Olet täällä: Etusivu JEESUS Kysy Jeesuksesta MITÄ JEESUS OPETTI HELVETISTÄ?
Sisältö
Mitä teet?
Valitse korkeintaan kaksi vaihtoehtoa







Ääniä : 863 Tulokset
Äänestykset
 
Sivun toiminnot

MITÄ JEESUS OPETTI HELVETISTÄ?

Nykyajan ihmisen on vaikea uskoa helvettiin. Jeesuksen opetuksessa helvetti on kuitenkin keskeisellä sijalla. Kari Kuula, Uuden testamentin eksegetiikan dosentti ja kappalainen vastaa kysymykseen Jeesuksen helvettinäkemyksestä.

Opetus helvetistä lienee se uskonkohta, joka herättää eniten vastenmielisyyttä niin kristinuskon ulkopuolisissa kuin sen sisäpuolella elävissäkin. Miten hyvä ja kaikkivaltias voi lähettää ketään ikuiseen kärsimykseen? Luulisi hänellä olevan parempiakin keinoja reagoida siihen tosiasiaan, että kaikki eivät tahdo ottaa vastaan Jumalan hyvyyttä. Ajatus helvetistä ei kuulosta ”kristilliseltä”.

Tästä huolimatta Raamatun henkilöistä eniten helvetistä puhui Jeesus itse. Jeesus, johon olemme tottuneet liittämään kristillisen uskon kauniit, humaanit ja parhaimmat puolet. Silti hänen perussanomaansa kuului myös julistus helvetin vaarasta. Hän nimittäin julisti tulevaa Jumalan valtakuntaa, jossa hyvät ja pahat saavat sen mikä heille kuuluu. Siksi ihmisten oli nyt korkea aika tehdä parannus synneistä ja pahuudesta. Muussa tapauksessa heille käy huonosti.

Kaikkein tunnetuin helvettiteksti lienee Jeesuksen kuvaus viimeisestä tuomiosta (Matt. 25:31-46). Silloin suuri tuomari sanoo joillekin ankaran sanan: ”Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen”. Toinen yhtä kuuluisa kohta on kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk. 16:19-31). Sen mukaan ylellisyydessä elänyt rikas mies joutui kuoltuaan kauheaan tuskaan ja tuleen, eikä hänen vaivaansa ei voitu lievittää millään tavalla. Näihin tulikuviin liittyy myös Jeesuksen mainitsema arvoituksellinen kuolematon helvetinmato (Mark. 9:44, 46).

Muualla Jeesus viittaa kadotukseen lyhyesti. Se on ”ulkona oleva pimeys”, jossa kuuluu ”itku ja hammasten kiristys” (Matt. 8:12; 22:13). Lisäksi Jeesus käyttää passiivisempia ilmauksia pelastuksesta osattomien kohtalosta. Se on taivasten valtakunnan ulkopuolelle jäämistä (Matt. 7:21-23) ja tuhoutumista (Matt. 10:28; Joh 3:16).

Näitä kohtia on vaikea pyyhkiä pois evankeliumeista. Eikä niiden perusajatusta muutenkaan voida näin jälkikäteen sensuroida kristinuskosta. Mitä niistä siis pitäisi ajatella? Esitän seuraavassa viisi teesiä tai väitettä.

1.) Jeesus puhui helvetistä kielikuvilla, joten emme voi ottaa kirjaimellisesti tulta, matoja ja hammastenkiristystä. Meidän on kysyttävä, mikä oli noiden kielikuvien ajama varsinainen asia.

2.) Helvettipuhe on luonteeltaan varoitusta ja uhkausta. Sen tarkoitus ei siis ole ensisijaisesti ennustaa ja luvata: näin kurjasti tulee tapahtumaan. Vaan se varoittaa: tällainen vaara on olemassa, jos emme käänny ja ota vastaan Jumalan pelastustekoa omalle kohdallemme.

3.) Helvettipuheen varoitus voi toki toteutua jonkun tai joidenkin sielujen kohdalla. Mutta tapahtuuko niin, sitä emme tiedä. Jumala ei ole paljastanut kenellekään historian loppuratkaisua, joten emme tiedä, kuka tai kuinka monta ihmistä joutuu lopulta kadotukseen. Siksi kristityt eivät saa mielikuvissaan olettaa ketään helvettiin, vaikka meistä monikin voisi ansaita paikan siellä. Sen sijaan meidän tulee toivoa ja rukoilla kaikkien pelastumista. Siihen Jumala pyrkii, joten sitä vain me saamme toivoa ja pyytää.

4.) Jos joku joutuisi helvettiin, mitä se on? Nyt tulemme kielikuvien varsinaiseen asiaan. Ihminen luotiin hakeutumaan Jumalan yhteyteen ja elämään siitä. Tämän torjumisesta syntyy se mitä helvetiksi kutsumme. Jos joku sielu onnistuu lopullisesti ja pysyvästi torjumaan Jumalan hyvyyden, se menettää kaiken elämän ja olemassaolon ilon. Ehkä sielu joutuu jonkinlaiseen tuhoutumis-, rappeutumis- ja sammumisprosessiin, joka joko jatkuu ikuisesti tai pysähtyy jonakin päivänä tilaan, jota emme pysty lainkaan ymmärtämään.

5.) Helvettiaihe on spekulatiivista scifi-teologiaa, josta on puhuttava toinen käsi suulla. Siitä ei voi luoda opinkohtaa, koska helvetti ei kuulu Jumalan luomis- ja pelastussuunnitelmiin. Kristinuskon oppeja luodaan vain siitä mitä Jumala suunnitteli ja tarkoitti. Suurin virhe helvetistä puhuttaessa on tietää siitä liikaa.

Helvetin mahdollisuus kuuluu Jeesuksen julistukseen ja sitä kautta kristinuskoon. Sitä ei voida pyyhkiä pois leimaamalla se ”vanhentuneeksi”, ”sivistymättömäksi” tai ”jumalattomaksi” uhkailuksi. Tältä osin Jeesus ei koskaan pääse salonkikelpoisten filosofien iltapäiväseuraan.

Eikä hän yritäkään. Hän ei kehittele fiksua ja filmaattista maailmankuvaa, vaan auttaa ihmisiä parempaan maailmaan. Helvetin ongelman hän ratkaisee armolla, joka antaa anteeksi ja uudistaa meistä parempia ihmisiä. Se alkaa tässä ajassa, mutta sen lopullinen kauneus tulee näkyviin vasta tuonpuoleisessa.

Lisää helvetistä:
Kari Kuula. Helvetin historia. Pohjalta pohjalle Homeroksesta Manaajaan. Kirjapaja 2006. Luentosarja helvetin historiasta www.karikuula.com/43

Helvetti

Kirjoittanut: Memra - maanantai 24. maaliskuuta 2008, 17.36
Mistä tiedämme, että Jeesus puhui kielikuvilla? Miksi hän ei kiihkeänä kiivailijana saattanut puhua aivan kirjaimellisesta helvettiuskostaan?

Miten niin kielikuvapuhetta?

Kirjoittanut: KariKuula - tiistai 25. maaliskuuta 2008, 12.19
Se kait tiedetään siitä, kun hän sanoi niin monia keskenään jännitteisiä asioita helvetistä. Tuli - pimeys - lyöntejä - ulkopuolelle joutuminen - itku ja hammasten kiristys, paikka jossa "mato ei kuole" (outo juttu, by by the way). Tästä on yleensä päätelty, että kyse on kielikuvista, jonka pointti on joku muu kuin niiden kirjaimellinen sisältö.

Lisäksi Jeesus puhui kielikuvin muistakin asioista. "Jos kätesi viettelee, hakkaa se poikki." Ei varmaan ehdottanut konkreettista amputaatiota.

Mutta hyvä kysymys. Keskiajalla eräät ottivat nämä kuvat kirjaimellisesti. Näin saatiin helvetintuli, joka ei valaise eikä tuhoa kohdettaan.

Helvetti

Kirjoittanut: Memra - torstai 27. maaliskuuta 2008, 13.23
Jeesus on lainkiivailijana-ei pieninkään jod saanut kadota,aivan hyvin tarkoittaa kirjaimellista amputaatiota. Hakataanhan esim. varkailta käsi joissain maissa vieläkin, ja myös kristillisen maailman sanktiot olivat hirveitä aina Uudelle ajalle asti. Malli oli otetu Mooseksen laista,
jota Jeesus noudatti. Kirkkoisä Origenes tulkitsi myös Jeesuksen opetukset kirjaimelliseti ja antoi kuohia itsenäs.

Helvetti tulisi palauttaa arvoonsa

Kirjoittanut: Bonny - perjantai 28. maaliskuuta 2008, 12.56
Seuraavan lainauksen otin kirjoituksestasi:

"Helvettipuhe on luonteeltaan varoitusta ja uhkausta. Sen tarkoitus ei siis ole ensisijaisesti ennustaa ja luvata: näin kurjasti tulee tapahtumaan. Vaan se varoittaa: tällainen vaara on olemassa, jos emme käänny ja ota vastaan Jumalan pelastustekoa omalle kohdallemme."

Niin, eihän meistä kukaan voi tietää taivaasta tai helvetistä yhtään mitään. Se, että niistä yleensä puhutaan johtuu käsittääkseni siitä, että ilman tällaisia käsitteitä ihminen ei voi yksinkertaisesti elää Jumalan tahdon mukaisesti.

Ihmisellä on oltava ensinnäkin toivo palkinnosta jos hän pyrkii elämään Jumalan tahdon mukaisesti - se on taivas. Ihmisellä on oltava myös pelko siitä, jos hän ei elä Jumalan tahdon mukaisesti - se on helvetti.

Lisäksi ihmisellä on oltava "tuomari", joka antaa jokaiselle tuomion hänen tekojensa mukaan - helvettiin tai taivaaseen.

Mutta miksi kirkko ei opeta näin? Miksi kirkko ei kehota ihmisiä enää tekemään parannusta? Ottaako kirkko aivan tosissaan tämän asian, että ei tarvitse kuin uskoa Jeesuksen olevan Jumala ja uskoa että siis tämä jumala on nyt sitten ottanut ihmisten tekemät synnit itselleen.

En tiedä mutta eikö Jeesuskin sanonut jonkun tahon olevan oven tukkeena. Olisiko kirkko tämänpäivän tukkeena ihmisille jotka haluaisivat päästä taivaaseen?

Olkoon vaikka kuinka vertauskuvallista tai käsitteelistä puhetta niin kyllä ainakin minun mielestäni helvetistä tulisi kirkossakin puhua taivaan vastakohtana.

Pelko motivoi ihmistä

Kirjoittanut: mcdos - perjantai 28. maaliskuuta 2008, 20.39
Ei mutta kuulkaa, jonkinlaisin tuorein kielikuvin helvetti tulee varmaankin kokemaan vielä uuden renessanssin ja nosteen. Jotenkin ristiriitaista, että toisaalla vaikeiden opinkohtien poisselittäminen on vain vastaustekninen kysymys eikä usko ole muuttunut miksikään, ja sitten taas tässä kohtaa Raamatun helvettijutut ovat vain spekulatiivista scifi-teologiaa. Käänsi asian nyt miten päin tahansa, Jeesuksen mielestä ihmisen osana voi olla syvä, lohduton ja peruuttamaton ahdinko, onpa se sitten lähinnä fyysistä tai sielullista laatua. Tämän välttämiseksi jonkin raajan konkreettinen amputoiminen vaikuttaisi todellakin olevan pieni hinta, vai kuinka?

Puhutaanko helvetistä riittävästi

Kirjoittanut: KariKuula - maanantai 31. maaliskuuta 2008, 11.18
Minustakin on hyvä kysyä, puhutaanko seurakunnan tilanteissa helvetistä riittävästi? Sen käsitteleminen voisi tehdä hyvääkin. Minusta aihe on tavattoman kiinnostava ja auttaa kiertoteitse ymmärtämään taivaan luonnetta.

Joillekin helvetti, tai heidän käsityksensä helvetistä, on yksi syy antaa pitkät uskolle. Kirjaimellinen amputoitujen tulimeri kuulostaa niin epäuskottavalta, ettei sen jälkeen mikään muukaan puhe jumalallisista asioista vakuuta. Siksikin helvettiteeman tutkiminen voisi olla hyödyllistä. Se auttaisi näkemään, ettei asiaa tarvitse ihan pyhäkoululaisen (no offence intended) tavoin ymmärtää.

Helvetti

Kirjoittanut: Memra - tiistai 01. huhtikuuta 2008, 00.22
Jos minä uskon varaisesti annan amputoida jalkani,se onperuuttamatgon toimenpide ja totta reaalitodellisuudessa. Muta mitä sitten jos tuo usko onkin kohdistunut olemattomaan Jumalaan? Saatko jalkasi takaisin? Et.