Jumalalla ei ole historiaa. Monoteististen uskontojen jumalakäsityksissä painotetaan yleisesti, että Jumala on vailla alkua ja loppua, inhimillisen käsittämisen ja olemisen yläpuolella. Ihmisten ja ihmisyhteisöjen jumalakuvilla ja -käsityksillä on kuitenkin takanaan pitkä historia. Jumalaa on käytetty motivaationa jaloihin ja humaaneihin tekoihin mutta toisaalta myös toisinajattelevien surmaamiseen ja erilaisten vähemmistöjen vainoamiseen. Paras ja pahin ihmisessä tulee esille käsityksissä siitä, millainen tai kuka Jumala on.

 

Raamatun historiallinen ja kriittinen tutkimus on osoittanut, että Vanhan Testamentin vanhimmista osista nuorimpiin tultaessa käsitykset Jumalasta ja jumaluudesta muuttuvat ratkaisevasti. Vanhan Testamentin kirjoitusten varhaisimmissa osissa Jumala muistuttaa suuresti naapurikansojen jumaluuksia. Jumala esiintyy ihmisen kaltaisena, lähellä ihmistä olevana toimijana, jonka kanssa voidaan keskustella tai vaikka aterioida. Jumala on ensin heimon ja sitten kansan ”oma Jumala”, jota kyllä palvellaan, mutta jonka ei kuitenkaan ajatella olevan ainoa olemassa oleva jumaluus.

 

Vanhassa Testamentissa israelilaisia kehotetaan toistuvasti palvelemaan omaa Jumalaa, sillä muut jumaluudet koetaan jollakin tavoin houkuttelevina ja todellisina. Samalla Israelin Jumala alkaa saada omakseen aina enemmän muiden jumaluuksien ominaisuuksia. Esimerkiksi Elia-kertomuksissa sateesta ja maan hedelmällisyydestä huolehtineen Baal-jumalan aseman ja tehtävän ottaa Jahve, joka antaa pitkän kuivuuden päättyä sateeseen.

 

Kertomuksissa näkyy myös siirtyminen vaeltelevasta tai puolinomadisesta autiomaaelämäntavasta maanviljelykseen ja kaupungistuvaan maailmaan.

 

 

Kun israelilaiset joutuivat kohtaamaan oman maansa miehityksen ja väestön pakkosiirrot 500-luvulla e.a.a., käsitys Jumalasta alkoi muuttua ratkaisevasti. Vieraalla maalla ja vieraiden uskontojen keskellä toimineen profeetan (ns. Deutero-Jesaja) sanomassa nousi esiin ajatus siitä, että Israelin Jumala on koko maailman ja kaikkien kansojen Jumala – ainoa olemassa oleva Jumala, joka toteuttaa tahtoaan myös muiden kuin israelilaisten välityksellä.

 

Kun Jumala oli aikaisemmin ollut vain oman heimon tai kansan puolella muita vastaan, muuttuu kuva Jumalasta nyt koko maailmaa käsittäväksi. Monissa Vanhan Testamentin julmissa kertomuksissa ei lainkaan välitetä muiden kuin israelilaisten kohtaloista. Nykylukija pohtii hämmentyneenä, miksi egyptiläisten esikoisilla tai babylonialaisten pienokaisilla ei olisi ollut ihmisarvoa tai merkitystä. Heimojumala oli vain omiensa puolella, mutta uusi ymmärrys toi jumalakuvaan mukaan yleisinhimillisen näkökulman.

 

Pakkosiirtolaisuuden jälkeen kreikkalaisen filosofian vaikutus on ollut läpitunkeva. Filosofien esittämät ajatukset Jumalasta ovat muokanneet kaikkien monoteististen uskontojen käsityksiä.

 

Raamatussa ei ole itsestään selvää, että jumalallisena esitetty toiminta tai puhe olisi aina nykyihmisen näkökulmasta oikeaa ja eettistä. Pikemminkin teksteissä näkyy pitkä historia julmista ja puolueellisista kuvauksista kohti kaikkia koskevaa hyvän etsintää.

 

Vanhassa Testamentissa kymmenen käskyä muodostavat pohjan yhteisön hyvälle. Profeetat alkavat moittia israelilaisia heikompien sortamisesta ja vaatia oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoisempaa maailmaa. Heimoa ja kansaa koskevasta oikean ja väärän ajattelusta ja kollektiivisen rankaisemisen ajatuksesta siirrytään kohti käsitystä ihmisen yksilöllisestä vastuusta oikeudenmukaisen Jumalan edessä.

 

Lopulta myös ajatus oikeiden jumalanpalvelusmenojen riittävyydestä asetetaan kyseenalaiseksi: Jumala odottaa ihmiseltä oikeudenmukaisuutta ja armollisuutta eikä uhrimenoja.

 

Uudessa Testamentissa opetus oikeasta ja väärästä kiteytyy kultaiseen sääntöön ja rakkauden kaksoiskäskyyn. Vuorisaarnassa Jeesus opettaa väkivallattomuutta ja vihollisen rakastamista. Samalla myös Uudessa Testamentissa esiintyy tekstejä, joiden eettinen ajattelu on kaukana vuorisaarnan korkeista ihanteista.

 

Jumalasta esitetyt käsitykset kertovat ajastaan ja aikansa ihmisistä. Tässä merkityksessä jumala on ihmisen kuva. Jokaisen ihmisen tekemän jumalakuvan voidaan aina ajatella myös olevan epätäydellinen tai eri tavoin vääristynyt. Vanhassa Testamentissa kielletään tekemästä kuvaa Jumalasta. Kieltoa on myöhemmin ymmärretty laajemmin ja syvemmin – ei pelkästään uskonnollisia taideteoksia vaan myös uskonnollista spekulaatiota koskevana. Jumala on ihmisten sanoja ja ajatuksia suurempi. Hän on lopulta kuvaamaton. Jumalaa ei voi kuvata ja selittää tyhjentävästi.

 

Raamatussa esitetty ajatus ihmisestä Jumalan kuvana alleviivaa ihmisen merkitystä ja mahdollisuutta yhteyteen Jumalan kanssa. Ihmisessä kaikkine mahdollisuuksineen ja heikkouksineen on aina jotakin selittämätöntä ja ainutlaatuisen arvokasta. Ihmisen järki ja omatunto sekä kyky myötätuntoon ja rakkauteen määrittävät hänen olemistaan maailmassa. Kuva voi rikkoutua tai hämärtyä, mutta se ei silti lakkaa olemasta Jumalan kuva.

 

Vastaus siihen kysymykseen, mitä Jumala merkitsee kullekin ihmiselle, löytyy eri tavoin. Toiset hylkäävät kokonaan ajatuksen Jumalasta. Toisille kysymys Jumalasta merkitsee syvällisiä filosofisia pohdintoja. Jumalaa etsitään myös sydämellä ja yhdessä lähimmäisen kanssa. Usko voi koskettaa koko ihmisen olemusta ja vaikuttaa sekä toiminnassa toisten hyväksi että sydämen hiljaisuudessa.

 

 

Raamatun jumalakuva on kehitystarina. Se on jännitteinen ja rosoinen. Kertomusta voidaan tulkita monesta näkökulmasta.

 

On kyse ihmisten etsinnästä. Ihmiset ovat läpi vuosituhansien kehittäneet ideoita jumaluudesta ja toimineet näiden ideoiden pohjalta. Jumalan historia on ihmisen historiaa.

 

Raamattu ei ole helppo kirja, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Raamatun tekstit haastavat pohtimaan, mitä ihmisen ajatuksin ja ihmisten kielellä voidaan ilmaista. Kristinuskoon kuuluu keskeisenä ajatus siitä, että Jeesuksessa Jumala on lähestynyt ihmisiä ainutkertaisella ja ainutlaatuisella tavalla. Luterilaiselle kristitylle merkitsee paljon ajatus siitä, että ihminen ei itse tuota tai saavuta uskoa, mutta usko ja Jumala voivat yllättää ihmisen iloisesti. On kyse uskosta ja rakkaudesta.

 

Raamattu on luterilaisille ennen muuta uskon peruskirja, ei biologian, historian tai edes etiikan hakuteos. Raamattu on kertomus yllätyksistä: jumalakuvat ja niihin liittyvä eettinen ajattelu rikkoutuvat ja rakentuvat uudelleen.

 

Armstrong, Karen

2007              Jumalan Historia. Helsinki: Ajatus-kirjat.

 

Gardell, Jonas