Kirjoitus perustuu saksalaisen opettajan, seimiasiantuntijan ja -keräilijän Max Schneckenbühlin haastatteluun. Merkittävä osa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2008 näyttelyn seimistä oli Schneckenbühlin kokoelmista.

Seimen eurooppalainen traditio

Aiemmin seimiä oli ollut vain kirkoissa ja hovien kappeleissa. 1600-luvulla tuli yhä yleisemmäksi, että joulun aikaan aateliskoteja koristettiin seimillä, joissa oli arvoesineisiin ja kallisiin vaatteisiin puettuja hahmoja. Seuraavalla vuosisadalla jouluseimien suosio kasvoi Alppimaissa siinä määrin, että seimihahmoja valmistettiin ei vain omaan kotikäyttöön, vaan jopa myyntiin ja vientiinkin, etenkin eteläiseen Saksaan.

Uskonnon merkitystä vähentänyt valistusaika ja vuonna 1803 Saksan alueella tapahtunut maallistuminen oikeastaan katkaisi seimiperinteen. Silloinhan kirkon, luostareiden ja piispojen maat käytännössä luovutettiin maallisille vallanpitäjille. Uusi vallanjako toi huomattavia muutoksia, sillä aiemmat Saksan 200 pikkuvaltiota yhdisteltiin niin, että niiden määrä oli enää 40.

Nämä muutokset tulivat mahdollisiksi, kun Napoleon käytännössä hallitsi koko entistä Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa ja myös siihen kuuluneita pikkuvaltioita. Näihin mullistuksiin liittyi vielä erityinen seimien esilläpidon kielto, kun entisten kirkollisten ruhtinaitten ja ruhtinaskuntien vaikutusvaltaa haluttiin vähentää. Seimet katosivat kirkoista, ja ne joko tuhottiin tai pelastettiin yksityiskotien kätköihin.

Vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla tulivat kotien seimet uudelleen suosituiksi. Tähän kehitykseen vaikutti moniakin tekijöitä. Yksi tärkeimmistä oli kasvanut kiinnostus lasten ja nuorten kristilliseen kasvatukseen. Uudenlainen, Raamatusta lähtevä uskonnonopetus toi myös jouluevankeliumin lähemmäksi nuoria. Seimistä tuli nyt juuri tämän ilosanoman levittämiseen sopivia välineitä.

Toinen merkittävä edellytys seimien voittokululle oli teollistumisen mukanaan tuoma tavaroiden massavalmistus. Suunnilleen vuonna 1870 alkoivat edullisista materiaaleista kuten kipsistä, paperista ja paperimassasta valmistetut seimet vallata käsintehtyjen, kalliiden puisten ja vahasta valmistettujen seimien aseman. Näin seimen hankinta tuli mahdolliseksi melkeinpä kaikille.

Opettajat ja seurakuntien papit levittivät seimien ideaa nuorisotyössä. Niin alkoivat nuoret ennen muuta maaseudulla valmistaa seimiä, ja niitä esiteltiin pienissä paikallisissa näyttelyissä. Seimien hahmot ja maisemaelementit olivat yleensä poikien vastuulla, tytöt valmistivat tarvittavat vaatteet. Näin kotiseimet levisivät myös maaseudulle.

Kansallissosialismin aikana seimiyhdistysten näyttelyt kuitenkin kiellettiin uuden ideologian mukaiseen muinaisgermaaniseen ”Julfestiin” sopimattomina. Sodan jälkeen seimet nauttivat jonkin aikaa suurtakin suosiota, mutta 1960-luku käänsi jälleen kehityksen toiseen suuntaan. Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana seimet ovat jälleen nousseet uuteen suosioon. Seimessään oleva Jeesus-lapsi kiinnostaa taas uudelleen.

Max Schneckenbühl lähtee keräilyn tielle

– Aloitin seimien keräämisen runsaat 25 vuotta sitten, 1980-luvun alussa. Olin siihen aikaan, kuten nykyäänkin, opettaja ja yksi tehtävistäni oli koulun joulujuhlan järjestäminen. Siinä yhteydessä eräs oppilaistani ehdotti, että järjestäisimme juhlan yhteyteen myös seiminäyttelyn, kertoo Max Schneckenbühl.

– Aluksi näytti kuitenkin siltä, että emme pystyisi keräämään edes kolmeakymmentä seimiasetelmaa. Mutta jo muutaman viikon ponnistusten jälkeen oppilaat pääsivät monien unohtuneiden vanhempien, isovanhempien ja tuttujen vinteillä ja aitoissa olevien seimien jäljille.

Max Schneckenbühl kertoo, että vaikka näyttelyn saama suosio ei ollutkaan järin suuri, seimet näyttivät tekevän syvän vaikutuksen kävijöihin. Niiden tarkastelu ja läsnäolo loivat ihmisiin eräänlaisen varhaisen joulun tunnelman. Niinpä seimiä pian alettiinkin arvostaa aikaisemmilta sukupolvilta tulleina aarteina. Ne saivat kodeissa kunniapaikan, jota niillä ei ollut vuosikymmeniin ollut.

– Ymmärsin jo ensimmäisen näyttelyn aikana, että seimien rakentaminen tarjosi opettajalle erinomaisia pedagogisia mahdollisuuksia. Niiden rakentamisessa tarvitaan paljon mielikuvitusta, luovuutta ja käytettävyyden ymmärtämistä. Rakentaminen ja kokoaminen, hahmojen luominen ja muotoileminen antavat oppilaille aidon tekemisen ja elämänilon kokemuksia.

– Etsin myös kirpputoreilta ja antiikkimarkkinoilta vanhoja seimiä, jotta minun ei tarvitsisi kaiken aikaa lainata seimiä ja olla sitten huolissani niiden pysymisestä ehjänä. Niinpä matkoilta minulla oli tuliaisina niistä ajoista alkaen seimiä. Niitä voi varsinkin kesäaikaan hankkia hyvinkin edullisesti.

Max Schneckenbühl kertoo, että hänen kokoelmissaan on nykyisin noin tuhat seimiasetelmaa. Ne on tehty monista eri materiaaleista, esimerkiksi puusta, kipsistä, lasista ja paperimassasta. Joukossa on tietysti myös keramiikkaa.
– Taiteilijat ja lahjakkaat amatöörit ovatkin käyttäneet jokseenkin kaikkia mahdollisia materiaaleja kuvatessaan Jeesuksen syntymän tapahtumia. Tämä on ollut tietysti myös oman innoitukseni lähteenä kerätessäni näitä varsin monen kaltaisia seimiä.

Reininmaan seimiä

– Valitettavasti kotiseudullani Reininmaalla, lähellä Ranskaa, ei ole yhtä vanhaa seimitraditiota kuin Saksan monilla muilla alueilla. Kunkin vuoden oman seimen esillepano on ollut varsin harvinaista.

– Kirkkoihin rakennettiin ensimmäiset seimet vuoden 1860 tienoilla, kun havaittiin, että ne ovat oiva tapa kertoa joulun ilosanomasta ihmisille. Niihin aikoihin kipsihahmot olivat varsin suosittuja, osin siksi, että ne olivat paitsi kohtuullisen edullisia, myös muokattavissa hyvinkin edustaviksi.

Max Schneckenbühl kertoo, että nykyisin vielä nähtävillä olevat kipsihahmot muistuttavat melkoisesti toisiaan, sillä niiden tekemisessä käytettiin muiden kipsivalosten muotteja ja värejä.

– Nykyaikaan säilyneet seimien kipsihahmot edustavat hyvin yhtenäistä muotokieltä, johon on vaikuttanut romanttinen ja itämainenkin tapa esittää joulun tapahtumia. Näitä hahmoja on ollut kaikenkokoisia ja -hintaisia ja ne olivat hyvin suosittuja varakkaan väen kodeissa.

– Paperimassaa käytettiin kipsin rinnalla seimen hahmojen rakennusaineena. Näin valmistetut hahmot koottiin usein yksinkertaiseen seimeen, joka sitten asetettiin joulukuusen alle. Myös paperista ja pahvista valmistettiin taitettavia seimiä. Niissä oli valmis painatus ja taitteet seimen kokoamista varten. Teollisesti valmistetut massatuotteet tekivät tietysti mahdolliseksi toteuttaa oman seimien saamisen unelman varallisuudesta riippumatta. Nykyisin nämä paperiseimet ovat arvokkaita keräilykohteita, sillä vain harvat ovat säilyneet vahingoittumattomina.

Max Schneckenbühl kertoo, että keramiikka oli tuohon aikaan Reininmaalla varsin kallista. Siksi keramiikkaesineillä ei ollut juurikaan mahdollisuuksia yleistyä. Puusta veistettyjä hahmoja on jonkin verran, mutta vain yksittäisinä käsityöläisten tekeminä. Reininmaalla ei ollut tunnettuja veistäjiä.

Seimien levinneisyys

– Seimien merkitys on Saksan lisäksi huomattava naapurimaissa Itävallassa ja Sveitsissä sekä Italiassa ja Espanjassa. Näiden maiden joillakin alueilla seimiasetelmat saattavat koostua useasta sadasta hahmosta. Seimet esittävätkin kylien arkista elämää. Napolissa taas on seimiä, joiden yksittäisten hahmojen arvo saattaa olla tuhansiakin euroja.

– Menneinä vuosikymmeninä seurakunnat ja koululuokatkin esittivät seiminäytelmiä, joissa joskus käytettiin myös eläviä eläimiä. Nykyisin etenkin kaupunkien joulumarkkinoilla on eläviä seimiasetelmia. Monet niistä ovat mykkiä, mutta toisissa kerrotaan joulun tapahtumista tai luetaan jouluevankeliumia.

– Nykyisin kaikissa maailman maissa on seimiyhdistyksiä, joiden jäsenet tapaavat toisiaan kansainvälisissä kokouksissa. Näissä jäsenet vaihtavat tietoja uusista tutkimustuloksista ja eri maiden seimihistoriasta. Saksassa seimiyhdistyksiä on joitakin satoja. Yhdistykset järjestävät seimien rakentamiskursseja ja luonnollisesti seiminäyttelyitä.

Max Schneckenbühl kertoo, että näissä yhdistyksissä tehdään varsin huomattavaa nuorisotyötä. Tämän yhdistysten työn lisäksi seurakunnissa rakennetaan paljon seimiä. Mukana on niin maallikoita kuin pappejakin.

– Joulun aikaan kaikissa katolisissa kirkoissa on seimi tai seimiä. Viime vuosikymmeninä tämä on levinnyt myös protestanttisiin kirkkoihin. Toki on olemassa protestanttisiakin alueita, joissa seimitraditio on jo vuosisatoja vanha. Ja loppujen lopuksi seimien rakentaminen ja näytteille asettaminen kouluissa riippuu ennen muuta opettajista. Minun kokemukseni mukaan oppilaat omistautuvat tähän työhön aina yhtä innostuneina.

Teksti: Matti Sovijärvi, Jouluseimet Helsingin sydämessä