THE PASSION OF THE CHRIST
The Passion of the Christ (2004) on Mel Gibsonin menestyselokuva, joka keskittyy Jeesuksen väkivaltaiseen kuolemaan.
Mel Gibsonin elokuva The Passion of the Christ muutti uskonnollisten elokuvien aseman lopullisesti. Vaikka elokuvasta kiisteltiin siihen oletettavasti sisältyneen juutalaisvastaisuuden vuoksi ja vaikka se sai väkivaltaisten kohtaustensa takia korkean ikäluokituksen, elokuva menestyi kuitenkin loistavasti Yhdysvaltain lippuluukuilla. Vaikkei menestys ollut samaa luokkaa muissa maissa, avasi The Passion of the Christ oven uskonnollisia teemoja käsitteleville elokuville.
Ikävä kyllä niistä vain harva on onnistunut jäljittelemään The Passion of the Christ -elokuvan korkeita tuotannollisia arvoja. Vaikka elokuva on kauhistuttavan väkivaltainen, se on upeasti kuvattu ja ehdottomasti eräs hienoimmista raamattuelokuvista, joita koskaan on tehty.
Tästä huolimatta kriitikoilla riittää syitä vastustaa elokuvaa. Vaikka ristiinnaulitsemisesta aiheutuva kuolema olikin hirvittävän väkivaltainen, elokuva pyrkii tekemään siitä vieläkin väkivaltaisemman, ja yhdessä kohdassa elokuvan sankari vaikuttaa itse asiassa haastavan roomalaiset satuttamaan itseään vielä lisää. Monien kriitikkojen mielestä keskittyminen pelkästään Jeesuksen elämän 12 viimeiseen tuntiin johti siihen, ettei historiallinen asiayhteys käy elokuvasta ilmi. Tästä syystä jää epäselväksi, mitkä motiivit ajoivat Jeesuksen vastustajat toimimaan siten kuin he toimivat.
Onneksi elokuvassa on takautumia Jeesuksen varhaisemmasta elämästä, mikä riittää valaisemaan hänen persoonallisuuttaan ja asioita, joita hän edusti. Kunpa Gibson olisi käyttänyt enemmän aikaa tarinan varhaisempiin vaiheisiin ja vähemmän aikaa sen loppuhuipennukseen.