Sivun toiminnot
Pelastakaa edes pojat!
Tosimies-myyttien jyllätessä moni mittoja täyttämätön miehenalku kokee valtavaa riittämättömyyttä. ”Pojat ovat haavoittuvia, liika karaisu on haitaksi”, Raisa Cacciatore ja Samuli Koiso-Kanttila kyseenalaistavat legendaariset mutta liian hapokkaiksi havaitut kasvatusmetodit.
Äidin pikkupoika, peräkammarin poika, tuulikaapin poika, rantapoika, rattopoika…
Suomalaisesta miehestä – saati tämän samaa sankariainesta olevasta pojasta – on yhtä kaikki turha olla huolissaan. Ei tosimies mitään apua tarvitse. Vaikka kaikki kamarit eivät olisikaan ihan lämpimiä ja sydäntä ja sielua vihloisi, mies pärjää ilman hoitoa, neuvoja ja hellyyttä. Mies ei itke eikä kerjää. Keneltäkään, mitään.
Poikia kasvatettiin miespolvien ajan yksin pärjääjiksi. Reippaassa alokashengessä. Asennekasvatus tuotti ahtaita ihmisenä olemisen malleja, joista on yritetty kuumeisesti vapautua.
”Jos poikamies on lähes synonyymi vastuuttomuudelle ja moraalittomuudelle, on Peter Pan jo nimi syndroomalle. Poikuus on asia, josta pitää päästä eroon. Ei poikuudessa ole kovin paljon juhlimista”, kärjistävät Väestöliiton lastenpsykiatri Raisa Cacciatore ja Miehen aika -toiminnan koordinaattori Samuli Koiso-Kanttila kirjassaan Pelastakaa Pojat!.
Pojat jakautuvat jyrkästi jo varhain pärjääjien hyvinvoivaan enemmistöön ja pahoinvoivaan vähemmistöön. Suuri osa suomalaisista pojista voi 2000-luvulla erinomaisen hyvin – ehkä paremmin kuin koskaan ennen. Tämä ei auta valitettavasti pätkääkään pudokkaita.
Väestöliiton Poikien puhelimeen tulee tuhansia puheluita vuodessa. Jo 8–12-vuotiaat soittajat kertovat ahdistuneensa kovan pornon, väkivallan tai kiduksen näkemisestä netissä tai multimediakännykästä. Väkivaltaa vyöryy päälle myös videopelien ja videoiden kautta.
Osa soittajista on akuutin mielenterveys- tai jonkun muun avun tarpeessa, mutta he eivät tunnu saavan sitä mistään. Asiantuntijat ovatkin varoitelleet, että syrjäytyneiden poikien tilanne voi räjähtää käsiin.
Jo ennen Jokelaa, Keravaa ja Kauhajokea.
Pelastakaa pojat! -kirjan nimi heittää haasteen päättäjille, joiden tulisi pikimmiten järjestää apua niille oman onnettomuutensa nojaan jääville pojille, jotka tarvitsevat kuuntelevia aikuisia, opetusta tunteiden tunnistamiseen ja tiiviimpiä yhteiskunnan tukirakenteita.
Lasten kouluterveydenhoitoa ja mielenterveyspalveluita on leikattu viimeisen 15 vuoden aikana. Opettajien resursseista on pulaa. Myös päihdeongelmien hoitoon tarvittaisiin rutkasti rahaa.
”Tilannetta ei paranneta taikasauvan heilautuksella, mutta on toimenpiteitä, jotka vaikuttaisivat kymmenessä vuodessa. Jos yhteiskunnassa keskitytään kisailemaan armottomasti siitä, kuka menestyy ja menee nopeimmin eteenpäin, tippuu toisesta päästä yhä enemmän poikia ja miehiä, jotka eivät selviä siitä kilpailusta ja ruljanssista elävänä tai terveenä”, varoittaa Koiso-Kanttila.