Mitä nyt?
Helsingin seurakuntien yhteydenpitoa lapsiperheisiin on kehitetty Pienelle parasta -ajattelun mukaisesti. Yhteydenotot vanhempiin alkavat lapsen syntymästä ja jatkuvat kouluikään asti.
Syntynyt prinsessaksi | |
Pienen iltahetki on lahja Helsingin seurakuntien nuorimmille jäsenille, pienille vauvoille parisen kuukautta kasteen jälkeen. Kastettu lapsi saa kotiseurakunnaltaan omalla nimellään lahjan, jonka sisältä löytyy CD, vihkonen ja enkelitaulu. Pienen iltahetki siirtää pyhää perintöä sukupolvelta toiselle. Sari Kaasisen laulamia, vuoroin hyräilemiä, tuutulauluja ja hengellisiä lauluja säestävät levollisesti Jussi Kaasinen (mandoliini), Jukka Kyllönen (kitara ja lyömäsoittimet), Tero Palo (basso) ja Laura Vartio (haitari). Levyn unilaulut hyräilyttävät myös vanhempaa, ja lapsi nukahtaa rauhoittaviin ääniin. Levyllä on neljä Kaasisen säveltämää laulua, joista yksi on uusi, Kaisa Raittilan sanoittama Pienelle parasta -laulu. Kaksi laulua esitetään ruotsiksi. Vihkosessa on puettu sanoiksi vanhemman tuntoja. Huolet ja toiveet on punottu tekstiin, kirjeeksi pikkuiselle. Pienen iltahetki voi parhaimmillaan auttaa vanhempaa pysähtymään lapsensa kanssa hetkeen, joka voi säilyä muistoissa läpi elämän. Pienen iltahetken tekijät ovat pääosin pienten lasten vanhempia ja suvun pienimmistä iloitsevia isovanhempia. Vanhemmuuden kokemusten ja tunteiden jakaminen on ollut heille erityisen mieluinen tehtävä. Vihkosen ja levykotelon on kuvittanut Jenni Rope, ja graafisesta suunnittelusta on vastannut Jere Saulivaara (Dynamo Advertising). Barnets bästa aftonstundin käännöksen on tehnyt Katarina Torvalds-Wiik. Levypakettia on postitettu kastetuille vuoden 2010 marraskuusta lähtien kuukausittain. Helsingin seurakuntien Pienen iltahetki palkittiin Hopeahuipulla Grafian järjestämässä Vuoden huiput 2010 -tapahtumassa. Palkinnon perusteluissa mainitaan, että Pienen iltahetki on ”Lahja, joka ei aliarvioi lasta eikä hänen vanhempiaankaan, vaan on positiivinen poikkeus vaippaikäisten kohderyhmässä”. Tuomaristo piti tuutulaululevyä vihkoineen graafiselta muotoilultaan ehyenä. ”Tutunomainen mutta raikas kuvitusmaailma, materiaalit, jäsennelty sisältö ja muoto luovat ehyen kokonaisuuden”. ******************* Pienelle parasta on Helsingin seurakuntien pilottihanke, jonka tarkoituksena on tukea nuorten perheiden vanhemmuutta ja muistuttaa kristillisestä perinteestä arjessa. Pienelle parasta -työryhmään kuuluvat Helsingin seurakuntien työntekijät Lasse Halme, Leo Glad, Arto Helle, Satu Laakso, Erja Piipponen, Päivi Vuorelma ja Kristiina Vähäkangas. | |
| |