Kristillisessä perinteessä taiteen roolin ääripäät ovat tuttuja. Ne ulottuvat ankarimpien reformaatiokirkkojen vaatimattoman valkoisista seinistä katolisten kirkkojen rikkaaseen, taiteen, mutta myös yltäkylläisyyden, valtaamiin katedraaleihin. Esineistöä on koskenut yhtälainen erilaistuminen: yksinkertaisimmillaan se on koostunut puisesta rististä tai varhaiskristillisestä kala-tunnuksesta. Monimutkaisimmillaan kyseessä ovat olleet huikeat, kymmenien neliöiden rikkaasti koristellut seimiasetelmat ja muut kuvaelmat.

Emme enää elä aikaisempien vuosisatojen jyrkän kahtiajaon maailmassa, traditioita on nyt jo valtavasti. Samalla kristilliset kirkot ovat lähentyneet toisiaan. Seimistä on tullut vakiintunut tapa juhlistaa joulun sanomaa ja samalla niistä on tullut myös keräilyn kohteita. Nykyisin seimiä on kaikilta mantereilta, kymmenistä kulttuureista, kaikista mahdollisista raaka-aineista ja niitä keräillään aktiivisesti.

– Pohjolaan seimiperinne tuli kuitenkin varsin myöhään, 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Varhaiskatolisen Suomen seimiperinteestä meille ei ole säilynyt paljoakaan tietoa, kertoo suomalainen seimiasiantuntija, Suomen Caritas Ry:n puheenjohtaja Maila Berchtold.

Ensimmäiset seimet ovat tulleet Suomeen kuitenkin 1400-luvulla, ehkä jo aikaisemminkin. Keskiaikaisissa kirkoissamme, muiden muassa Somerolla ja Isossakyrössä, on seimiasetelmia nähtävissä alttarikaapeissa.

Vaikka seimiä ei kirkoissa keskiajan jälkeen ollut juurikaan esillä, seimi oli kuitenkin aika ajoin toistuva aihe kirkkomaalauksissa myös keskiajan jälkeen. Kirkkojen koristaminen maalauksiin alkoi yleistyä kuitenkin vasta 1700-luvulta alkaen. Suomalaisilla herätysliikkeillä oli sen sijaan usein torjuva suhtautuminen seimien kaltaisiin kuvaelmiin ja visuaaliseen elämykselliseen aineistoon. Lähtökohtana oli useinkin juuri sana, jota voitiin elävöittää musiikin, mutta ei niinkään kuvataiteen keinoin.

Kirkosta kotiin

– Aluksi seimet olivat Suomessa lähes yksinomaan kirkoissa tai muissa seurakuntien tiloissa. Seimiä alkoi ilmestyä laajemmin suomalaisiin koteihin oikeastaan vasta toisen maailmansodan jälkeen, mutta aivan tuntemattomia ne eivät olleet aiemminkaan. Aluksi seimet olivat usein Keski-Euroopassa tehtyjä paperisia ja aukitaitettavia. Joulun aikana seimi saattoi saada hyvinkin hallitsevan paikan kodissa, mutta joulun jälkeen se taitettiin yksinkertaisesti kokoon ja pantiin komeron hyllylle odottamaan seuraavaa joulua, Berchtold sanoo.

– Keski-Euroopassa oli sen sijaan jo pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen paljonkin koti-seimiä, mutta ne olivat usein varsin vaatimattomia ja usein pääosin itse tehtyjä. Tavallinen ratkaisu oli ostaa kaupasta paperiarkki, jolle oli painettu Jeesus-lapsen, Maarian, Joosefin ja muiden seimen henkilöiden hahmoja ja ehkä eläimiäkin. Paperiarkki liimattiin vanerille ja lehtisahalla leikattiin kuviot irti. Niille tehtiin vielä pienet jalustat, joten ne voivat seisoa seimiasetelmassa, Maila Berchtold kertoo.

Hän korostaa, että Keski-Euroopan pitkän seimitradition myötä myös kunkin perheen seimestä on monesti tullut oma, perheen sisäinen traditionsa. Seimeä ja sen hahmoja ei suinkaan hankita kerralla valmiina kokonaisuutena, vaan asetelmaa täydennetään pikkuhiljaa uusilla esineillä, usein aivan erityylisillä ja jopa eri mittakaavassa olevilla. Kun perheen lapset aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa, he ottavat mukaansa osia perheen seimestä ja alkoivat näiden kautta koota omaa seimeään.

– Tätä traditiota ei vielä Suomessa ole, pääosin juuri lyhyen perhe-seimiperinteemme vuoksi, Berchtold muistuttaa.

– Suomessa seimiperinne mm. Turussa on kuitenkin jatkunut pitkään, runsaat sata vuotta. Seimet ovat luonnollisesti yleistyneet ja levinneet jokseenkin kaikkiin kirkkoihin, mutta traditio on kuitenkin vielä ohut, sellainenhan ei synny vuodessa eikä kahdessa.

Seimi tässä ajassa

– Helsingin seurakuntayhtymässä seimet on otettu kristillisen kasvatustyön käyttöön. Siihen on tuotu uutta elämyksellisyyttä itse tekemisen kautta ja seimistä on tullut tärkeitä suurelle joukolle lapsia, Berchtold kertoo.

Hän korostaa, että aktiivinen seimien harrastaminen on Suomessakin hiljalleen voittanut alaa.
– Ensimmäinen seiminäyttely oli Helsingissä Annantalossa vajaat parikymmentä vuotta sitten, Maila Berchtold kertoo.

– Euroopankin mittakaavassa ainutlaatuinen, helsinkiläinen perinne on syntynyt Helsingin seurakuntayhtymän ja Aleksanterinkadun, perinteisen Helsingin joulukadun, liikkeiden yhteistyönä. Nyt jo kymmenen vuoden ajan monet Aleksanterinkadun liikkeistä ovat osallistuneet seimiperinteen vaalimiseen antamalla näyteikkunansa suuren seiminäyttelyn käyttöön.

– Tällä on ollut erityinen merkityksensä myös kansainvälisyyskasvatuksen kannalta. Olemme nähneet, kuinka seimiä voidaan valmistaa sadoilla eri tyyleillä, erilaisista raaka-aineista, eri kokoisina erilaisiin tiloihin, Maija Berchtold muistuttaa.

– Kaikilla niillä on kuitenkin yhteinen sanoma: Kristus syntyy sinne, missä hänet halutaan ottaa vastaan. Maailman seimet tuovat tämän meidän kaikkien nähtäville.

Teksti: Matti Sovijärvi, Jouluseimet Helsingin sydämessä