaista mitä Paavalin ym. kirjeet ovat. Kirkossa muistutettaisi ihmisiä pahasta joka meitä täällä kiusaa ja siella olisi Kristuksessa eläviä pappeja ja ihmisiä, joille työ ei olisi vain työtä vaan aitoa lähimmäisen rakkautta!
kaipaus  Miten saataisiin esille uskon tuoma ilo ? Mielestäni olisi hienoa jos kirkko voisi järjestää tapahtumia jossa näkyisi nimenomaan ne hyvät asiat, joita usko meille tuo. Mun mielestä kirkolla on mahdollisuus tarjota ihmisille toinen koti, Jumalan luona. Iloa kirkon toimintaan !
hämäläinen  Kirkon tulisi tuoda selkeämmin esille mitä turvaa ja lohtua usko Jumalaan voi antaa. Nuoret aikuiset eivät välttämättä edes oivalla, että rukous voi antaa voimaa kestää ongelmat.
Soffa  Olisi hienoa tulla jumalanpalvelukseen, jossa papit puhuisivat ilman teennäistä "saarna- ja epistolanuottia". Liian usein palvelus menee hurskastelevaksi "esiintymiseksi" ja luonteva kanssakäyminen kirkkoväen kanssa unohtuu. Tämä on varmasti tahatonta. Silti se vierottaa nuoret, kun ihmiselle ei puhuta normaalisti. Onko kaava niin tiukka, että kirkkokansa ei voi olla kuin passiivisesti mukana?
karupi  KIRKOLLA ON AVOIMET OVET KAIKILLE TULLA SISÄÄN. Myös erilaisiksi itseään tulkitseville.
Nea  Haluaisin kuulua kirkkoon joka on suvaitsevainen myös muita uskontoja kohtaan. Ja esim. kirkon tilaisuuksissa huomioitasiin muutkin uskonnot. Vaikka kerrotaisiin joulukirkossa miten wiccalaiset viettävät joulua. Sellaiseen kirkkoon olisi ilo kuulua.
mamma79  Kirkon tulisi olla lähempänä ihmisten arkea. Enemmän toimintaa seurakuntalaisten parissa. Nuoret aikuiset on unohdettu kokonaan. Eläkeläisille, lapsille ja nuorille on toimintaa. Missä aikuistyö? Yli 20 vuotiaat tippuvat kirkon piiristä. Lisää keskustelua ja toimintaa. Tämä kampanja on hyvä alku, kiitos siitä. Seurakuntiin tarvitaan lisää työntekijöitä, pelkät toimitukset eivät riitä!!
Con Sultant  Kirkon rooli yhteiskunnan moraalinvartijana on jokseenkin vanhentunut. Kirkon tärkein "ydinliiketoiminta-alue" on mielestäni lähimmäisenrakkaus. Haluaisin nähdä kirkon välittämässä viestiä, miten tärkeätä on kantaa huoli lähimmäisen hyvinvoinnista yhä kyynistyvämmässä yhteiskunnassa. Tässä valossa raamattu joutaa nurkaan muiden satukirjojen tapaan!
Krizze  Haluaisin sellaisen kirkon, jossa saisin vertaisiani ystäviä. Olen yksinhuoltaja, ja kaipaisin kirkoltani vertaisryhmää, jossa voisi tavata uusia ihmisiä.Luterilainen kirkko on jokseenkin apea. Olisi kiva käydä iloisemmissa tapahtumissa, sellaisissa johon mielellään tulisivat nekin, jotka vasta elävät etsikkoaikaansa.
siukku  Tahtoisin Kirkon olevan lähempänä ihmistä ja arkea. Ei kosiskelua ja tyrkyttämistä, vaan vastauksia ja tukea sitä tarviseville. Nuoret tarvitsevat rehellisiä vatauksia ja suoraa puhetta. Näen Kirkon sellaisena vahvuutena, jota nuoret tarvitsevat. Opiskelen itse nuoriso-ohjaajaksi ja näen seurakunnassa rakkautta, jota nuoret tarvitsevat - jota minä tarvitsen.
virkkala  Kirkollisvero halutulle kirkolle. Eikä automaattisesti nykyisen asuinkunnan mukaan
karibee  Kirkko on enemmän kulttuuria kuin uskontoa. Tärkeä ihmisen elämän isoissa käänteissä tuottamassa rituaalipalveluita. Miten uskottava on sellainen oppi, jossa ei olla oikein perillä ja varmoja mistään? Tästä syystä Kirkko on kuin piha, jossa kaikki ovat yhtä pihalla. Kirkon avaimet ovat pudonneet ja kadonneet yleisön suosiota kosiskellessa vuosien saatossa. Tosin tämä on aika raikas tapa lähestyä.
mimosa  Haluan kuulua kirkkon jonka ylin auktoriteetti on JUMALA. Haluan kuulua kirkkoon jossa voisin saada opetusta Jumalan väärentömättömästä sanasta sekä kokea yhteyttä toisten uskovien kanssa. Haluan kuulua kirkkoon joka kunnioittaa enemmän Jumalaa kuin ihmisiä ja jonka sanoma maailmalle on selkeä kirkas eikä ihmisiä mielistelevä.
suski  Haluaisin kuulua kirkkoon, joka ottaa kaikenlaiset ihmiset huomioon, ei syrji ketään. Haluaisin, että naispappeus olisi okei. Raamatun mukaan mentäisiin, mutta otettaisiin myös huomioon, että kyseisessä kirjassa on erittäin vanhoja tekstejä ja maailma on nykyään hieman erilainen, joten sen mukaan toimitaan mikä on hyvä. :) On myös tärkeää, että kirkolta löytyy apua, jos on omassa elämässä hankalaa
Leisku  Jumalaa ei voi muokata. Hän on se mikä hän on. "Minä olen sama eilen, tänään ja iankaikkisesti". Samalla tavalla kuin rakkaus on ikuinen, Jumala on ikuinen. Totuutta ei voi hävittää eikä muokata - sen voi vain löytää tai kadottaa. Rakkaus, totuus ja Jumala on kaikki yksi ja sama asia. Ihminen joka löytää Jumalan, löytää samalla Rakkauden ja totuuden. Haluaako kirkko pysyä totuudessa, sanassa?
Hihhuli  Kirkossa pitää voida näyttää kaikki elämän tunteet. Miksi pitää aina olla tylsä ja harmaa?
imsu  Haluaisin kuulua suvaitsevaiseen ja armahtavaiseen kirkkoon.
Joku vaan  Kirkko voisi olla ihmisen apuna ja suojana, ei esteenä olemiselle.
ellä   Kyllä kirkon opetuksen pitää perustua Pyhään Raamattuun! Ja kun siellä kerran lukee että homoseksuaalit, noituuden harjoittajat, uskottomat naiset ja tottelemattomat pojat on kivitettävä kaupungin portilla, niin näillä on mentävä! Nyt on vain alettava pohtia sitä, mistä löydämme synnittömät kivittäjät hoitamaan asian Raamatun oppien mukaisesti. Yksikään käsky ei häviä!
sari  Kirkon opetuksen tulee perustua Raamattuun eikä sellaisia asioita saa hyväksyä mitkä Jumala on kieltänyt. Lähimmäisen rakkaus pitää näkyä ja jokaisella seurakuntalaisella pitää olla mahdollisuus käyttää saamiaan lahjoja seurakunnassa. Lähetystyötä ja ihmisten auttamista pitäisi olla enemmän.
Miklaus  Kirkossa pitää olla tilaa olla ja hengittää. Jumalan hengen tulee olla kirkossa vallalla.
Rakkaudentie  Haluan kuulua kirkkoon, joka noudattaa Raamatun Jumalan Sanaa. On ihanaa, jos ja kun kohtaa pappeja, jotka kulkevat ja tekevät arvokasta työtään Pyhän Hengen ohjauksessa. Silloin kirkonpenkissä istuva ihminenkin saa tuntea Jumalan rakkauden. Kirkon tulisi järjestää erilaisia tapahtumia, koska ihmisiäkin on niin erilaisia. Näin jokainen voisi löytää oman paikkansa.
Syrjintää vastaan  Kirkon täytyisi voida tarvittaessa tarkistaa omaa tulkintaansa Raamatun ohjeista. Monet säännöt ja ohjeet on tulkittu aikana jolloin maailma oli huomattavasti erilainen. Monia sääntöjä onkin myöhemmin muutettu. Myös homoseksuaalisuutta koskevat säännöt voisi tarkistaa ja tulkita eri tavalla. Kaksi toistaan rakastavaa aikuista eivät tee pahaa kenellekään.
millcreek  Kirkko ei saisi hylätä Raamattua ja kristinuskoa mielistellessään ihmisiä. Ei voida ottaa kristinuskosta joitain asioita ja jättää toisia pois, se kun ei enää ole kristinuskoa. Kirkon johdon tulee lopettaa pelkurimainen ihmisten mielistely ja julistaa evankeliumia, siis lakia ja armoa. Eivät kirkollisverot ole ainoa mittari. Kuka hyötyy sellaisesta kirkosta, joka ei enää ole kirkko?
claudia  Haluaisin kuulua iloiseen uskontoon missä uskotaan jälleensyntymiseen, iloon ja rakkauteen.Jumala ei rankaise meitä vaan rakastaa meitä
claudia  Haluaisin kuulua kirkkoon jonka uskonto olisi iloinen ja jossa Jumala ei rankaise ketään.
Suvi  Homoseksuaalien syrjinnän täytyy loppua!!
ajattelija  Haluaisin kuulua iloiseen, avaraan ja Jumalan sanaa kunnioittavaan kirkkoon. Kirkossa ei saisi tuomita toisia ihmisiä.
yksi uskova  Jouluna kaikki haluavat kuulua kirkkoon - siis maailmanlaajaan seurakuntaan. Ei siinä Suomen ev.-lut. kirkolla ole niin väliä. :)
Neitoperho  Kirkon tulisi SALLIA HOMOLIITOT kuten esimerkiksi Ruotsissa on jo hyvin tuloksin tehtykin. Homoseksuaalien syrjinnän täytyy loppua! Tekopyhät ihmiset ovat niitä, jotka tuomitsevat toisia. Kirkon tulisi korostaa LÄHIMMÄISENRAKKAUTTA, sillä sitä tämä hektinen ja kylmä maailma tarvitsee. EI SYRJINTÄÄ!!
ooleo  Enpä haluaisi kuulua kirkkoon, olisi se millainen vain. Enkä kuulukaan siis. Mutta sen sijaan kirkon päättäjien kannattaisi välillä itse katsella, mitä siellä Raamatussa lukee. Mitäs se sellainen on, että sanomaa muutetaan, jotta ihmiset saataisiin pysymään kirkossa? o_O
Pugsley  Kirkossa mies ja nainen ovat yhtä tärkeitä, yhtä arvokkaita.
Pugsley  Ollaan enkeleitä toisillemme!
Coverve  Anteeksiantoa ja armoa ei väheksyttäisi.
Luther  Kirkko julistakoon evankeliumia syntien anteeksiannosta ja rakkaudesta, samalla pitäen kirkkaana sen mitä rakkaus tarkoittaa: Vastuuta omista teoista, vastuuta lähimmäisestä, oikeudenmukaisuutta, heikkojen ja sorrettujen puolustamista.
Roihu  Haluaisin kuulua kirkkoon, jossa ihmiset eivät pakenisi totuutta valheisiin, vaan auttaisivat toisiaan kohtaamaan todellisuuden ja ymmärtämään maailmaa. Ja rakastamaan...
Roihu  Haluaisin että olisi sellainen kirkko, johon voisin lähteä yön yksinäisenä hetkenä, kun en saa unta. Jossa voisin tavata ihmisiä, jotka eivät myöskään saaneet unta. Ja heidän kanssaan voisin teekupin ääressä keskustella tärkeistä asioista kiihkottomasti. Ja rakastaa...
mesimarja  Haluan kuulua uskovaan, toivovaan ja rakastavaan kirkkoon. Kirkkoon, jossa usko voi tulla minuun. Kirkkoon, joka antaa rauhan, valon ja ilon elämään.
juhae  Minä haluan kuulua kirkkoon, joka puolustaa uskoa suoraselkäisesti, vuosisadasta toiseen, mutta joka hyväksyy kaikki seurakuntalaiset kattonsa alle, sellaisina kuin he ovat. Se ei ole aina niin yksinkertaista. Kirkossa käynti on parhaimmillaan hengellinen ja samalla hyvin tasapäistävä kokemus - hyvässä kirkossa vain sielullasi on väliä.
JormaK  Lukemani 'teesi' netistä sivulta http://almondy.suntuubi.com muutti käsitystäni nykyisestä kirkkomme hallinnosta: Jumalan tahdon noudattaminen ja Jeesuksen opetus nykyseurakunnissa on unohtunut täysin. Eksytetäänkö meitä tahallaan? Kannattaako jäsenyyskään missään jos sokeat taluttaa sokeita. Missä siis on se oikein näkevä seurakunta?
SimSonic  Jos se olisi riippunut luterilaisesta kirkosta, en olisi koskaan tullut uskoon. Kirkkomme on unohtanut Jeesuksen ja sielujen pelastustyön. Kirkko ei tuo ihmisille elämässä vaikuttavaa elävää uskoa Jeesukseen. Perheet voivat yhä huonommin, koska arvoja ei ole. Vain usko voi pelastaa Suomen ja maailman. Kirkon tulisi luottaa itseensä, erota valtiosta ja liittyä jälleen Jumalaan. Se on maamme toivo.
armat  Minun kirkkoni tukeutuu vahvasti Raamattuun Jumalan Sanana. Se seisoo rohkeasti Jeesuksessa Kristuksessa eikä kumartele ihmistä eikä maallista hallintoa. Sen päätökset ovat Jumalan tahdon mukaiset. Se ei julista Sanaa ihmisten "korvasyyhyyn", kylläkin ILOSANOMAA Kristuksesta! Se EI sano, että muslimilla on sama Jumala, kuin kristityllä. Sen PAIMEN on esimerkki lampaille, ei kysy Jumalalta, MIKSI.
Rossa  Kirkko on kuin vanhan, viisaan äidin syli. Kirkko, joka on se sama, eilen, tänään ja aina. Kirkko, joka ei muutu trendien tai muotivirtausten mukana eikä alennu ala-arvoisten mainoskonsulttien vietäväksi. Kirkko, jossa pappi kykenee ahdistuksen hetkellä sanomaan ihmiselle muutakin kuin "Iloitkaamme ja riemuitkaamme Herrassa". Löytöretkeni tuloksena löysin kodin ortodoksisesta kirkosta.
Pauli  Kirkolla ei ole merkitystä, vain uskolla on väliä!
Lyydia  Haluaisin kuulua kirkkoon, jossa kaikki seurakuntalaiset sydämessään tunnustaisivat uskonsa ja haluaisivat elää sen mukaan. Tärkeää ei ole kirkkoon kuuluvien tilastollinen määrä vaan seurakuntaelämän sisältö ps. Seurakunta on muutakin kuin kirkkohäät.
sara  Haluan kuulua kirkkoon, jonka pohjana olisi Raamattu ja Jeesuksen ristin työ. Kirkossa julistettaisiin totuutta totuutena ja rakkautta tekoina. Ihmiset välittäisivät toisistaan ja jokainen saisi olla oma itsensä kaivattu ja rakastettu yksilö. Kirkon päätehtävä olisi viedä evankeliumia eteenpäin. Kirkossa vallitsisi ilo ja avoin ilmapiiri johon olisi helppo tulla.
Lyydia  Haluan kuulua seurakuntaan, joka perustaa kaiken toimintansa Raamatun antamiin ohjeisiin ja Jumalan armoon, eikä yleisiin mielipiteisiin. Raamatun sana oli totta 2000 vuotta sitten ja on sitä yhä edelleen!
Kobaia  Haluaisin kirkon panostavan erityisesti lapsi-, nuoriso- ja nuorten aikuisten työhön. Kirkosta vieraannutaan, koska ei ole tarpeeksi toimintaa omalle ikäryhmälle. Seuraava vaihe eli ilosanomapiirit ja siionin virsiseurat tuntuvat olevan vain aikuisten suosiossa. Varsinkin musiikkityöhön tulisi panostaa. Missiona voisi olla kaikille ikäryhmille yhteinen tekeminen.
Pugsley  Tahdon kuulua kirkkoon, jossa saa olla myös väsynyt ja hiljaa.
Matonen  Olemme kaikki samassa veneessä, armon varassa. Siksi tarvitsemme suvaitsevaisuutta toisiamme ja synnintuntoa itseämme kohtaan. Tilaisuuksia ja toimintaa pitäisi löytyä sekä niille, jotka löytävät pyhyyden hiljaisuudesta tai vaikka virsistä että niille, jotka kaipaavat vuorovaikutusta ja osallistumista.
Matonen  Aamun messut saisivat alkaa muutaman tunnin myöhemmin
ika4v  Haluaisin kirkon, joka toimiakseen ei tarvitsisi erityisiä rakennuksia. Se perustuisi ihmissuhteisiin ja arjen jakamiseen sekä Jumalan todellisuuden kokemiseen niissä.
PikkuPrinssi  Haluan kuulua kirkkoon, joka ei tee itsestään typerää pelleä, jollakin mainoskampanjalla. missä joku Uuno soittelee kitaraa. Ei näin. Se mainos antaa todella typerän kuvan ihmisille uskovaisista. Itse olen uskova ja voin kertoa, että en ole Pelle Hermanni.
Virtanen  Ihmisten uskonnollisuuden vähenemisen on aiheuttanut se että kirkko on aikaa sitten eksynyt kauvas pois totisen kristinuskon piiristä! Toivottavasti ihmiset tekevät parannuksen ennen toista tulemista, jotta Jeesuskin saa joitain lampaita lisää. (mode_edit: herjaava teksti poistettu)
TakkuTakiainen  Luulen että aika monet arastelevat seurakuntaa sixi, etteivät tunnusta täsmälleen samoja oppeja kuin valtionkirkko ja tuntevat sixi itsensä ulkopuolisiksi. Tämä on hieman väärin, sillä voihan sitä puhua HJK:n kannattajien kanssa vaikka itse pitäisi Jokereista, tai vaikkei seuraisi jääpalloa ollenkaan... voi puhua, jopa ilman väittelyä.
Adebisi  Rahan kerääminen pitäisi loppua. Lisäksi kirkon on otettava vastuu esim. papeista jotka käyttävät asemaansa väärin. Kirkon pitäisi olla paikka minne kuka tahansa voi tulla eikä kirkon pidä olla mukana kaikissa mukahassutteluissa. Kirkko voisi saarnaamisen sijasta jakaa enemmän rakkautta
Vikmania  Yksinäiset ja monesti hyvin ahdistuneet ihmiset saapuvat kirkkoon saamaan lohtua kirkollisista atmosfääreistä ja tunteakseen itsensä puhtaimmiksi käytyään kirkossa, mutta he täyttyisivät enemmän,paremmin vuoropuhelusta, sielunhoidosta. Lämmöstä, jakamisesta, pienistä keskusteluista kanssakulkijoitten kanssa, saaarnaajankin kanssa...*Elävä sana, joka seuraa teoissa mukana*
Vikmania  Jeesus Nasaretilainen "saarnasi" eli puhutteli kansaa ympärillään kertoen mm.vertauskuvilla opettavaisia tarinoita kuulijoilleen. Neuvoi, lohdutti, kuunteli... Tuli kansan joukkoon ylentämättä itseään. Jumalanpalvelut voisivat olla enemmän vuoropuhelua, ei etäisiä,koneellisia toimituksia alttarilla samojen kaavojen mukaan*
Vikmania  Jumalan kirkko ei ole rakennuksiin sidottu, se on sisälläsi. Se on eläviä sanoja, eläviä tekoja, jotka lähtevät Hyvästä Tahdosta, Armosta ja Palvelusta. Jokainen hetki on mahdollista viedä Jumalan sanaa eteenpäin ja tehdä maailmastamme valoisampi paikka. Valo palaa vielä!*
otapala  EROTTAKAA KIRKOSTA KAIKKI! SAA LIITTYÄ TAKAS KETÄ KIINNOSTAA
Emma  Matalan kynnyksen kirkko, jonne on helppo tulla.
Villi Rauha  Villi ja vapaa kirkko. Samalla syvästi hengellinen ja ihmiselle rauhaa tarjoava.
Gorilla  Älkää tyrkyttäkö itseänne väkisin: mainoksenne pois pilaamasta musiikkikanavan viihteenpalveluksia. PAKOLLISTA opetusta pois peruskoulusta, ei mitään pakollisia rukoushetkiä oppilaille, ainakin minua ne ottivat ankarasti aivoon. Kastamiset, rippikoulut, häät ja hautajaiset ovat mielestäni asiallista kirkkotoimintaa, muuten KAIKEN uskonnollisen toiminnan on ehdottomasti oltava vapaaehtoista.
väsynyt  Voisivatko kovasydämiset Raamatulla päähänlöyjät perustaa oman kirkon ja antaa meidän erehtyvien luottaa täysin Jumalan armoon ja anteeksiantoon.
Jonna2000  Voisin liittyä kirkkoon, jos kirkko opettaisi Raamatun mukaan: Sanan kuulemisesta tulee usko, jota seuraa halu parannukseen ja sitä seuraa kaste. Pikkulapsia "kastamalla" saadaan vain ihmisiä, joista suurin osa menee hyväuskoisina ja omavanhurskaina helvettiin. Tehkää parannus!!!
nils  Haluaisin kuulua kirkkoon, joka taistelee aktiivisesti yhteiskunnassa tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden, suvaitsevaisuuden ja ARMON toteutumisen puolesta. Haluan myös ajatella, ettei kirkko ole mikään meistä ulkopuolinen taho, vaan muodostuu meistä siihen kuuluvista ihmisistä. Olemme siis itse avainasemassa kirkon tulevaisuuden kannalta.
Virtanen  Kristinusko on menettänyt uskottavuuttaan ajautuessaan koko ajan kauemmas sen perustusteoksesta, Raamatusta. En ole vielä tavannut yhtäkään kristittyä joka noudattaisi Raamattua kuten kunnon kristityn kuuluu. Moni kristitty sallisi naispapit, homot ja muut raamatunvastaiset asiat, mutta he eivät ole kristittyjä. Jos me emme suostu uskomaan omaa uskontoamme mitä meille jää jäljelle?
NewPereira  Ajat muuttuvat, mutta onko meidän ihmisten toiminta muuttunut Jumalattomampaan suuntaan. Kirkolla on velvollisuus ojentaa langenneita ja kutsua luoksensa Jumalasta luopuneet syntiset. Jos ihmiset valitsevat kuolemansynnit pelastuksen sijasta, onko kirkon luovuttava sanomastaan. Onko oikein muuttaa kristinuskon sisältöä syntiseen menoon paremmin sopivaksi?
tpata  Jeesuksen vuorisaarnan opetukset pitäisi saada todellisuudeksi. Kirkossa tulisi olla tasa-arvo ja myös vammaisilla ihmisarvo. Turha kiire pois ja tulee keskittyä olennaiseen. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Espi  Jeesus joka saarnan aiheeksi, edes maininta. Uusi Testamentti on Uskon lähde, pelastus jokaiselle Jeesukseen uskovalle!
jubu  Pakko myöntää että kirkossa tulee käytyä vain häiden ja hautajaisten merkeissä. Anyway, toivon että kirkollisverorahat menevät hyvään tarkoitukseen eli vähäosaisille ja kehitysapuun yms.
patajan  Kuka vain voi kouluttautua papiksi, mutta minä haluan kirkkoon elävässä uskossa olevia pappeja! Toivon, että helluntalaisilta otettaisi oppia mm. armolahjoista ja srk-iltojen vapaammasta muodosta/kaavasta..kirjoitin jo tuosta aiemminkin tänne, mutta halusin tuoda vielä lisää aiheeseen.
Kirsty  Haluaisin kuulua kirkkoon, joka ei kohtelisi kaltoin vanhakantaisia. Ei pastoreita eikä kirkon jäseniä. Kirkkoon, jossa olisi mahdollisuus toimia, vaikka uskookin pappisvirkaan kirkon perinteisen käsityksen mukaisesti. Kirkkoon, jossa todellisesti, totuudenmukaisesti ja avoimesti keskusteltaisiin asioista.Ennen kaikkea kirkkoon,jonka pää olisi Jeesus Kristus, ja Raamattu olisi tärkein ohjenuora.
crystalfin  Haluan rehellisen, totuudellisen kirkon, joka pysyy sanojensa ja Sanan takana. Ei tarvitse miellyttää kaikkia, riittää se että miellyttää Jumalaa. -Jos siitä ei pidetä, so be it! -Kaavoihin ei pidä kuitenkaan kangistua, vaan uskaltaa myös tehdä uutta. -Pidän metallimusiikista: se soveltuu erittäin hyvin Jumalan ylistykseen , "hengessä ja totuudessa"
eskimo  Haluaisin kuulua sellaiseen kirkkoon, jossa olisi hyvä ja lämmin olla. Jumala olisi läsnä ja saisin olla oma itseni - niin kuin kaikki muutkin saisivat olla. Toivottaisimme kaikki tervetulleiksi ja olisimme toisillemme aitoja ja oikeita ihmisiä.
pastorisilli  Sellainen kirkko olisi kiva, missä Raamattu olisi arvossa, ja Jumalaa kunnioitettaisiin aidosti. Perhearvot olisi tärkeitä, eikä oltaisi kaikessa aina niin "ajan hengen" mukaisia. Uskallettaisiin olla Jumalan lapsia, vaikka se vaatisikin jonkun varpaille astumista. Osattaisiin olla tarpeeksi nöyriä nähdäksemme missä kirkkolaiva on poikennut kurssilta. Sellaista minä tahtoisin.
Elfslayer  Pelkään, että luterilaisesta kirkosta tulee liian ylistyspainoitteinen ja karismaattinen. En pidä ylistysmusiikista, virret ovat aivan hyviä, kunhan niitä välillä säestettäisiin muullakin kuin uruilla ja ne soitettaisiin nopeammin, nykyään ei pysty kirkossa laulamaan, kun virret ovat niin hitaita!
Koko  Kirkon on tunnustettava Raamattu todeksi ja kaikkina aikoina päteväksi Jumalan sanaksi, ja sen avulla arvioitava tämän ajan ilmiöitä, arvoja ja viisautta - eikä toisin päin. Evankeliumin julistamisen lisäksi kirkon on julistettava lakia. Ei pelastus kelpaa jos luulee olevansa turvassa. Ajan virtauksiin mukautuva kirkko on kuin käärme, joka syö omaa häntäänsä - tai päätään, Kristusta.
patajan  karismaattisuutta, ei niin kaavamaista ohjelmaa jumalanpalveluksiin, enemmän vuoropuhelua kuin pelkän papin monologiaa jumalanpalveluksissa, jumalanpalvelus klo 12!. Kaipaisin myös enemmän nuorille aikuisille toimintaa.
Oosa  Haluaisin kuulua kirkkoon, johon tuntisin olevani aina tervetullut naispapin tyttärenä, vasemmistolaisena ja lesbona, omana itsenäni. Haluaisin kirkon olevan yhteisö, joka yhdistäisi Jumalan rakkautta ja Jeesuksen pelastustyötä arvostavia ihmisiä. He voisivat olla -ja ovat - muista asioista eri mieltä, niistä olisi mahdollisuus keskustella, mutta ihmisten moninaisuus hyväksyttäisiin arvostelematta
Mika_tz  Haluaisin kuulua sellaiseen kirkkoon, jossa julistetaan Jeesusta ainoana tienä Taivaaseen (Joh.14:6), jossa myös julistettaisiin syntien anteeksiantoa Kristuksessa, eikä opetettaisi kaikkien pääsyä Taivaaseen vedoten lapsikasteeseen. Synnin ainoa sovitus on Jeesuksen Kristuksen sovintoveri Golgatan keskimmäisellä ristillä. Pitäisi palata ytimeen (Joh.3:16).
anna81  Haluaisin kuulua sellaiseen kirkkoon, jossa oikeasti julistettaisiin JEESUS-nimeä ja sen pelastavaa voimaa. Minusta on kamalaa, että nykyään kirkko pyrkii miellyttämään kaikkia ja myötäilee ajan henkeä, jonka mukaan kaikki (homous ym. Raamatun vastaiset asiat) pitää hyväksyä. Minusta kirkolla pitäisi olla selkärankaa puolustaa Raamattua ja sen Sanaa nyky maailmassa sekä ylistää Jumalaa rohkeasti!
Helena  Raamattua tulkitaan dialogissa teologian ja srk:laisten kanssa, punaisena lankana ylösnoussut Kristus. Nuorille aikuisille on viikottain tilaisuuksia kuten Pop- ja metallimessu. Srk:laisilla on tilaa hengittää ja kasvaa Kristuksen tuntemisessa.Kirkossa keskustellaan avoimesti.Kirkko ei häpeä evankeliumia vaan julistaa sitä rohkeasti. Eri tavalla Jeesukseen uskovat voivat olla yhdessä kasvamassa.
Maria1979  Olisi ilo kuulua sellaiseen kirkkoon, joka olisi mahdollisimman yhtämielinen siitä mikä kristinuskossa on keskeisintä.Olisi kiva jos meidät kristityt tunnistaisi keskinäisestä rakkaudesta.Yhteiskristilliset tapahtumat olisivat mukavia.Luterilainen kirkko on omaksunut meditatiivisen hiljentymisen mutta myös herätyskristillisellä puolella olisi annettavaa:iloisuus ja ylistysmusiikki.
reiska  Iloa, valoa ja toivoa kirkkoihin. Sitähän usko on; iloa ja rakkautta. Enemmän iloisia lauluja ja vähemmän synkkiä seremonioita. Raamattua on luettava sydämellä, se on ihmisen kirjoittama kirja. Synnistä ja kärsimyksestä puhumista tulee välttää, sillä vain lisätään kärsimystä. Enemmän lähimmäisenrakkautta ja armollisuutta itselle ja muille.
luo988  Kirkon tulisi vapautua keskiaikaisista raamatuntulkinnoista ja julistaa Jeesuksen opetuksia vuorisaarnan syvällisestä, järkeenkäyvästä elämänuskosta. Kirkot täyttyisivät, jos sinne päästettäisiin muitakin kuin teologeja puhumaan todellisesta elämänuskosta, joka perustuu kokemusperäiseen tietoon, eikä vain sovittuun ulkoiseen uskomukseen.
Marfa  Kirkkoon, jonka opetus perustuu Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen. Kirkoon, jonka työntekijät pitävät Raamattua ylimpänä auktoriteettinään. Kirkoon, jossa julistetaan lakia ja evankeliumia oikeassa suhteessa. Kirkkoon, jossa itse voin toimia evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Tällaiseen kirkoon haluisin kuulua!
Memra  - Täysin valtiosta irrotautuneeseen - Ilman palkkapaimenia toimivaan - Verotuksesta luopuneeseen - Yleiseen pappeuteen perustuvaan - Oikein käännettyä Raamattua lukevaan - Homot ja lesbot hyväksyvään - Gnostilaiset opit palauttaneeseen - Jeesuksen jumaluudesta luopuneeseen - Metsäomaisuutensa pois antaneeseen - Jälleensyntymän tunnustavaan
Pete77  Kirkossa voisi olla säännöllisesti pop-Jumalanpalveluksia sekä virsiä jotka ovat tehty esim. pop tai gospelmusiikkiin.
tucuxi  Haluan, että kirkko levittää rakkauden ja toisista välittämisen sanomaa ja näkee jokaisen ihmisen yhtä arvokkaana
jukkis  Aikanaan kävin usein kirkossa, jonka tunsin "kodikseni". (-80 luvulla). Sitten kaikkien uudistusten (virret, raamattu jlan palv. yms) jälkeen erittäin harvoin, koska en enää osannut mitään, mitä minun "kodissani" pitäisi tehdä ja miten olla!? Kirkon pitää pysyä raamatun sanassa, eikä mukautua tämän maailman-ajan mukaan!! Enää en tiedä mihin pitäisi kuulua, jos homot saavat kirkon siunauksen???
Marjan  Kirkko johon minä haluaisin kuulua on lämmin, välittävä ja luokseen kutsuva avaran armon kirkko. Siinä kirkossa ei ole merkitystä papin sukupuolella tai kenenkään seksuaalisella suuntautumisella. Keskeistä on lähimmäisen rakkaus ja toisten ihmisten hyväksyminen.
Leonie  Kirkolla pitäisi olla selkärankaa toimia Jumalan Sanan mukaisesti eli kuten Raamatussa sanotaan. Jos Raamatussa sanotaan ettei naiset saa toimia pappeina tai homoja vihkiä, niin miksi meidän pitää kapinoida Jumalan Sanaa vastaan? Enemmän henkilökohtaista sielunhoitoa pappien ja seurakuntalaisten välille.
Emma  kirkko, johon mahtuu myös lasten ääniä ja jalkojen töminää
Jeremias  Kirkossa pitää olla tilaa olla ja hengittää. Kirkkoon mahtuu monenlaisia ihmisiä mielipiteineen. Kirkon pää on kuitenkin Kristus.
kitaristi  Kirkko johon haluan kuulua asettaa Raamatun sanan ylimmäksi auktoriteetikseen, vaikkei se miellyttäisikään kaikkia. Käsitys uskosta ja Jumalasta luettaisiin Raamatusta sen sijaan että siitä päätettäisiin demokraattisesti. Homoutta ja naispappeutta ei suvaittaisi.
jaskaR  Sellaiseen kirkkoon haluaisin tulla ja kuulua, että jo ovella sisin täyttyisi tunteesta, että tänne olen tervetullut ja kelpaan sellaisena kuin olen. Miltä tuntuisikaan, jos ovella käteltäisi tulijat lämpimästi ja aidosti tervetulleiksi! Sanoja maailmassa on jo liikaakin! Eivätkö kristityt tulisi tunnistaa siitä, "että he rakastavat toisiaan" (eikä toisinaan).
Pirita  Pekka Simojokea mukaillen: "Jumala ei asu Kirkossa, vaan siellä missä rakastetaan." Kirkko ei saa jäädä seinien sisäpuolelle vaan välittämistä tulee viedä toreille ja tienvierille. .. unohtamatta kaukaisimpia lähimmäisiämme.
Toni_Kokkonen  Kirkon opin on perustuttava yksin Raamattuun. Raamatun on oltava, kuten kirkkolaissakin sanotaan, kirkon ylin auktoriteetti. Raamattu on Jumalan Sanaa ja vain se voi antaa meille elämän. On julistettava lakia ja evankeliumia Raamatun mukaisesti.
Olivia  Rakastava ja välittävä! Ei syyllistävä!
Aarni Vanamo  Jos kirkollisvaaleissa on tarkoitus alentaa äänestysikäraja 16 vuoteen, tulee myös lainsäädäntöä muuttaa siten, että 16-vuotias saa itse ja itsenäisesti päättää kirkkoon kuulumisestaan. On kummallinen tilanne, jos 16-vuotias ihminen on äänioikeutettu järjestössä, jonka jäsen hän on tahtonsa vastaisesti.
epsilon  Keskustelu seksuaalietiikasta ja virkakysymyksistä siirrettäköön omaan hiekkalaatikkoonsa, jotta muualla voidaan keskittyä tärkeämpiin asioihin, kuten uskoon, toivoon ja rakkauteen.
Jesse  Ei naispappeille Ei homoille Raamattua tulisi kunnioittaa ja pitää siihen kirjoitettua ylimpänä totuutena. Papit eivät saa muokata totuutta itselleen mieleiseksi. Pyhän Sanan vääristely on loputtava!
Mikko_N  Haluan, että kirkko ottaa elämänmyönteisen asennoitumisen ja pitää huolta etenkin hyvästä nuoristotyöstä. Tämä ei saa kuitenkaan tapahtua oikean opin kustannuksella! Kirkon on edelleen sanottava synti synniksi ja korostettava etenkin oikeaa perhe- ja seurusteluetiikkaa, joka voi vaikuttaa myös tulevien lasten asemaan.
kimlu  Jag drömmer om en kyrka där alla får och kan vara sig själva, utan att bli påtrampade av andra. En kyrka som ser till att ingen behöver gå ensam som inte uttryckligen vill det. En kyrka som okrystat talar till både Gud och till människor.
Aarni Vanamo  Ketään ihmistä ei saa tahtonsa vastaisesti liittää minkään yhteisön jäseneksi. Jokainen ihminen voi täysvaltaisena ja -ikäisenä liittyä haluamansa seuran, yhteisön tai seurakunnan jäseneksi, ja halutessaan erota siitä niin tahtoessaan. Jos vanhemmat haluavat suorittaa lapsilleen uskonnollisa riutaaleja, niiden pitää olla uskontoryhmän sisäisiä, eivätkä ne saa aiheuttaa hallinnollisia sitoumuksia,
Tomi  Kirkon tulisi olla turvallinen ja lämmin paikka tulla, tämän lisäksi kikossa tulisi olla viihtyisää. Siksi ehdoitankin, että pyrittäisiin hieman ortodoksiseen isällisyyteen ja yhteisöllisyyteen, sekä roomalaiskatoliseen mahtipontisuuteen.
seeker  Kirkkoon ovat kaikki tervetulleita, ja sen myös huomaa! Nuorisoiän ohittaneitakaan ei ole unohdettu, ja nyt tapaa jo muitakin kuin eläkeläisiä lukuisissa tapahtumissa. Gospel on noussut ruikutusvirsien ohitse, ja kirkko on muutoinkin noussut vetovoimaiseksi muillekin kuin vanhoillisesti ajatteleville! Usko käsitetään kirkossani ilosanomaksi, syyllistäminen on vihdoinkin ohi! Kirkko osaa uusiutua!
Bonny  1. Kirkko voisi tunnustaa myös muut maailman uskonnot, jotka perustuvat Jumalan tahdon noudattamiseen. 2. Kirkon julistamisessa pitäisi mielestäni korostaa enemmän uskoa Jumalaan. 3. Mielestäni kirkko voisi jopa auttaa ja neuvoa meitä erottamaan hyvä pahasta. 4. Kirkko voisi järjestää myös tilaisuuksia, joissa ihmiset voisivat esittää omia näkemyksiään ja keskustella niistä.
VonAdler  Mikäli Jumala antoi meille älyn, eikö sitä pitäisi kunnioittaa? Jos kysyn "Miksi Jumala sallii pahan" ei vastaus saisi koskaan olla "Tutkimattomat ovat herramme tiet". Tämä vastaus ei ole älyn lahjan arvoinen. Pelkkä usko ei voi riittää kaikille, vaan uskonnon pitää kyetä tarjoamaan oikeita vastauksia. Jos kristinusko ei tähän kykene, kunnioittaako se Jumalaa? Kunnioittakaa älyä sekä uskoa!
partaradikaali  Haluaisin kuulua kirkkoon, joka on Kristuksen ruumis maan päällä, ja jonka jäsenet heikkoina ja vajavaisinakin toteuttavat Jumalan suunnitelmaa maan päällä ja alistuvat hänen Raamatussa ilmaistuun tahtoonsa. Muunlaista kirkkoa ei voikaan olla olemassa, sillä kirkko, joka tahtoo olla jotakin muuta, typistyy palvelulaitokseksi.
prayer  Haluan kuulua kirkkoon, jonka penkissä saa istua rauhassa, muttei tuntemattomana. Olen käynyt vajaan vuoden sunnuntain jumalanpalveluksessa, mutta kukaan ei tiedä edes nimeäni.
Matteus  Toivoisin kuuluvani kirkkoon, joka keskittyy enemmän ikuiseen viisauteen ja vähemmän päiväperhojen perässä juoksenteluun.
Pirjo  Jyväskylän kaupunkiseurakunnan kaltainen toiminta (koko perheiden tapaamisia) olisi tervetullut myös Helsinkiin. Myös helluntaiseurakunnissa vallitsevaa iloista tunnelmaa kaipaisin myös ev.lut. seurakuntaan. Tuomasmessu ja Puistolan kirkossa pidettävä gospelbic ovat tällä hetkellä parasta ev.lut.seurakunnan toimintaa.
Kyynikko  Kirkko ja valtio tulee erottaa. Evakelis-luterilaisen kirkon asema suhteessa valtioon tulee muuttaa hallinnollisesti samaksi, mikä kaikilla muilla juridisilla henkilöillä, esim. seuroilla, säätiöillä ja yrityksillä on. Julkisten palvelujen, kuten hautausmaiden hoidosta korvataan toteutuneet kustannukset ja palveluntarjoja hankitaan liiketaloudellisin kriteerein.
prayer  Haluan kuulua rukoilevaan kirkkoon. On hienoa, että kirkossa järjestetään kiinnostavia luentoja monista eri aiheista. Olisi kuitenkin hienoa, jos rukous tai hartaus päättäisi luennotkin. Tuntuu tyhjältä poistua kirkosta, kun rukous ei ole saanut kohota Luojan luo.
Markuus  Kirkkon tulee olla pyhä paikka, onhan sen pää itse Jeesus Kristus! Kirkon ei saa menettää autonomista asemaa! Kuuluuhan kirkkoon suurin osa suomalaisista, luulisi että kirkolla olisi edes jonkinlainen itsehallinto. Kirkon tärkein ohje on Raamattu. Raamatun jälkeen ja Raamattua itseään tärkein selitysteos on tunnustuskirjat. KIRKON EI SAA POIKETA PUHTAASTA OPISTA! synti on aina syntiä!
tappman  Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan isänrakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon meidän kanssamme. Haluan kuulua seurakuntaan, jossa kaikkea toimintaa toteutetaan armossa, rakkaudessa ja hengessä.
Asterius  Jos Isä synnytti Pojan, synnytetyllä oli alku, joten Poika ei ole yhtä ikuinen Isän kanssa. Kuten Pyhissä Kirjoituksissa sanotaan, Poika on luotu Isän ensimmäiseksi työksi, he eivät ole yksi olento, vaan he ovat yhtä tahdossa, kuten Poika rukoilee opetuslastensakin olevan yhtä. Poika on alamainen ja tottelevainen Isälleen. Poika on Herramme Jeesus Kristus, ja Isä on yksin kaikkivaltias Jumala!
Peksukka  - Kirkon tulisi lähestyä ihmisiä ihmisinä. - Kirkon pappisvalta pois, vastuu jakoon. - Jumalanpalvelusuudistus, kukaan maallikko ei tajua mitään jumalanpalveluksen teologisista taustoista, eivät edes kaikki papit tiedä jp:n teologisia taustoja - Samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliittoon siunaaminen, vai onko heidän keskenäinen rakkautensa jotenkin huonompaa kuin muiden?
savuore  Jeesus olkoon esimerkkinämme. Ympärillä olevien ihmisten lähellä ja kaukaa- kunnioittaminen on tärkeintä. Meidän tulisi ennenkaikkea olla rakentamassa hyvää itsetuntoa kanssaihmisillemme. Kun ymmärrämme että muiden etu on oma etumme, kuten on myös maapallomme etu oma etumme. Tulevaisuutemme ei voi olla synkkä
tanko  Armo. Yhteiskunnan kovuuden ja armottomuuden edessä kirkon on annettava jokaiselle ihmiselle pyyteetöntä armoa. Kirkko on ihmisen puolustaja. Kirkon tulee olla ihmisen ja inhimillisyyden peräänantamaton puolustaja.
Mimmu  tää voi kuulostaa joistain kamalalta mut sanonpa silti.. kirkossa pitäis myös tuoda ilmi se et meidän pitää muuttaa elämäntyyliämme. ei voi aina sanoa et Jeesus rakastaa sua ja antaa synnit anteeks. Vaikka näin tekeekin. Mutta silti pitäis tuoda esiin se, että meiltä myös vaaditaan jotain vaikkei me siinä aina onnistuttaisikaan...
Mimmu  -minusta kirkon pitäsi pysyä perinteisissä ohjeissaan; ei siis mitään homoparien avioliittojuttua tms. kirkko ei sais maallistua liikaa-muuten menee pohja koko jutulta -olisi tosi kivaa jos jumalanpalvelukset olis elävämpiä; ei olis aina samanlaisia. tarvitseeko niiden olla niiin surumielisiä, samojen kaavojen mukaan meneviä? kiitollisuutta mukaan ja ihania kuoroja =)
Opiskelija  Jumalanpalveluksen viettämiseen on uusia hienoja muotoja, kuten tuomasmessu. Kunpa vain niissä ei kehittyisi koskaan ylenkatsetta "tavallista" jumalanpalvelusta ja sen kävijöitä kohtaan. Ja kunpa virsikirjasta ei luovuttaisi missään: muutkin laulukirjat ovat hyviä, mutta virsikirja on oikea aarreaitta!
Oula  Toivoisin, että kirkko saisi olla moniääninen niin, ettei kaikesta, mistä ollaan eri mieltä, pitäisi nostaa riitaa. Jos jostain asiasta tehdään yhdessä päätös, siitä pidettäisiin kiinni.
Jeremias  Kirkon tulisi ratkaista naispappeuskysymys lopullisesti. Itse olen sitä mieltä, että naiset sopivat paremmin papeiksi kuin miehet. Naiset ovat lohdutuksen tuojia, miehet enemmän tuomion julistajia.
mattila2695  Minun haaveeni kirkosta on, että jokainen kristitty hyväksyy myös toisenlaisen Uskon. Jumala on sama meille kaikille, olkoon nimi mikä tahansa.
Rosinante  Kirkonmenoihin eloa ja Henkeä! Laahaavan virrenveisuun ja jäykkien, paperista luettujen puheiden sijaan enemmän vapautta, reippautta ja seurakuntalaisia aktivoivaa toimintaa!
Mikael  Haluaisin kirkon, jossa kunnioitetaan vakamuksia virkakysymyksissä ja jossa julistetaan evankeliumia, puhtaasti ja kirkkaasti, syntien tunnustamista ja Jeesuksen veressä niiden anteeksi saamista ainoana tienä Taivaaseen.
Huutava  Haluan kirkon, joka ei piilottele saarnastuolin takana. Ei katoa virastoon. Ei ole rakennus, eikä laitos. Ei huku liturgiaan. Ei hautudu oppeihin. Ei omista totuutta. On seurakuntansa näköinen, resuinen ja likainen - silti rakastettava.
Suvi  Kunpa kirkossa saisi kokea syvempää yhteyttä toisiin ihmisiin, yli ikärajojen!
Suvi  Joskus tuntuu, että kirkko pyrkii miellyttämään ihmisiä enemmän kuin Jumalaa. Toivoisin, että kirkossa etsittäisiin ennen kaikkea sitä mitä Hän haluaa ja kuinka Hän haluaa, että Jeesus saisi todella olla kirkon pää meidän kirkossamme. Kunpa katsoisimme enemmän ristiin, rakkauteen, Hänen mahdollisuuksiinsa kuin omiin resursseihimme, erolukuihimme, verorahoihimme, hallintoomme...
nana  - Kirkon tulee ottaa voimakkaasti kantaa feminismin ja maailman naisten aseman puolesta. - Kirkon tulee alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, jotka haluavat elää avioliitossa. - Kirkon ei tule sietää niitä, jotka syrjivät naispappeja eivätkä suostu yhteistyöhön näiden kanssa. - Kirkon tulee auttaa syrjäytyviä miehiä pois vihan tieltä. - Kirkon tulee auttaa niitä, joilla menee huonoimmin.
Samppa  Kirkon tulisi olla paljon katu-uskottavampi. Se ei olisi enää sellanen "pappojen ja mummojen juttu", vaan osa jokapäiväistä elämää, kuten ajat sitten se on ollut. Kuitenkaan "ydinasiaa" ei tulisi unohtaa, vai mitä?
hannam  Kirkon tulisi luoda yhteenkuuluvuuden ja välittämisen tunnetta. Kirkollisveron tulisi mennä ed.mainittujen asioiden kehittämiseen. Naispappien syrjiminen,aborttioikeuden rajaaminen, homo ja -lesboparien syrjiminen eivät mielestäni kuulu tähän. Uskoni Jumalaan on pysynyt vahvana.Jumalani taitaa vain olla kovin erilainen kuin kirkon .
pheikkila  Haluan kuulua kirkkoon, jossa Jumalan sana, Raamattu, uskotaan Jumalan sanaksi ja luotetaan siihe, että Jumala on kaikkivaltias rukouksia kuuleva Isä. Vain näin kirkko voi pysyä tulevaisuudessakin elinvoimaisena. Kirkko, joka luulee pysyvänsä pystyssä vain ihmisten omissa voimissa tulee häviämään.
Ellen  Kirkossa pitää saada olla sellainen kuin on, oma itsensä. Kirkossa pitää voida tuntea Jumalan läsnäolo.
witness  Enemmän Jeesusta - siitä se lähtee!
NH  Mun haavekirkossa jumalanpalvelus olisi elävä. Siellä voisi halutessaan vain istua penkissä jos siltä tuntuu, mutta myös osallistua aktiivisisesti erilaisiin tehtäviin vastuunkantajana. Nyt välillä messu tuntuu vain valmiiksi kirjoitetulta näytelmältä. Toivoisin, että siellä voisi kohdata elävän Jumalan ja kokea uskovien yhteyttä.
tpata  Olen mielelläni kirkossa, jossa vallitsee välittämisen kulttuuri. Jossa etetään aitoina ihmisinä toinen toisensa rinnalla. Jossa nuori on tasa-arvoinen Jossa Kristusta kunnioitetaan.
wiljami  Puhutaan enemmänä ymmärrettävällä kielellä ja sanoin joita kaikki tajuavat.
Suvi  Suvaitsevuutta vähemmistöryhmiä kohtaan. Sekä kirkossa että muutenkin yhteiskunnassa.
Kristitty  Kristittyjen paras elämänarvo on rakkaus. Kirkon pitäisi opettaa ihmiset arvostamaan ja kunnioittamaan rakkautta. Se tuo ihmisen elämään sisältöä.
Kristitty  Kirkon pitäisi muistuttaa ihmisiä hyvistä perusarvoista ja hyvästä elämästä. Jeesuksen opettamista asioista.
Sam  Raamattu on Jumalan käyttöohjekirja elämää varten. Kirkon tulee kunnioittaa ja noudattaa sitä mikä on Jumalan raamatussa, poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta ilmoittama tahto.
tiuhtiainen  Minun kirkossani ei syrjitä työntekijöitä eikä seurakuntalaisia. Ei iän, sukupuolen, perhemuodon, terveydentilan tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi eikä mistään muustakaan syystä. Minun kirkkoni olisi avoin, keskusteleva, rakkaudellinen ja nöyrä tunnustamaan omat virheensä. Minun kirkkoni olisi eturintamassa ajamassa yhdenvertaisuutta.
nooa  Kirkossa tulisi kuulua todellista Jumalan sanaa, evankeliumia. Ihmisten syntisyyden ja armon tulisi olla keskeisiä teemoja.
dea  Haluaisin kuulua sellaiseen kirkkoon, missä voi ihmetellä asioita sekä kertoa ajatuksistaan ja epäilystään vapaasti.
humanisti  Kirkon pitää taistella heikonpien puolesta eriarvoisuutta vastaan. Kritiikkiä pitää esittää silloin jos ihmisyyttä jossain poljetaan maahan. Myös markkinavoimia pitää voida kritisoida. Ei raha ole kaiken arvo ja mittari niin kuin tässä yhteiskunnassa näyttää olevan.
Maikku  Leikkivä kirkko! Kirkkoon rentoutta ja ihmettelyä, välittömyyttä ja välittämistä. Kirkko sellaiseksi, että sinne tuntee lapsikin olevansa tervetullut. Häntä arvostetaan Luojan luomana ihmeenä, eikä vain tulevana aikuisena. Lapsen usko kunniaan! Lapsi voi tajuta monia asioita paremmin kuin aikuinen. Aikuisellekin lupa olla kuin lapsi Jumalan talossa.
LiisaA  Haluan moniarvoisemman ja suvaitsevamman kirkon, jonne kaikki voivat tulla.
Benedicta  Messut eivät saisi alkaa ennen kello 13, jotta viikonloppuisin pitkään nukkuvat, ja työn uuvuttamat jaksaisivat raahautua niihin. Nuorille aikuisille relevantteja tilaisuuksia lisää! Luterilaisessa kirkossakin voisi olla ylistysiltoja ja ylistysmusaa. Virret ihan kauniita, mutta ei niitä aina jaksa, kun suurin osa niistä masentavia "Minä, mato matkamies maan ja syntisäkki" -osastoa!
herraH  Poltetaan lisää hamppua, jonka Jumala meille tarkoitti. Ollaan sitten lähempänä lähimmäisiä.
Hengelliseesti tyhmä  Minua on aina haitannut se, kuinka paljon ihmiset tuntuvat tietävän tuonpuoleisista asioista. Ehkä me kuitenkin tiedämme kovin vähän. Tietäisimme varmasti enemmän, jos se olisi Jumalan mielestä tärkeintä uskonnossa. Nähdäksen usko ei ole tiettyjen käsitteiden ja oppirakennelmien puolustamista, vaan avoimuutta Jumalan läsnäololle. Me luterilaiset tarvitsemme ennen kaikkea mystiikkaa!
esa  Armahdetaan toisiamme ja annetaan toisillemme anteeksi.
mr C  Seurataan nasaretin miestä, sillä oli meille jotain kerrottavaa. Rakastetaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme.
Ernesti  Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä vähenee koko ajan. Sen sijaan esimerkiksi perinteissään tiukasti pitäytyvien katolisen ja ortodoksisten kirkon jäsenmäärä kasvaa koko ajan hitaasti, mutta varmasti. Tulisiko meidän ottaa oppia heistä? Olisiko heidän perinteillään jotain annettavaa myös meille?
Ilmari  Tähän kampanjaan kuluneet 900 000 olisi laitettava perusseurakuntatyöhön ja diakoniaan! On häpeällistä, että tavallisissa seurakuntapiireissä joudutaan laskemaan, onko tänä vuonna varaa ostaa yksi uusi alba tai pullaa äiti-lapsi-piiriin, sillä aikaa kun yhtymä polttaa melkein miljoonan.
Juha  Jos kirkko ei ole kuuliainen omalle traditiolleen, se menettää kaiken. Meidänkin pitäisi oikeasti käydä dialogia katolisten kanssa ja vähitellen todeta, että usko on sama; eli palataan isoäitikirkon helmoihin.
Badger  Haluaisn kuulu sellaisen kirkkoon joka pitää kirkon 2000 vuotisen tradition kunniassa. Noudatttaa Raamatun opetusta ja tunnustustaan käytännöissä ja eettisesä opetuksessa. Toivekirkkoni on aidosti Kristuksen Kirkkoa eikä "suvaitsevainen ja moniarvoinen" dialogi yhteisö jossa katto o niin korkealla ja seinät niin leveällä, ettei niistä saa suojaa sateella.
ani Ani  Kirkon tulee olla kaikille avoin katsomatta rotuun, uskontoon tai kansalaisuuteen. Siellä tulee pitää esillä evankeliumia ja jakaa ehtoollista. Sen tulee olla paikka, johon voi tulla hetkenä kuin hetkenä. Siellä saa kokea yhteenkuuluvuuden tunteen toiseen ihmiseen tai ihmisryhmään. Se on paikka joka on ja eikä se riennä ajantrendien perään.
Pugsley  Jospa kirkossa opittaisiin keskustelemaan kaikesta sovinnossa! Myös kipeistä asioista. Etsittäisiin totuutta yhdessä, toisia kunnioittaen. Mun unelma.
Auri  Oman seurakuntani nuorisotoiminta on rentoa ja rohkeaa. Rippikoulut ovat hyvin toteutettuja ja nuorten messut ja tapahtumat ovat iloisia ja lämpimiä tapahtumia. Tätä lisää!
Seppo  Kirkossa pitää saada vapaasti uskoa ja etsiä. Kirkossa täytyy voida hiljentyä ja rauhoittua. Kirkossa on voitava pohtia elämän suuria kysymyksiä yksin tai yhdessä toisten kanssa.
Thinker  Kirkosta tekee kirkon suvaitsevaisuus ja tunne että jokainen on tervetullut.
Mara  Millainen kirkko olisi parempi kuin nykyinen?
Mixu  Kirkko on paikka missä rauhoittua
Tommiboy  Pienempiä tilaisuuksia, enemmän keskustelua.
Ankdammen  I kyrka är det bra lyssna och låt sig själv vara tyst.
Antti  Lyhyempiä tilaisuuksia
kivakiva  Kirkko kaikille!
ilkka 57v  Kirkossa olisi kivaa huutaa välillä
Eemeli  kirkko on tosi kiva paikka olla ja elää. Tykkään kirkosta!
Pikkuliisa  Kirkossa pitää olla hjiljaa... ja pelätä vähän.
Johannes  Minusta kirkko on kiva paikka.
Jaana  Jesse diggaa! Mutta diggaatko sinä?
Heikki  Kirkossa pitää uskoa Jumalaan!

Avainsanat: Palaute