Huolestuttavalta näytti aluksi. Kolmea varttia ennen keikkaa Tavastiaklubin aulabaariin oli kerääntynyt joitain kymmeniä diggareita. Otsakurttuilua lievitti kovin se, että paikalla oli paljon tuttuja naamoja kristillisestä metalliskenestä. Kättään sai heilauttaa ylös useamman kerran. Keikan alun lähestyessä alkoi kuitenkin näyttää paremmalta. Tavastiaa ei tarvitse myydä täyteen että se näyttäisi hyvältä. Arviolta 300 ihmistä oli maksanut miltei neljäkymppiä kesäkuisen maanantai-illan konsertista, järjestäjät lienivät kohtuutyytyväisiä.

Tarkalleen 21:30 Stryper kipusi lavalle ja homma lähti rullaamaan. Kaikki oli alusta alkaen hyvässä järjestyksessä: Robert Sweetin, ”visual time-keeperin” svengaava ja isoiskuinen rytmitys, Tim Gainesin massiviseksi soundattu mutta kokonaisuuden täydelliseksi muovaava bassotus. Kitaristikaksikko Oz Foxin ja Michael Sweetin sooloilut ja tarkat rytmitykset. Sekä kirsikkana viimeksimainitun käsittämättömän upea vokalisointi. Monesti vanhempien heavysolistien ääneen tulee ajan patinaa, mutta Sweet klaaraa kappaleet yksi yhteen, ellei jopa paremmin kuin 80-luvun levytyksissä. Intonaationsa on niinikään edelleen huikeaa.

Yleisön vähyys ei haitannut nelikkoa himppuakaan. Sweet on mukavimpia lavajuttelijoita ikinä. Hän kehui yleisöä kovin ja kiitteli paikallesaapumisestaan. Jumalan siunausta toivoteltiin heti kättelyssä, luontevasti ja aidosti. Stryperin ei tarvitse mitenkään erityisesti selittää kappaleidensa hengellisyyttä, Sweetin laulamista sanoista saa keikalla todella hyvin selkoa. Jokainen yhtyeen repertuaaria tunteva tietää sen, ettei niissä sanomaa piilotella. Keikka alkoi muodostua kuin jonkin yhteisön kamarimusiikkihenkiseksi tapahtumaksi; Stryper väänsi parastaan, yleisö lauloi mukana ja väliajat juteltiin mukavia. Kommentoitiin mm. Suomen ailahteleva lämpötiloja ja arvuuteltiin eturivin ihmisten ikiä.

Mielenkiintoinen välivaihe koitti setin puolessavälissä. Michael Sweet muistutti siitä, että heidän viimeisin julkaisunsa oli cover-versioita sisältävä levy The Covering. ”Emme välttämättä arvosta joidenkin versioimiemme yhtyeiden elämäntapoja, mutta halusimme tuoda esille nämä suuresti avostamat esikuvamme. Me kasvoimme heidän musiikkinsa tahdissa” kommentoi hän. Judas Priestin Breaking The Law kulki hilpeästi.

Seuraavana kuultu Black Sabbathin Heaven And Hell sai minussa aikaan tunnereaktion. Kyseessä on mahtavimpia heavykappaleita ikinä - ja kyseisen biisin alkuperäinen solisti Ronnie James Diohan kuoli vatsasyöpään viime vuoden toukokuussa. Oz Foxin pitkän kitaraintron jälkeen klassikko lähti vyöryämään. Michaelkin oli sen oloinen lavalla että nyt ei vedetä ohimennen, vaan nyt kunnioitetaan jo edesmenneitä legendoja. Unohtumaton, liki kyyneleet silmiin tuova kokemus.

The Devil is never a maker
The less that you give, you're a taker
- Black Sabbath: Heaven And Hell -

Setti normalisoitui yhtyeen omiin kappaleisiin. The Way esitteli Sweetin hurjaa pitkää ääntä loppuvenytyksissään. Onko tuolla miehellä kolmas keuhko? Encorena kuulimme yhtyeen tunnetuimman viisun To Hell With The Devil, klassikon minkä joka hevijätkä tunnistaa ja arvostaa. Tässä olen oikeassa. Konsertin päätti läpimurtolevy Soldiers Under Commandin nimiraita, joka vei minut suoraan kasarinuoruuteen. Niin, tätä biisiä katseltiin uusilta kaapelikanavilta ja mietittiin että nuohan sitten taitavat olla niitä uskovaisia hevareita ja onpas kuitenkin hyvää musaa.

Kun yhtye oli iskenyt viimeiset tahtinsa, Sweet piti tavoilleen uskollisena loppurukouksen. Hän antoi silmät ummessa käsiensä vaeltaa ja lausui vapaalla flowlla siunauksensa yleisöön. ”Sinä näet jokaisen meidän elämämme, kaikki epäkohdat, kaikki riippuvuudet, vapauta meidät niistä ja anna meidän jokaisen tunnustaa sinut vapahtajaksi”.

Näillä hienoilla miehillä on vielä paljon tehtävää. Maata Näkyvissä, Nosturi ja Tavastia on koettu. Seuraavaksi joillekin hevifestareille koskettamaan isompaa joukkoa, vakuuttamaan ja puhuttelemaan.

* * *

• Yhtyeen kotisivu: http://www.stryper.com/
• Stryper kattavasti Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Stryper

• Imperiumi.fi:n juttu Stryperin historiallisesta ensimmäisestä konsertista Suomessa 2007: http://www.imperiumi.net/index.php?act=interviews&id=958

Kuvat: Mikko Saari