Sivun toiminnot
Katumuspsalmin evästä toiselle paastoviikolle
Psalmi 38 Kärsivän rukous 2 Herra, älä rankaise minua vihassasi, 6 Minun haavani märkivät ja löyhkäävät 10 Herra, sinä tiedät, mitä minä kaipaan,
| 14 Minä olen kuin kuuro -- en kuule mitään, 18 Minä olen luhistumisen partaalla,
|
Tämä katumuspsalmi on Raamatussa otsikoitu ”Kärsivän rukoukseksi”. Kärsimyksen takana on kolme syytä: sairaus, syyllisyys ja vihollisten uhka.
Sairauden kuvaus hallitsee koko psalmia, ja sitä voitaisiin hyvin nimittää myös sairaan rukoukseksi. Sairas kuvaa oireitaan realistisesti, jopa luotaan työntävän yksityiskohtaisesti ja todenmukaisesti, samalla tavalla kuin Job puhuu omasta tilastaan: haavat tulehtuvat, ruumis on vääntynyt vääräksi, sydän värisee ja silmien valo sammuu. Epätoivo on lähellä: ruumiissa ei ole tervettä paikkaa, sairas on lopussa ja luhistumisen partaalla.
Psalmien perimmäinen sanoma ei kuitenkaan ole sairauskertomuksissa. Oireiden kuvauksilla on myös syvempi, vertauskuvallinen viestintä. Ruumiin kärsimyksiä kuvaamalla psalmi kertoo ihmisen asemasta Jumalan edessä. Sairaus on eroa Jumalasta, terveys Jumalan läsnäoloa.
Psalmin rukoilijan kuorma on niin suuri, että se käy yli voimien. Se on raskaampi kuin hän jaksaa kantaa.
Lukuisat ihmiset kantavat ylivoimaisia taakkoja ja mahdottomia kuormia. Usein heidän rasituksensa on kätkettyä. Muut ihmiset eivät ehkä edes aavista, miten kovilla taakankantajat ovat. Julkisivu ja puku voivat olla kunnossa, mutta sisäinen minä on luhistumaisillaan.
Tuntuu kohtuuttomalta, että Jumala panee ihmisen kannettavaksi liian raskaita taakkoja. Jo arkinen todellisuus edellyttää, että kukaan ei joudu tekemään työtä enemmän kuin jaksaa. Kenenkään ei pitäisi joutua ylivoimaisten vaatimusten eteen. Miksi Jumala sallii, jopa sälyttää meille suurempia kuormia ja raskaampia taakkoja kuin jaksamme kantaa? Miksi Jeesus vaatii oppilailtaan täydellisyyttä, kun tavallisessakin vaelluksessa olisi jo riittävästi tekemistä? ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:48)
Ihmiselle on luontaista ajatella, että kristillisyydessäkin pitää olla joku raja ja tolkku. Jos ihminen yrittää parhaansa ja tekee sen, minkä voi, niin eikö Jumalan kuuluisi sitten huolehtia lopusta? Herra auttaa niitä, jotka auttavat itse itseään.
Kristillisen uskon kohtuuttomuus on siinä, että Jumala sekä vaatii että lahjoittaa kohtuuttomia. Kohtuuttomuuksien oppi on kohtuuton, mutta silti siihen sisältyy kestävä ja ainoa toivo. Jos elämää mitattaisiin kohtuullisuudella, silloin selviäisivät vain ne, jotka siihen kykenevät. Mutta kun Jumalan oppi on kohtuuton, silloin kukaan ei voi selvitä ilman Jumalaa ja hänen armoaan, mutta juuri silloin voi selvitä jokainen.
Kun Jeesus oli keskustellut rikkaan miehen kanssa siitä, miten vaikea on päästä Jumalan valtakuntaan, ympärillä olevat ihmettelivät: ”kuka silloin voi pelastua?” Jeesus vastasi heille: ”Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.” (Luuk. 18:26-27)
Silloinkin kun kärsivän ihmisen taakat tuntuvat mahdottomilta kantaa ja silloinkin kun kaikki toivo näyttää menneen, Jumalalle kaikki on vielä mahdollista. Miten, sitä emme tiedä.