Sivun toiminnot
Katumuspsalmin evästä neljännelle paastoviikolle
Parannus.
Psalmi 6 Herra, älä rankaise minua vihassasi, Ole minulle armollinen, Herra, Paranna minut, Herra, Herra, käänny jo puoleeni Kuoltuaan ei kukaan sinua ylistä, ei kukaan kiitä sinua tuonelassa.
| Olen valittanut itseni uuvuksiin, Silmäni ovat surusta hämärtyneet, näköni on himmentynyt ahdinkoni tähden. Väistykää luotani, te väärintekijät! Herra on kuullut itkuni äänen. Häpeään joutuvat minun viholliseni! Pelko valtaa heidät, he syöksyvät suin päin pakoon. |
Ensimmäinen katumuspsalmi on rukous syvän ahdistuksen keskellä. Vanhassa raamatunkäännöksessä otsikoksi oli merkitty ”Ahdistetun rukous”. Uusi käännös viittaa sairauteen: ”Paranna minut, Herra”.
Psalmin rukoilija puhuu koskettavasti toiveestaan parantua. Pyyntöjen puhuttelevuus syntyy niiden konkreettisesta tavasta kuvata ahdistusta, sairautta, kipuja ja tuskaa. Rukoukset ovat henkilökohtaisia, mutta niiden sanat yhdistävät lukuisia ihmisiä. Pyynnöt esitetään minä-muodossa, mutta niiden ilmaisemat tuskat ja toiveet ovat tuttuja monille.
Kärsimys ja sairaus ovat itsessään raskaita kantaa. Niiden kuorma kuitenkin moninkertaistuu, jos samalla tuntee joutuvansa kauas Jumalasta, kaiken hyvyyden antajasta. Miten voin kestää, jos Jumalan viha, kiivaus ja kuritus musertavat minut?
Kärsimyksensä ja nääntymyksensä keskellä rukoilija kokee, että Jumala on jättänyt hänet. Viha, kiivaus ja kuritus ovat sitä, että Jumala ei ole antanut armoaan, ei parantanut sairaudesta eikä vapauttanut ahdistuksesta. Poissaoleva Jumala näyttäytyy vihaavana Jumalana.
Elämän ja uskon suuriin arvoituksiin kuuluu, että hädässä ei ole helppoa erottaa Jumalan ja Perkeleen tekoja. Molemmat näyttäytyvät usein vastakohdissaan. Jumalan aikeet tuntuvat usein tuhoisilta. On aikoja, jolloin Perkele houkuttelee terveydellä, kauneudella ja rikkaudella. Usko kamppailee erottaakseen oikean Jumalan väärästä jumalasta.
Suurimmat ahdistukset eivät synny siitä, että kärsimyksen voima estää meitä näkemästä Jumalan hyvyyttä. Vaikeimmat koettelemuksen syntyvät siitä, että Jumala sallii, että meille käy huonosti. Pahinta on, että Jumala – elämänkohtaloittemme ja oman syyllisyytemme kautta – rankaisee, vihaa, kiivastuu ja kurittaa meitä.
Psalmien ikiaikainen puhuttelevuus kätkeytyy siihen, että ne niin vahvasti ottavat todesta sekä ihmiselämän ankaruuden että Jumalan hyvyyden. Kun ne molemmat ovat totta, saavat olla totta ja tulevat todeksi, kärsivä voi löytää tien vapauteen ja iloon.
Elämä ei ole levollista eikä uskon tie ole sileä. Joskus kun elämä on ottanut lujille, Rouva kotona muistuttaa, että häissämme nuoret sukulaiset lauloivat vanhan hengellisen laulun, jonka mukaan Jumalan rauha ei välttämättä merkitse tyyntä elämäntietä. Tyynet ja myrskyt tulevat samalta hyvältä Jumalalta. Tärkeintä on, että tie on hänen tahtomansa. ”Sinun rauhasi anna mulle, elon kohtalot kirkastain, en mä pyytänyt tyyntä tietä, sinun tahtosi tietä vain.”
piispa Eero Huovinen