Samuli Edelmannin virsilevyt ovat olleet ilmiö. Kyynisempi voisi sanoa niiden olevan oiva kaupallinen tuote. Karismaattisen ja tunnetun näyttelijä-laulajan versioimat klassikkokappaleet löytäisivät ostajansa/kuulijansa sisällöstä riippumatta.

Kirkassilmäisempi uskovaissielu voisi taas ajatella että ihanaa, kerrankin hengellissävytteisiä levyjä myydään paljon ja ne taatusti kasvattavat kuulijaansa.

Uskon että totuus on (paitsi tuolla ulkona) jossain välimaastossa. Levyteollisuus on markkinatouhua, minkä tehtävä on tuoda ja luoda meille elämyksiä. Kaupallisuutta ei kuitenkaan pidä turhaan demonisoida. Olet oletettavasti Raamattusikin kaupasta ostanut, onko se moraalisesti väärin?

Väitän, että Edelmann on virsitulkintoineen tehnyt pelkästään hyvää. Virsien sanoma on ajaton ja suoraviivainen. Ne eivät ole filosofista pohdintaa vaan sanomallisesti täyttä tavaraa. Kyseisenteemaisia levyjä on ilmestynyt kolme erilaista sekä lisäksi uutuuskokoelma ”Rakastetuimmat”. Edelmannin lauluääni ei ole niin upea että sitä kuuntelisi puhtaasti sen itsensä takia. Se vaatii kaikessa tavallisuudessaan kappaleita, joihin Samulin naapurinpoikamainen soundi kolahtaa.

Edelmannin syyskiertueen ainoa Helsingin konsertti, Kallion kirkon keskiviikko-ilta oli loppunmyyty. Fakta kieli siitä että kysyntää olisi ollut toisellekin keikalle.

Hienovaraisesti perkussioiden avulla käynnistyi konsertti Suurempi kuin -virrellä (525). Rytmisen intron jälkeen Edelmann ja taustamuusikot ja yhtyivät luontevasti mukaan. Herra elämääni (509) seurasi. Taustayhtyeen hienovaraisuus oli läsnä. Erityisesti Lasse Sakaran kitarat soivat ”Daniel Lanois-koulukunnan” mukaisesti, kaiut säveliä tukien. Edelmann esitteli yleisölle bändiliiderin, rumpali Kalle Torniaisen.

Maa on niin kaunis (30) jatkoi klassikkolinjaa. Sen jälkeen Edelmann puhui tovin Paul ”Pappa” Jyrälästä, äänitekniikan taiturista ken oli tekemässä ja visioimassa ensimmäistä virsilevyä. Pappa sairastui vakavasti kesken levynteon ja nukkui pois. Hänen lempivirtensä, Ken tahtoo käydä Herran askelissa (61) oli seuraavana vuorossa. Tunnelma oli herkkä, kaunis ja käsinkosketeltava.

Monelle on tuttu virren 600, (Hyvyyden voiman) tarina. Saksalainen pappi Dietrich Bonhoffer sanoitti sen vangittuna ollessaan. Itsestäni tuntui oudolta, että Edelmann luki virren tarinan määrittelyn ja esittelyn ”yks-yhteen” paperista (niinkuin muutkin esittelyt). Eikös tämä olisi ihan tuttua tavaraa, koska näitä kappaleita ollaan ennenkin esitetty, vuosien ajan? Kyseisen virren sovitus oli oudon ripeä humppa.

Kosketa minua henki (125) kulki rauhaisasti. Se oli kulkuväylä seuraavaan kappaleeseen, Maan korvessa kulkevi lapsosen tie -biisiin. Viipyilevää laulantaa ja eeppistä sovitusta. Kevyttä progea kirkkokansalle. Tässä kohdin huomasin sen, ettei laulajan pointti ole höpöttää liikoja. Toisinaan voidaan välispiikki jättää väliiin ja jättää sanattomalle dramatiikalle tilaa. Oli hieno hetki huomata se, ettei illan staran tarvitse länkyttää täytesanoja. Toisinaan voi vaan antaa olla. Edelmannin viipyilevä laulanta toimi tässä kapaleessa parhaiten. Mies fraseeraa sopivalla taidolla ja tekee hienoista kappaleensisäistä dramatiikkaa esimerkiksi viipyillessään puoli nuottia säkeistön alussa.

Toista poisnukkunutta muisteltiin hänen omien tuotostensa avuin. Luettiin ääneen Tommy Tabermannin runo Varo vain kukkia - mistä liikahdettiin ketterästi Taas kukkasilla kukkulat (572) -virteen. Pokkaus ja poistuminen sakastiin. Mitä, joko nyt? Konsertti oli kestänyt vasta tunnin.

Itsestäänselvissä encoreissa kuultiin yllättävänkin raskaasti sovitettu Vain sinä tunnet minut Vapahtaja (289) sekä kevyemmin, espanjalaisittain arrattu löyttyvirsi Kuule isä taivaan (501). Hartaasti hiljaa istunut, keskittynyt yleisö osoitti suosiotaan nousten seisomaan muusikoiden loppupokkauksen aikana.

Konsertista jäi hyvä maku mutta se oli silti lyhyenoloinen. Tunti ja kaksi biisiä päälle on melko lyhyt kesto mille tahansa keikalle. Itse jatkoin illan kultturinautintoa hyppäämällä kolmosen ratikkaan ja menemällä Jäähalliin. Ruotsalainen melodeath-metalliorkesteri In Flames alkoi paahtamaan ja hyppyyttämään tuhatpäistä yleisöä tasan tunnin Edelmannin setin päätyttyä, ei tullut edes kiire. Kuvista huomaa konserttipaikkojen totaalisen erilaiset tunnelmat. Vaihtelevuus on hieno asia. Onneksi konserttien starttiajat näkee netistä, omaa polkua on ketterämpi suunnitella! 

Kuvat: Mikko Saari