Sijainti: Etusivu / Saari, taivas ja tähdet / Irkkuhellari soittopoikineen - Clannad
Tehdyt toimenpiteet

Irkkuhellari soittopoikineen - Clannad

Gospeliakin soolourallaan laulanut Máire Brennan toi legendaarisen Clannad-joukkionsa Musiikkitaloon.

moyalahi

Vuonna 1970 perustettu sukulaisyhtye on kiistatta irlantilaisen musiikin suuruuksia. He aloittivat traditionaalisena folkbändinä saaden kohtuullista suosiota kotimaassaan. Mutta kun he 80-luvun alussa uudistivat tyyliään modernimmaksi, lisäämällä soundimaailmaansa kosketinsoitin- ja huminalaulumattoja kansainvälinenkin murto tapahtui. Yhtyeen luomat äänimaailmat olivat koko lailla uniikkeja tuolloin. 1983 julkaistu kuudes pitkäsoitto Magical Ring sisälsi maailmanlaajuisen sinkkuhitin Theme from Harry’s Game. Oli muuten ”hieman” ironista että gaelin kielellä laulettu kappale, tunnussävel tv-sarjaan jossa kerrottiin Pohjois-Irlannin traagisista selkkauksista, nousi Englannin top kymppiin.

Clannadin musiikki oli yhtäkkiä haluttua. Bändi teki albumillisen musiikkia kansainvälisesti levitettyyn, Suomessakin nähtyyn tv-sarjaan Robin Hood. Megatähtisarjaan nouseen U2:n solisti Bono, joka oli vanha Clannadin fani, levytti dueton In a lifetime Máire Brennanin kanssa. Seuraava levy Macalla, joka sisälsi kyseisen singlen, oli niinikään hitti. Kolmatta kasarilevyä, Siriusta lähdettiin tekemään USA:han ja lopputulos oli aika kaliforniaa pöyhittyjä hiusmalleja myöten.

Bändi ei ollut tyytyväinen Siriukseen. He halusivat ottaa takapakkia ja pysyä aidompina juurilleen. Clannadin levyt parin viime vuosikymmenen aikana ovat olleet samalla perinne- kuin omatietoisiakin tekeleitä. Hittejä ei väkisin tehdä, mutta aivan akustisille juurilleen he eivät halua myöskään palata. Tämä on hieno asia, koska perinteisen irkkufolkin tekijöitä riittää aina ja yhtyeen tapa yhdistää maansa kansanperimämusiikkia ja uuden ajan soundeja on parhaimmillaan löymätöntä.

Yhtyeen ehdoton keulakuva, 59-vuotias solisti-harpisti Máire Brennan on levyttänyt myös useita erilaisia sooloalbumeita. Niistä ainakin Perfect Time ja Signature, joihin olen lähemmin tutustunut, ovat tematiikaltaan kristillisiä. Hän ja valokuvaajamiehensä kuuluvat aktiivisina jäseninä helluntailaishenkiseen World Assemblies of God -liikkeeseen.

Clannadin muu miehistö koostuu Máiren veljistä Ciarán & Pól sekä heidän sedistään, kaksosveljeksistä Noel ja Pádraig Dugganista. Kokoonpano on pysynyt muuttumattomana kautta vuosien. Ainoastaan Brennanin sisarusparven nuorempi siskoEnya teki piipahdusomaisen visiitin yhtyeessä ennen laajempaa soolomenestystään.

Musiikkitalon taikinakulhomainen suurin sali oltiin Clannadin keikkailtana verhottu keskeltä kahtia tilan olllessa tuolloin melko ”tavallisen” keikkapaikan oloinen. Olin paikan avajaisviikolla keväällä 2011 katsomassa Apocalypticaa, jolloin ison salin koko kapasiteetti oli käytössä. Nyt verho rajasi paikan hyvin, tila oli ehyt. Puolikasta tunnelmaa ei päässyt syntymään.

Yhtye aloitti parilla rauhallisella tunnelmapalalla. Soundit olivat alusta asti erittäin korviamiellyttävät, selkeät ja nyassiystävälliset. Máire Brennanin laulu oli alusta alkaen ihanan huumaavaa kuultavaa. Hänen äänensä on rauhallisen soiva ja pehmeä. Rouvasta hehkuu tasapainoisuus ja tekemisen lämpö sitä asiaa kohtaan, jonka hän osaa. Sukulaismiesten soitto ja taustaharmonisointi tuki Clannadin legendaarista ääntä joka osin. Mietin keikkaa seuratessa suhdannevaihteluita. Onko Máiren upea ääni yksi instrumentti muiden joukossa? Johtaako hän, seuraavatko sukulaismiehet & pari sessiomuusikkoa?

Se asia tuli ainakin selväksi, että joukon kaikki muut jäsenet ovat periaatteessa vaihdettavissa. Etenkin 63-vuotiaiden Noelin ja Pádraigin leppoisa soittelu oli aika hellyttävää seurattavaa. Aina välillä akustisista soittimista siiryttiin kiipparikuljetteluun, riippuen millaisen biisin operointi oli kyseessä. Setissä oli tradiotionaalista folkia taiten tuotettuna, mutta tuon tuosta tarvittiin kolmea kiipparia yhdistettynä lukuisien miesäänten yhtenevään sointiin, kuten komeasti kulkeneessa Theme from Harry’s Gamessa.

Ciaran lauloi Bonon äijäosuudet hittikappale In a lifetimessa. Oikeastaan mainittua megatähteä ei tullut edes ikävä. Muutenkin konsertti oli melkoisen antistarainen. Jokainen muusikko lavalla palveli kokonaisuutta. Paitsi Máire, kenenkä ääni kruunasi sen mainitun kokonaisuuden. Oikeesti, onko minulla fanilasit silmillä? Ei missään nimessä. Olenhan piinkova analyytikko.

Encoreksi saimme W. B. Yeatsin Down by the Salley Gardens -runon kauniiseen sävelmuotoon sovitettuna. Sen perään finaalibiisiksi juomalaulu, olihan irlantilaisista sentään kyse. Mutta. Nyt kävikin niin, että kun odotimme jotain rai rai rallatusta, niin saimmekin kyllä kevyesti ja ripeästi kulkevan, mutta todella monivivahteikkaan ja jännäpoljentoisen kappaleen. Finaali oli eniten folkprogea kuin mikään muu konsertin pala. Melko Jethro Tullia soolopoikkihuiluineen. Rumpali-Ciarankin pärryytteli kuin Neil Peart. Hauska, poikkeava lopetus. Pitäähän sitä humisijafolkkareidenkin saada vähän rokata.

Pokkaus, kiitos ja Máire ilmoitti että nähdäänpä tuolla aulassa, me tullaan sinne tapaamaan teitä ja töhrimään tusseilla hankkimianne asioita. Kovasti hieno ele. Ostin Clannadin historiikkikirjan, johon Máire signasi ”To Mikko, love, MB”.

Onpa kiva olla fani.

* * *
Kuvat: Mikko Saari

Palstan kirjoittaja Mikko Saari on hevimetallin ikäinen Töölön seurakunnan nuorisotyönohjaaja ja musiikkifriikki. 20 vuoden freelance-toimittajatausta pitää sisällään Music Mission -lehden päätoimittajuuden sekä kirjoituksia mm. Kotimaahan, Hesariin, Rumbaan, Sanaan ja Kirkko & Kaupunkiin. Saari on maamme ahkerimpia keikkabongareita eikä musiikkimakunsa rajoitu vain metalliin.