Nämä opetukset kuuluvat selvästi erityyppisiin julistuksellisiin tilanteisiin Jeesuksen elämässä. Taustalla vaikuttavat myös tietyt juutalaiseen perimätietoon ja uskonhistoriaan liittyvät asiat.

Opetuksella vihollisten rakastamisesta Jeesus halusi neuvoa, miten toisiin ihmisiin pitäisi suhtautua. Kaikki tunsivat (ja tuntevat?) 3. Moos. 19:18 opetuksen: “Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä vihaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Oli helppo tulkita Mooseksen kirjassa mainittu “lähimmäinen” juuri omaan kansaan kuuluvaksi ihmiseksi. Tätä varten käsky annettiinkin: käskyn oli tarkoitus vahvistaa kansaa sisäisesti niin että se selviäisi paremmin ulkopuolelta tulevista uhkista esim. juuri vihollisten taholta. Raamattu ei missään käske vihaamaan vihollista (vrt. Matt. 5:43), mutta sen sisältöinen neuvo on löydettävissä ainakin Qumranin teksteistä (ks. 1QS [= Yhdyskuntasääntö] 1:3–4, 9-10).

Jeesuksen opetus “rakastakaa vihollisianne” pisti pakan sekaisin. Siinä ei ollut mitään järkeä, kuten edellä selostetun perusteella ymmärrämme. Analyyttisemmin eli hienommin asian todeten voisimme sanoa, että 3. Mooseksen kirjan käskyssä ja myöhemmässä juutalaisessa traditiossa käsitteet “lähimmäinen” ja “rakastaa” pitkälti määrittelivät toisiaan: rakkaus on sitä, mitä osoitetaan lähimmäiselle; lähimmäinen on se, jolle osoitetaan rakkautta. Jeesuksen opetus vaatiikin ajattelemaan uusiksi paitsi sen, mitä lähimmäisellä tarkoitetaan (vrt. Luuk. 10:29–37), myös sen, mitä rakastaminen on! Jos sanomme, että meidän tulee rakastaa aivan kaikkia ihmisiä, olemme uudelleentulkinneet vasta sanan “lähimmäinen”. On aika vaikeata selittää lyhyesti, miten “rakastaminen” siis pitäisi ymmärtää uudella tavalla. Tästäpä voisinkin kirjoittaa seuraavan kirjani, mutta nyt en keksi parempaa valaistuksen lähdettä kuin tämän:

Huom! Kun Jeesus siis opetti, että meidän tulee rakastaa erottelematta aivan kaikkia ihmisiä, ei hän tietenkään tarkoittanut, ettei meillä saisi olla yhtä “mielitiettyä”, “sydänkäpystä” tai “kullanmurua” jne jne. On toisin sanoen ymmärrettävä se tosiseikka, että asioiden merkitys riippuu niiden yhteydestä. Kun Jeesus nyt toteaa jopa pelottavan hurjasti

ei tätä pidä lukea edellisen opetuksen kanssa yhteen esim. siten, että Jeesus käski rakastamaan kaikkia muita ihmisiä ja jopa vihollisia, mutta ei kunkin isää, äitiä, lapsia, veljiä, siskoja ja omaa elämää. Ei, vaan nyt on kysymys toisesta asiayhteydestä Jeesuksen julistuksessa: hänen seuraamisestaan. Sen suhteen Jeesus oli äärimmäisen tiukka. Häntä oli seurattava heti ja ehdoitta. Mikään ei saanut pidättää eikä viivyttää (ks. Luuk. 9:59–62; vrt. 1. Kun. 19:19–21). Jos jokin asia nousee Jeesuksen seuraamisen esteeksi, sitä on vastustettava kuin koko elämä olisi siitä kiinni.

Luuk. 14:26 ja muut vastaavat perheenjäsenten välisistä skismoista puhuvat Jeesuksen opetukset (Matt. 10:34–36; Mark. 13:12) todennäköisesti viittaavat 2. Mooseksen kirjan kertomukseen siitä, kuinka leeviläiset osoittivat valitsevansa Jumalan ja olevansa valmiit hylkäämään jopa vanhempansa ja lähimmät sukulaisensa ennemmin kuin yhteyden Jumalaan. Kertomus on raflaava. Kultaisen sonnin valamisessa tapahtuneen lankeemuksen jälkeen leeviläiset noudattivat Mooseksen kutsua asettua Herran puolelle. Koska he siis olivat valinneet oikein, he saivat Jumalalta tehtäväkseen kulkea leirin läpi ja tappaa kaikki vastaantulijat, “olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen” (2 Moos. 32.27). Leeviläiset tekivät työtä käskettyä. He olivat valmiit käymään jopa “poikiaan ja veljiään vastaan” (ks. 2. Moos. 32.29). Mooseksen siunauksessa tämä tilanne kytketään suoraan liittouskollisuuteen:

Sukulaisten välille nousevan vihamielisyyden ajateltiin liittyvän nimenomaan lopunaikojen myllerryksiin. Luuk. 14:26 tapaiset viittaukset sopivat siksikin hyvin Jeesuksen opetuksiin, että hänen mukaansa lopunaika oli jo käsillä, Jumalan valtakunta oli jo läsnä hänen toiminnassaan.

Perustavalla tasolla Luuk. 14:26 ajatuksena on se, että jos vihaat jotakin asiaa, ainakaan silloin se ei voi sitoa ja estää sinua seuraamasta Jeesusta. Jeesuksen täytyy tulla ensin. Hänen pitäisi olla jokaisen kristityn mielitietty, ensimmäinen rakkaus.

[Mitä Luuk. 14:26 kääntämiseen tulee, joskus on ehdotettu, että “vihata” voisi semiittisenä hyperbolana merkitä tässä yhteydessä “rakastaa vähemmän” (vrt. uusi käännös ja myös Matt. 10:37; ks. Sananl. 13:24; Mal. 1:2-3; 5. Moos. 21:15- vanha käännös). Ajatus on mahdollinen, muttei välttämätön.]