Vaikka Hollywoodin tuottamat Jeesus-spektaakkelit eivät menestyneetkään lippuluukuilla, eräs elokuva alkoi vetää yleisöä taide-elokuvia esittäviin elokuvateattereihin. Pier Paolo Pasolinin elokuva Matteuksen evankeliumi oli mustavalkoinen italialainen elokuva, jossa harrastajanäyttelijät esittivät Jeesuksen aikaisia tavallisia ihmisiä.

Nykyisin juuri Pasolinin Jeesus-elokuva on se, jota kriitikot arvostavat eniten. Elokuvan karu, käsivaralta toteutettu kuvaus, intohimoisena ja määrätietoisena esitetty Jeesus ja unenomainen, meditatiivinen tunnelma tekevät elokuvasta sellaisen, että se palkitsee katsojan useita kertoja.

Pasolini käyttää kameraa mielenkiintoisilla tavoilla, esimerkiksi asettamalla sen Jeesusta kuuntelevan väkijoukon keskelle, ikään kuin se joutuisi pinnistelemään nähdäkseen hänet, tai sitten kamera seuraa Jeesuksen perässä, aivan kuin se yrittäisi pysyä kintereillä. Taustalla soi monenlaista musiikkia, aina Bachista Billie Holidayhin ja Mozartista Missa Lubaan, mutta elokuvassa vallitsee silti myös jonkinlainen hiljaisuus.

Kuten elokuvan nimestä voi päätellä, lähes kaikki elokuvassa käytetyt sanat ovat Matteuksen evankeliumista, vaikka monia kohtauksia onkin laitettu käsikirjoituksessa uuteen järjestykseen ja Jesajan kirjasta on lisätty muutamia sanoja. Pasolini oli marxisti, joten ei liene yllätys, että hänen Jeesuksensa on sosiaalisesti vallankumouksellinen henkilö, joka kiertelee Galilean pienviljelijöiden asuttamissa kylissä ja saarnaa Jumalan poliittisesta valtakunnasta, joka on tarkoitettu kaikille, ei vain muutamille etuoikeutetuille.