Millaista se on?

Etukäteen luulee voivansa kuvitella, millaista se on. Kun toiset puhuvat valvotuista öistä ja käskevät nukkua varastoon, mieli on malttamaton: olisipa Pieni jo täällä!

Mutta kun Pieni syntyy, kaikki on toisinpäin. Ensimmäiset päivät, viikot ja kuukaudet ovat sumuinen ryteikkö. Jälkikäteen siitä ei muista kuin muutaman maitoisen kangasmytyn.

Sitten hahmottuu kartta. Rutiinit painuvat ryteikköön paksuiksi poluiksi. Pää on hajota, kun päivästä toiseen toistuu sama: vaipat, nukkumaan, syömään, vaipat, nukkumaan, syömään. Olisipa aikuisseuraa, ajattelee Pientä nukutteleva päivällä. Illalla, kun hän kaatuu aikuisen seuransa viereen, jyskyttää ohimossa: pitääkö minun tuokin vielä imettää!

Mutta aamuisin, kun aurinko työntyy verhon raosta, kuuluu pinnasängystä tyytyväistä hyreksintää. Ei uskoisi, miten monta tuntia väsynyt liekuttaja jaksaa yhdellä ainoalla hymyllä.