Vapaaehtoispankki julkistettiin
Usko toivo rakkaus -kampanjaan kuuluva vapaaehtoispankki julkistettiin lämminhenkisessä tanssitilaisuudessa Kustaankartanon vanhainkodissa. Iltapäivätansseihin osallistui yhteensä yli sata vanhainkodin asukasta kymmenien vapaaehtoisten avustuksella. Tilaisuus kiteytti koko vapaaehtoispankin perusidean: lähimmäisenrakkaus on tekoja ja toisille antamista.
“Ihmisen on mahdollista täyttyä rakkaudesta, mutta ensin on itse tunnettava olevansa rakastettu. Ei voi jakaa muille mitä itsellä ei ole,” kiteytti keskustelussa mukana ollut artisti Jukka Poika, joka myös vastasi tilaisuuden musiikista yhdessä taustabändinsä kanssa.

Jukka Poika bändeineen esitti legendaarisia Veikko Lavin kappaleita
tuoreelta Laulajan testamentti -albumilta
Muiden auttaminen toi hyvän mielen
“Tämä oli molemminpuolista iloa. Parasta oli, kun näki vanhusten iloiset ilmeet ja innokkuuden”, kertoi vapaaehtoisena toiminut Salatut Elämät -näyttelijä Sampsa Tuomala.

Sampsa Tuomala
“Oli ihanaa olla mukana! Ehdin tanssia usean eri asukkaan kanssa ja oli hienoa nähdä, kuinka he silminnähden nauttivat tapahtumasta,” iloitsi Teresa De Rita-Cavlek vauhdikkaiden tanssien jälkeen.

Kuva vas: Vauhdikkaasti tanssineen Meeri Kuuselan kasvoilta paistoi onni, kun Big Brother –ohjelmasta tunnetuksi tullut Andreas Grönblom vei hänet tanssin pyörteisiin. “Toisten auttaminen on lähellä sydäntäni. Kun itsellä on hyvä olla, voi pitää huolta myös muista.” Kuva oik: Mukana oli myös mm. Sara Säkkinen
Tilaisuuden jälkeen juhlasalista poistui intoa ja iloa täynnä olevia vanhuksia ja vapaaehtoisia. Jokainen tilaisuuteen osallistunut yhtyy varmasti väittämään, että toiselle antamalla saa itse enemmän.
Kuvat: Sirpa Päivinen
Siirry vapaaehtoispankkiin: