Japanilainen ohjaaja Yanagimachi teki 1976 dokumenttielokuvan moottoripyöräjengistä nimeltään Black Emperor. Kolme kanadalaista kaverusta, oletettavasti aikamoisia indie-elokuvan ystäviä, saivat sensorttiset kicksit leffasta että nimesivät 1994 perustetun bändinsä sen mukaan. Kuullessani bändin nimen olin jokseenkin myyty ja halusin tutustua siihen. Hommasin vuonna 1997 ilmestyneen esikoislevyn nimeltään F# A# ∞ ja halusin tulla sen faniksi. 

Jotain kiehtoi, jotain tökki. Kuitenkin aina vähän väliä otin levyn esiin ja tykkäsin kuulemastani yksinkertaisen maalailevasta instrumentaalipaisuttelusta kummallisine puheosuuksineen. Ja tajusin, että hauska termi ”Godspeed” tarkoittaa kevyehkösti ”Herran haltuun”. Bändin hengellisyys jää vain otsikkoon. GY!BE:n musiikki on instrumentaalista. Sitä siivittävät Kennedyn aikaisen USA:n dokumenttiohjelmien, haastattelujen ja elokuvien yhteiskunnallisesti kantaaottavat puheääniraidat. (Analyysi puhtaasti mielikuvien perusteella) Yhtyeen juutalainen perustajajäsen, kitaristi Efrim Menuck kuitenkin kiistää bändinsä olevan poliittinen. ”käytämme tekstiosuuuksissa keskusteluidemme aiheita” sanoo hän eräässä haastattelussa monitulkinnaisesti. 

Yli 10 vuoden jälkeen esikoislevyn hankinnasta jonotan Kulttuuritalolle. GY!BE:n yllättävän paluukiertueen (bändi oli 7 vuotta tauolla) keikka myytiin loppuun parissa tunnissa. 1700 ihmistä haluaa nähdä melko kasvottomat kanukit, joiden musiikki on mm. inspannut kovaan suosioon noussutta Sigur Rósia ja soinut 28 Days Later -elokuvassa. Ovatpa härmäläiset yllättävän innoissaan. Olisikohan Jäähalliin tullut miten monta?

Lievän kakofonisen feedbackin jälkeen yhtyeen jäsenet marssivat soittimiensa ääreen. Eka biisi on noin vartin kestävä tapailu, maalailu, läsnäoleva intro. Kolme kitaristia, kaksi basistia ja lyömäsoittajaa, viulistitar ja kaitafilmien pyörittäjä alkavat suggeroimaan keikkavieraita. Näin totean hiven kyynisenä. Alan pohtia seuraavan tunnin aikana nk. kevyen musiikin esteettisyyttä. Tämä on rock-musiikkia, vai onko, koska samaa genreä on esim. Mötley Crüe? Kummassakin soi särökitara, mutta maailmansa ovat aivan toiset. 

Nuokahtelen hieman, koska takana on pitkä päivä. Kiinnostun kaitafilmipyörittelijän esteettisestä hommasta. 

Vajaan tunnin tyylikkään himmailun jälkeen alan päästä vireeseen. Lähteepä liikkeelle hieno vyörytys bändiltä. Melko pimeällä lavalla soittavien kitaristien äänivalli on huumaava. Viulisti Sophie Trudeau on äärisopiva feminiinisessä roolissaan. Hän todellakin melodisoi ja maalaa pauhun päälle värejä. Kaikki post-rockin kiehtovat, päällekaatuvat ja majesteettiset elementit ovat seuraavan tunnin sisällä läsnä äärimmäisesti. Alan ahmia keikkaa aisteillani. 

Viimeisen puolen tunnin ajaksi en välitä Kultsan säännöistä. Luovun istumapaikastani, kävelen permannolle. Nyt vasta alkavat kuulla ensimmäiset tutut sävelet F# A# ∞ -levyltä. Dead Metheny ja The Sad Mafioso. Elän mukana. Huomaan, että se anonyymi ponnaripäinen kaveri, joka myi minulle GY!BE:n uniikin keikkajulisteen, on yhtyeen energinen rumpali. 

On muuten ensimmäinen bändiaiheinen juliste, joka päätyy kehyksiin.   

GY!BE:n kotisivu:

http://www.brainwashed.com/godspeed/