Rasmus on työskennellyt yläasteen ja lukion uskonnonopettajana kuudessa koulussa, ja monissa sijaisena. Vuosien varrella opettajakollegat ovat olleet enimmäkseen ”hyviä ja motivoituneita” ja oppilaat ”kilttejä ja mukavia”. Koulujen pinnan alla – ja päällä – väreilee toisenlaisiakin tuntemuksia.

”Koulussa näkyvät myös kaikki pahoinvoinnin variaatiot. On sisäänpäin käpristymistä, heikkoa itsetuntoa ja heikkoa uskoa omiin mahdollisuuksiin. Toisilla on tarve lannistaa muita, ja se purkautuu monenlaisena väkivaltana.”

”Koululaisemme ovat kolmanteen luokkaan asti motivoituneita. Sen jälkeen motivaatio ja viihtyvyys vähenevät, vaikka tieto-osaamista mittaavissa kansainvälisissä Pisa-vertailuissa menestytäänkin. Koulu koetaan tylsäksi ja etäiseksi.”

Faktaähkyä Arvosana-tehtaassa

Rasmus Mäntymaa listaa havaintojaan koululaisten ongelmista:
Lapsi tarvitsisi aikuisilta aikaa ja persoonallista läsnäoloa. Koulussa hän kohtaa tiedonjakajan, joka yrittää kovalla kiireellä opettaa kaiken sen kylmän faktan, mitä opetussuunnitelmaan on ahdettu. Kiireiset vanhemmatkin suuntaavat usein energiansa muualle.

Systeemi on puristettu niin tiukaksi ja tehokkaaksi, ettei opettajilla ole oppituntien sisällä ja ympärillä aikaa nähdä ja kuulla, mitä oppilaille oikeasti kuuluu. Sosiaalinen ulottuvuus ja ihmisenä kasvaminen on unohdettu, kun koulusta on tehty arvosanojen tuotantolaitos.
Koululaiset kaipaavat faktaähkyn sijasta konkreettista ja innostavaa tekemistä, joka auttaa ymmärtämään, miten opiskeltavat asiat liittyvät omaan elämään.

Lasten tulisi saada olla lapsia. Koulussa leikinomainen toiminta loppuu liian aikaisin. Lapsen elämän ei pitäisi olla niin kauhean vakavaa!

Jokaisen tulisi saada kasvaa omanlaisekseen persoonaksi. Etenkin poikien itsetuntoa syö se, että heitä arvotetaan vain sellaisten asioiden perusteella, mitä he eivät osaa. Subjektit ja predikaatit eivät ehkä mene jakeluun, mutta he saattavat olla taitavia urheilijoita, tietokoneen käyttäjiä tai moottorien virittelijöitä.

Tavaraa paljon, iloa vähän

Rasmus Mäntymaasta tuntuu, että niin koululaisten kuin aikuistenkin irrallisuuden kokemusten ja henkisen tuuliajolla olon takana on sama perusongelma. Käsitykset ja ihanteet hyvästä elämästä – hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä – ovat hämärtyneet.
”Valinnanmahdollisuuksien runsauden keskellä ahdistaa, kun oma identiteetti ja arvot on luotava yhä uudelleen. Silloin ajaudutaan helposti esimerkiksi pinnalliseen hedonismiin: ’se mikä tuntuu minusta hyvältä, on hyvää’. Tai ’se mikä on terveellistä, on hyvää’.

Koulu ja kirkko voisivat olla arvokasvattajina suuremmassa roolissa, antamassa ihanteita, joita ihmiset tarvitsevat. Nuorilla on kova elämän merkityksen ja mielekkyyden sekä suurten kertomuksien etsimisen tarve. Siksi Harry Potter, Taru sormusten herrasta ja Tähtien sota ovat niin suosittuja.

Raamattu on täynnä kasvutarinoita, joissa yksilö kasvaa henkisesti vaatimattomista lähtökohdista kohti syvempää omaa itseään: Mooses, Joosef, Pietari, Paavali… Lopulta he löytävät aidosti kestävän ilon ja toivon elämäänsä.
Dostojevski kirjoitti, että nykymaailmassa tavaraa on alkanut olla enemmän, mutta iloa vähemmän”, opettaja pohtii.

Janne Villa