Sivun toiminnot
MITEN KIRJOITUKSET JEESUKSESTA OVAT SYNTYNEET?
Viikon kysymykseen Uuden testamentin evankeliumien synnystä vastaa tutkija ja pastori Juho Sankamo.
Voiko evankeliumeihin luottaa? Milloin ne on kirjoitettu?
UT:n kirjoitukset syntyivät seurakuntien piirissä vuosina 50–150 jKr. Alkuseurakunnan ytimessä olivat sellaiset ihmiset, jotka olivat tunteneet Jeesuksen henkilökohtaisesti: Pietari, Jaakob, Johannes, monet naiset kuten vaikka Magdalan Maria ja Jeesuksen äiti Maria.
Nämä Jeesuksen silminnäkijät luonnollisesti kertoivat siitä, mitä Jeesus oli puhunut ja tehnyt. Tätä suullista perimätietoa opetettiin uusien seurakuntien opettajille. Pian kuitenkin huomattiin, että kohta tämä silminnäkijäsukupolvi kuolisi pois. Tämän seurauksena syntyi tarve saattaa suullinen perimätieto kirjalliseen muotoon. Aluksi kirjalliseen muotoon siirtyi todennäköisesti jonkinlaisia Jeesuksen tekojen tai puheiden kokoelmia ja muistelmia, joita levitettiin eri seurakunnissa. Käytännön syistä Jeesuksen puheita käännettiin tässä vaiheessa arameasta kreikaksi. 60-luvun lopulla näitä suullisia ja kirjallisia lähteitä kerättiin yhteen ja kirjoitettiin ensimmäinen evankeliumi eli Markuksen evankeliumi. Tutkijat kiistelevät siitä syntyikö Markuksen evankeliumi 60-luvun lopussa tai 70-luvun alussa. UT:n neljä evankeliumia kirjoitettiin suurin piirtein vuosina 65–100.
Evankeliumit syntyivät eri seurakunnissa eri puolilla silloista tunnettua maailmaa. Markuksen evankeliumin arvellaan syntyneen Roomassa ja Matteuksen evankeliumin taas Antiokiassa. Evankeliumit tulivat nopeasti tunnetuksi eri seurakunnissa, ja todennäköisesti toisen vuosisadan alussa kaikki neljä evankeliumia olivat jo saavuttaneet keskeisen roolin seurakuntien uskon elämässä.
Evankeliumien lähteistä puhuttaessa tulee toistuvasti esille ns. kaksilähdeteoria ja Q-lähde. Kaksilähdeteorian ydinajatus on se, että Matteus ja Luukas ovat käyttäneet lähteinään nimenomaan Markuksen evankeliumia ja Q-lähdettä. Ajatus Q-lähteestä perustuu siihen, että Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeista löytyy paljon yhteistä materiaalia, jota ei kuitenkaan löydy Markuksen evankeliumista. Monet tutkijat olettavat, että tämä Matteusta ja Luukasta yhdistävä Markuksesta puuttuva kertomusaines periytyy olemassa olleesta lähteestä, jota on ryhdytty kutsumaan Q-lähteeksi (saksan sanasta Quelle = lähde). Q-lähdettä ei ole löydetty ja sen olemassaolo on oletusten varassa.
Paavali ja ’Herran sanat’
Paavali viittaa muutamassa kohdassa suoraan Jeesuksen sanoihin. Kaikissa näissä kohdissa kyseinen sanonta löytyy myös synoptisista evankeliumeista. Paavali mm. tunsi Jeesuksen viimeisen aterian sanat (1. Kor. 11:23–26) ja niitä hän opetti uusille seurakunnille. Tällä tavalla perimätieto käytännössä meni eteenpäin: 1. Kor. 15:1–3. Paavali oli hyvin tarkka siinä, että hän erotti omat sanansa ’Herran sanoista’ (1. Kor. 7:12). Tällaiset kohdat osoittavat, että ainakaan Paavali ei katsonut voivansa laittaa Jeesuksen suuhun omia ajatuksiaan. Tutkijat ovat kysyneet, olisiko tällainen kiusaus kuitenkin ollut liian suuri monille Jeesuksen perimätiedon välittäjille. Mistä voimme tietää, että alkuseurakunnan opettajat eivät itse keksineet Jeesuksen puheita? Monet huomiot lähteistä viittaavat siihen, ettei näin ollut: Ympärileikkauksesta tuli alkuseurakunnassa iso kysymys (Ap. t. 15:1, 5; Gal. 5:2–3). Kuitenkaan Jeesuksen ei kerrota missään kohtaan puhuneen tästä asiasta yhtään mitään. Tämä on esimerkki siitä, että ainakaan tässä kysymyksessä alkuseurakunnan opettajat eivät laittaneet Jeesuksen suuhun omia ajatuksiaan, vaikka tarve selvästi olisi ollut suuri ja asia saatu sillä helposti ratkaistua. Sama tuntuu pätevän monen muun alkuseurakunnan polttavan kysymyksen suhteen: kaste, hengelliset lahjat, pakanoihin suhtautuminen ja monet opit nousivat aika-ajoin ongelmiksi alkuseurakunnassa. Emme kuitenkaan löydä niihin ratkaisuksi kyhäiltyjä Jeesuksen lausumia.
Alkuseurakunnan piirissä syntyi myös monia muita evankeliumeja kuten esimerkiksi heprealaisevankeliumi, Pietarin evankeliumi, Nikodemoksen evankeliumi ja egyptiläisten evankeliumi. Jeesus-tutkimus ei millään lailla sitoudu ja rajoittaudu UT:n kaanonin neljään evankeliumiin arvioidessaan historian Jeesusta. Kriittinen Jeesus-tutkimus on kuitenkin käytännössä rajoittunut juuri synoptisten evankeliumien eli Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan, kuin myös jonkin verran Johanneksen evankeliumin pariin. Tämä johtuu mm. siitä, että näiden neljän evankeliumin on havaittu olevan historian Jeesusta tutkittaessa paljon luotettavampia kuin UT:n ulkopuolelle jääneet evankeliumit.
UT:n kanonisointi
Ensimmäinen ehdotus kristinuskon kaanoniksi tuli Markionilta, joka vaikutti Roomassa 140-luvulla. Hän esitti kaanonin, jossa oli vain yksi evankeliumi ja 10 Paavalin nimessä kulkevaa kirjettä. Markion halusi katkaista kaikki yhteydet Vanhaan testamenttiin. Hän esimerkiksi kielsi kaikki ne kohdat, joissa Jeesuksen kerrotaan olleen VT:n ennustusten täyttymys. Markionin esitys sysäisi vastavoimat liikkeelle. Katolilaiset kirkkoisät huomasivat, etteivät kristityt voi hylätä Vanhaa testamenttia, ja että sen lupaukset ovat perusta, jota vasten Jeesus tulee nähdä juutalaisena Messiaana. Tämän seurauksena jo 200-luvun loppupuolella monet varhaiskatoliset teologit esittivät, että evankeliumeja on neljä. Näin esimerkiksi Tatian ja Irenaeus (Haer. 3:1.1 ja 3:11.8). Toisen vuosisadan lopulta on syytä mainita myös lista UT:n teksteistä, jota kutsutaan Muratorian listaksi. Aleksandrian piispa Athanasius (328–373) oli ensimmäinen, joka määritteli UT:n kaanoniksi tarkalleen ottaen kaikki ne 27 kirjaa, jotka tänään muodostavat meidän UT:n. Dan Brownin Da Vinci -koodi-romaanissa esitetyt näkemykset UT:n kaanonin synnystä kuuluvat aika pitkälti satujen maailmaan.
Mitä haluaisit vielä kysyä Jeesuksesta?
Onko muille kuin Q-teorialle vakavasti otettavia vaihtoehtoja
Q-lähde
Siksi, ettei kristinuskon perusteos olisi vain 40 vuoden takaisten tapahtumien "aika kultaa ja vääristää muistot" -tyylistä proosaa.
Vaihtoehtoja Q:lle?
Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa on noin 235 samanlaista jaetta, joita ei löydy Markuksen evankeliumista. Nämä kyseiset jakeet koostuvat pääasiassa Jeesuksen sanoista. Tällaisten havaintojen pohjalle on syntynyt ajatus Matteusta ja Luukasta yhdistävästä ’Jeesuksen sanojen evankeliumista’, jota tutkijat ovat jo yli 100vuotta kutsuneet Q-lähteeksi.
Benedictus, kysyit vaihtoehtoja Q-teorialle, ja niitä kyllä löytyy. Eräät tutkijat kieltävät Q-lähteen ja väittävät, että Luukas on käyttänyt lähteenään Markusta ja Matteusta, jotka ovat taas saaneet aineistonsa suullisesta traditiosta ja kertomuksista. Tällaisella ’kahden evankeliumin teorialla’ voidaan kyllä selittää Matteuksen ja Luukkaan samanlaiset 235 jaetta, mutta sekin on vain teoria. Nämä ovat kaikki teorioita ja hypoteeseja, joista ei voi sanoa täysin varmaa sanaa.
Paradigman tuolta puolen
Heprealaiskirje Uudessa testamentissa puhuu Herrasta Jeesuksesta ylimmäisenä pappina. Ylimmäinen pappi avasi myös oven Kaikkein Pyhimpään, joka vuoden ajan oli ollut täysin pimeässä. Avaaminen tapahtui suurena sovituspäivänä Joom kippurina syys-lokakuun eli heprealaisittain Tisrin kuun 10 päivänä. Tuolloin valo tulvahti temppelin kaikkein pyhimpään ja kullatun liitonarkin kannelta loisti shekinah: Jumalan läsnäolon kirkkaus. Näin siksi, että ovat avattiin vasten a u r i n k o a, jonka näennäisen vuosikierron mukaiseksi piti suurena sovituspäivänä eli syyspäivän tasauspäivänä, sovittaa edelle juossut lyhyemmän vuoden antanut kuukalenteri. Päivän Herra piti siis sovittaa Yön kuningattaren kanssa. Käyttääksemme modernia ilmaisua kuukalenteri piti siis päivittää uudelleen, mutta suurelle Auringon Herralle piti myös uhrata, sillä määräsihän Hän paitsi hetkistä ja ajoista myös maan kasvusta ja ihmisten kohtaloista. Jos kalenteri on väärä, tapahtuu kylvö väärään aikaan ja Herra (a u r i n k o) ei anna maalle pelastavaa kasvua, siemen ei idä, varsi ei nouse, lehdet eivät ojentaudu, eikä kasvi kukinto astu valoon. Kaikella tuli olla aikansa ja paikkansa.
Auringolla oli kolme tietä. Vuorokautinen tie, vuotuinen tie ja suuren tähtivuoden päiväntasauksia säätelevä tie, jolloin aurinko ns. prekessiovuoden eli 25920 aikana kulki 12 eläinradan tähtimerkin kautta viipyen 2160 vuotta kussakin merkissä. Liikkeen nopeus vastasi yhtä astetta 72 vuodessa ja saapuessaan uuteen merkkiin sai aurinko myös aina uuden nimen. Niinpä sitä Härän merkissä kutsuttiin voittoisaksi Häräksi, Oinaan merkissä voittoisaksi Oinaaksi, kristillisesti Karitsaksi, ja Kalojen merkissä Hän (aurinko) oli fish dagon tai Piscis: suuri Kala. Näin Jeesuskin edusti esoteerisessa kristinuskossa kaikkia kolmea. Kuollessaan Karitsana hän kukisti Härän, mutta syntyi samalla ensin pieneksi ja sitten suureksi Kalaksi. Näin Jeesuksella oli myös 12 opetuslasta, joille hän puolestaan antoi voiton ja uuden syntymän hetkellä aina uuden nimen.
Taivaan kuningas, aurinko, oli siis pyhiinvaeltaja, joka viipyen 30 päivää kunkin apostolinsa, 12 eläinradan merkin luona, vaelsi vuosittain kaikkien 12 tähdistön kautta, vaipuen ja nousten niin vuorokautisenkuin vuosittaisenkin liikkeessä aikana välillä pimeyteen ja kuolemaan vain noustakseen ylös jälleen. Antiikin kirjailijoilta kuten Serviukselta voimme tarkistaa, että pakanuudessa tämän aurinkomiehen syntymäpäivää vietettiin 8 päivää ennen tammikuuta. Joulukuun 25. oli talvi ohi, kuoleman valta voitettu ja valon loistava Poika oli nousemassa pohjoiselle taivaalle. Silloin ilkamoitiin juhlittiin, muodostettiin kulkueita ja uhrattiin temppeleissä, mutta kokoonnuttiin myös hierofanttien johdolla salaisiin paikkoihin perehtymään taivaankappaleitten liikkeisiin ja tekemään niistä ennusteita niin yksityisen kuin valtiollisen elämänkin kannalta.
Mutta eri kalenterit aiheuttivat ongelmia. Kun sideerinen kuuvuosi oli esim. 327,60 päivää ja synodinen vastaavasti 354.00 päivää, on erotus 26, 40 päivää, joka sisältää 633.60 tuntia. Näissä tunneissa on sekunteja 38016, määrä joka vastaa kilometreinä myös kuun etäisyyttä auringosta 380160 km, joka voidaan kirjoittaa tuloksi 60 x 6336 tai tuloksi 1056 x 360 tai tuloksi 120 x 3168. Kun luku 6336, joka on tulo 105,6 x 60 , sisältää 2 kertaa luvun 3138, siis sanonnan Herra Jeesus Kristus, alamme ymmärtää, mitä Uuden testamentinkin uhrikuolema gematrisessa informaatiossaan on merkinnyt. Sillä poika kuu astuu joka yö Tuonelaan ja uhraa samalla jokaisessa kierrossaan aikaa isä auringolle eli varsinkin sideerinen kuukalenteri jää jatkuvasti jälkeen aurinkokalenterista. Mutta niin kuu kuin aurinkokin voittavat Tuonelan joka päivä ja kuun uhraus voidaan lunastaa jokavuotisena sovituspäivänä, jolloin menetetty lunastetaan takaisin uhrieläimen ”verellä”, sillä heprean veri dam md on lukuarvoltaan 44, joka on 528 :12, jonka jaettava muodossa 52,8 vastaa – kuten todettu - tunteina Herra Jeesus Kristus-luvun 3168 minuuttia eli aikaa, joka synodiselle kalenterille kuukaudessa uhrataan ja lunastetaan sitten vuosittain 12- kertaisena takaisin. Näin ymmärrämme, miksi 528 eli 1056/2 saa merkityksen avain! Se on aikalaskelimien avain. Suotta ei jo 18oo luvulla nimitetty tetragramatonin hvyh´n arvoa 1056, kaksoisavainta (2x528), ”taivaan mittakepiksi.”
Kun aramealainen sana Golgatakin tlglvg heprealaisessa muodossaan Gilgulot tarkoitti aikasyklejä, ja Golgatan puoliympyrä kattaa – kuten edellä todettu - ajan 3 hetkestä 9 hetkeen eli vuosiympyränä katsottuna syyspäiväntasauksesta kevätpäiväntasaukseen, ei näihin lukuihin perehtyneelle maallikollekaan jääne epäselväksi, mitä näillä pyhien kertomusten luvuilla ja numeroilla kuin myös niitä vastaavilla nimillä on ajettu takaa. Golgatan tunnit paitsi kertovat aurinkokuninkaan kuolemasta ja syntymästä myös ”sovittavat” prekessioiden eron 2160 kk tai 180 vuotta, joka vastaa vielä ympyrän kuuden tunnin 18o astetta! Kuutioitumiseksi ja täydellistymiseksi prosessia kutsuttiin siksi, että kuution asteluvussa on myös tuo kantaluku 216 (2160 astetta!) ja siksi, että luvun ja hermeettisen perinteen ”niin ylhäällä kuin alhaalla” päästiin myös astronomiseen vertauskuvastoon, sillä johtuen maapallon ns. precessiohuojunnasta kevätpäiväntasauspiste kiemurtelee kuin käärme pitkin maapallon pintaa ja siirtyy aina yhden asteen 72 vuodessa, joten tullakseen täydeksi eli kiertääkseen koko ympyrän kaikki 360 astetta, precessio käyttää siihen 25920 vuotta.
Kun kevätpäiväntasauspiste kulki tällöin myös kaikkien 12 eläinradan merkin kautta, niin viipyi aurinko kussakin merkissä aina 25920:12 eli 2160 vuotta! Siinäkin siis kantaluku 216!
Precessiovuoden eli suuren tähtivuoden jälkeen palasivat tähtisikermät alkuperäiseen asentoonsa, ne ennallistuivat ja juuri tätä kutsuttiin apokatastasikseksi, kuten edellä olemme kuvanneet. Tähtivuosi täyttyi ja eheytyi eli täydellistyi.
Auringon siirtymistä tähtimerkistä 2160 vuoden välein kutsuttiin uuden auringon syntymiseksi ja uskottiin uuden auringon tuovan maan päälle aina myös uuden aurinkojumalan, Messiaan tai muun vastaavan sankarin, joka pelastaisi kulloisenkin ihmiskunnan parempaan huomiseen. Tällä messiaalla oli sen kulloisenkin tähtisikermän nimi, jonka merkeissä se oli syntyvä ja hallitseva.
Messias Jeesukseen liittyy merkittävästi neljä eläinradan merkkiä, Oinas, Kalat, Neitsyt ja Leijona. Viideskin merkki häneen usein liitetään; Skorpioni, kuoleman huoneen edustaja. Jeesuksen sanotaan syntyneen neitsyestä, hän oli kalastajien opettaja , joita kutsuttiin pieniksi kaloiksi ja hän oli itse suuri kala. Hänet uhrattiin karitsana eli oinaana ja hän Juudan kansan Messias. Juutalaisten astrologinen tunnus oli Leijona ja Jeesusta kutsuttiin Juudan leijonaksi.
Kun nyt katsomme näitä tähtimerkkejä tähtikartan ympyrällä, huomaamme, että voimme yhdistää ne janoin, jota muodostavat edellä kuvatun kaltaisen suorakaiteen, johon mahtuu kaksi suorakulmaista kolmiota kummankin asteluvun ollessa ristiksi muutettuina siis 2160 astetta.
Nyt on niin erikoisesti, että heprean leijonaa tarkoittavan sanan Arie hyra
lukuarvo on sekin juuri 216, mutta myös heprean sanojen nuorukainen ja voima: gabar ja gebur arvot ovat 216! Ja siis 3 x 72 oli 216. Ja kerratkaamme, että 6x6x6 oli 216, mutta 666 on myös heprean sanan aurinkovoima sorat arvo ja vielä lopuksi heprean sanan valtakunta malkut 496 numerotekijöiden 4x9x6 tulo!
Jumalan valtakunta oli siis se kosminen piiri, jonka aurinko sulki sisäänsä yhden suuren aurinkovuoden aikana, jolloin aurinko viipyi yhdessä merkissä 2160 vuotta. Luku 216 ja sen monet ilmentymät Raamatussa, jos mitkä osoittavat, että Raamatun numerot ovat luonteeltaan mittausopillisia, eivät uskonnollisia
Nyt meillä on ne keskeiset ainekset, josta voimme tehdä pyhän perimätiedon ja astrologian mukaisen päätelmän, mistä tiedosta ristisssä on kysymys:
Kuten aurinko aina 2160 vuoden välein uudesti syntyy ja saa lopullisen täydellisyytensä suuren tähtivuoden täytyttyä, niin voi ihminenkin tulla takaisin uudeksi leijonan voimaiseksi nuorukaiseksi, kun hän joka 72 vuoden kuluttua uhraa aineellisen itsensä ristille ja syntyäkseen kolmasti uudelleen saaden viimein ristin (216) kautta elämän kruunun eli oikeuden hallita itseään eli valtakuntaansa ehyenä ihmisenä kuin Leijona kuninkaana vallitsee laumaansa eli petojaan. Kuninkaaksi kruunattuna ihmisellä on oikeus tuomita ja armahtaa, nostaa peukalonsa ylös tai kääntää se alas. Itseuhraus tuo myös itsesovituksen.
Gnostilaisessa kristinuskon tulkinnassa ihminen kehittyy kolmen elämänsä aikana nimen omaan itseuhrausten eli luopumisten kautta ja saa lopulta pelastuksen. Tämän idean allegorioiksi otettiin auringon jälleensyntymä niin joka aamu kuin joka vuosi kuin joka 2160´s vuosi ja viimein suurena sovituspäivänä joka 25920´s vuosi.
Aurinkoallegoria heijastuu mitä ilmiselvemmin myös pääsiäisen Golgatha -kertomuksessa. Erityisesti sen Johanneksen evankeliumissa kuvatussa muodossa.
Markus kertoo, että Jeesus asetetaan ristille kolmannella hetkellä ja hän kuolee yhdeksännellä hetkellä. Aikamääreet vastaavat nykyisessä kellotaulussa aamua kello 9 ja iltapäivää kello 15. Tällöin hän on ristillä puoli vuorokautta eli 6 tuntia. Tai jos ajattelemme vertauskuvallisesti ja suurennamme vuorokausiympyrän vuosiympyräksi, muuttuu kuusi tuntia kuudeksi kuukaudeksi. Oikeuden tähän mittakaavamuutokseen voi halutessaan saada nimen Golgatha sisällöstä, joka, niin kuin olemme osoittaneet, sisältää idean suuresta ja pienestä ympyrästä.
Päiväympyrän mukaan ajateltuna sisältyy Golgathan kuuteen kärsimyksen tuntiin 360 minuuttia (Vrt. ympyrän asteluku), joihin sisältyy edelleen 216oo sekuntia! Siis tässäkin tuo metempsykoositunnus 216! (Voi myös ihmetellä, miksi sekuntiluvun 21600 muunnelmat 216 ja 2160 vastaavat edelleen surullisen kuuluisan pedon luvun kuutosen kuutiota ja 12-kulmaisen ristin kulmien astelukua luvun 2160 ollessa vielä niiden kuukausien määrä, joka jää sideerisen ja synodisen prekession väliin. (25920 - 25740 = 180 vuotta = 2160 kk.).
Vuosiympyrässä vastaa aamua syksy ja iltapäivää kevät. Yhdeksännessä kuussa on syyspäivän tasaus, jolloin aurinko alkaa kuolla, joutuu talven vangiksi, on pimeimmillään joulun aikoihin alkaa sitten kasvaa ja syntyy maaliskuun lopulla kevätpäiväntasauksessa uudelleen eli päiväympyrää ajatellen noin klo 15!
Golgatha on siis jälleensyntymispaikka, missä aurinkokuningas jälleensyntyy kesäpäiväntasauspisteessä. Että kyseessä on astronominen malli eikä sellaisenaan historiallinen ihmistä koskeva tapahtuma voidaan osoittaa myös pyhän geometrian keinoin siten, että kun piirrämme ympyrän ja sen sisään sen säde jänteenä kuusikulmion, voimme tämän kuusikulmion avulla piirtää ”Golgathan” yläpuolelle samansivuisen viisikulmion ja sen sisälle viisisakaraisen tähden eli Salomonin sinetin, jonka ylimmät ”käsivarret jakavat sen ympärille piirretyn suorakaiteen kahteen osaan, joiden suhde toisiinsa, jos viisikulmion sivu on 1, on sama kuin 1480:0,888:n. Eli nimiin Jeesus Kristus!.
Edellä sanottu ei tarkoita sitä, etteikö Rooma olisi voinut myös ristiinnaulita ja teloittaa jonkun juutalaisen ajan kapinajohtajan, joka samalla on voinut olla tunnettu esoteerisia mysteerioita opettanut rabbi, mutta itse kuvaus tästä teloituksesta yksityiskohtineen on selvästi allegorinen ja osin myös jälleensyntymäoppiinkin sitoutuva.
Raamattu eli 66:n kirjan kirjasto on sisällöiltään erikoisia astronomisia lukuja tulvillaan. Vaikuttava esimerkkinä erityisesti IV Mooseksen kirjassa, sattuvasti Numerissa, esiintyvä 8580, johon tutustumme, koskapa sekin liittyy jälleensyntymäidean pohja olleeseen antiikin tähtitaivaan ja erityisesti ns. suuren tähtivuoden eli prekession liikkeisiin ja näyttää myös vielä yhden Golgatha -kertomukseen liittyvän astronomisen tason.
Heprealaisessa temppelijärjestyksessä pappispalvelus oli määrätty iältään 30 -50 – vuoden ikäisille Leevin heimon miespuolisille jälkeläisille. Näitä pappeja oli eräässä väestönlaskennassa 8580. Kun antiikissa papit olivat myös tähtitaivaan tarkkailijoita ja nimi Leevikin (hepr:yvl) viittaa käärmeeseen ei olekaan ihme, että luku 8580 kätkee sisälleen monia aurinkokuntaamme koskevia merkityksiä kuten esim. Marsin yksitoista synodista ”käärmettä” eli kiertoa auringon ympäri ja myös prekessio-käärmeen tieteellisesti tarkat sideeriset ja synodiset pituudet. Sillä ko. Mars´n kiertoaika on 780 vuorokautta, ja prekessio liikkuessaan vuodessa 71,5 astetta etenee 120 astetta juuri 8580 vuodessa!
Kun 120 astetta on kolmannes ympyrän yhteensä 360 asteesta ilmoittaa luku 8580 toisin sanoen tarkasti kolmanneksen prekession 25740-vuotisesta kestosta, joka tulee toisaalla esiin myös synodisessa pituudessaan 25920 vuotta. Tähtitieteilijöitten ja historioitsijoiden lienee vaikea hyväksyä, että näillä luvuilla Vanhan testamentin kirjoittaja haluaisi todella viitata kevätpäivän tasauspisteen siirtymään 2160 vuoden välein tähtimerkeistä toiseen, sillä virallisen käsityksen mukaan prekession keksi kreikkalainen tähtitieteilijä Hipparkhos, joka teki havaintojaan ja laskelmiaan luvulla vuosina 146-126 eKr. Mooseksen kirjat on sen sijaan varovaistenkin tutkijoitten mukaan syntyneet ainakin 300-400 vuotta aikaisemmin
Olisiko Vanhan testamentin matemaattinen täsmällisyys ja jopa tähtitieteellinen tietämys siis sattumaa? Tuskinpa.
Sillä myös monet muut ko. Numerin luvuissa 3-5 annetut ja niistä johdetut numerot tuottavat tähtitieteellisen täsmällisiä tuloksia. Kuten tekee kreikan gematriassa avainta (h kleij, he kleis) vastaava luku 273 joka 5:llä kerrottuna (Num.3:46-49) antaa luvun 1365, joka vuosina ymmärrettynä käsittää 19 Saturnuksen ja Jupiterin konjunktiota ja joka jää jäljelle kun prekessiokuukauden luvusta 2145 vähennetään Marsin kiertoajan luku 78o! Toisaalta luvusta 273, joka merkintänä 27, 3 on sideerisen kuukauden pituus, puolet on 13,65 päivää! Sideerinen kuukausi eroaa kuun 29,5 vrk:n synodisesta kierrosta 2, 2 päivää, jotka sisältävät 52,8 tuntia, jotka puolestaan vastaavat 3168 minuuttia.
Luku 528 edustaa nyt ensimmäinen heprean sanaa xtpm eli avain ja 3168 kreikan sanontaa Kurioj Ihsouj Cristoj: Herra Jeesus Kristus!
Kerrottuna kahdella avainluku 528 on puolestaan heprealaisen Herran nimen hvhy kolmesta ensimmäisestä kirjaimesta saatu 1o56, joka merkintänä 1o5.6 ja tunteina käsitettynä vastaa 6336 minuuttia, jotka minuutit saadaan myös tuloista 2 x 3168 tai 6 x 1o56! Eli 2 kertaa Herra Jeesus Kristus tai kuusi kertaa Herra ( hvh )
Sanontaa Herra Jeesus Kristus vastaava luku 3168 onkin antiikin muinaisille matemaatikoille ja tähtitieteilijöille ollut tavattoman tärkeä, sillä vastaahan luku brittiläisinä mittoina mm. maapallon kehän ympäri piirretyn neliön sivujen pituutta ja vielä mm. Stonehengen uloimman ns. sarseen kivikehän 3168 jalkaa.
Edellä esitetyistä astronomiaan liittyneistä numeraalisista tosiasioista ilman suurtakaan tuskaa tehdä johtopäätöksen, että
Numerin leeviläisten pappien yhteydessä ilmenevissä aikalaskelmia palvelevissa numeroissa on kysymys toisaalta Daavidin huoneen eli aurinkokuntamme asukkaiden, siis auringon, kuun ja planeettojen, liikkeistä prekession kolmanneksen aikana ja etenkin niiden niin synodisten kuin sideeristenkin kiertojen aikamääristä ja yhteensovittamisista. Koska kiertoajat poikkesivat toisistaan, tuli Leevin pappien uhrata tai lunastaa Daavidin huoneesta esikoisia eli vähentää tai lisätä kalentereihinsa tiettyjä päiviä saadakseen aikalaskelmansa täsmäämään ja kalentereilleen tarkan arvon, jotta voisivat löytää vuoden ensimmäisen uuden kuu- tai aurinkovuoden tarkan alun.