Rooman valtakuntaa ensimmäisellä esikristillisellä vuosisadalla repineet sisällissodat päättyivät Octavianuksen eli Augustuksen voittoon ja hallituskauteen. Seuraava keisari Tiberius (14–37 jKr.) pääsi siis hallitsemaan pitkää rauhan kautta elävää valtakuntaa. Tämä ajanjakso vaurastutti talouselämää ja mahdollisti hyvät kulkuyhteydet Välimeren alueella. Roomalaiset olivat pääasiassa suvaitsevaisia miehittäjiä, jotka painottivat lain ja järjestyksen merkitystä. Tarkoituksena oli luonnollisesti taata verotulojen saanti ja mahdollisimman pienen sotilasmäärän sitoutuminen miehitetyille alueille. Toisaalta valtakunnan sisäiset jännitteet ja jopa keisareiden mielenterveyshäiriöt heijastuivat ajoittain myös Palestiinan alueen elämään. Esimerkiksi keisari Caligulan vaatimus saada oma patsaansa Jerusalemin temppeliin oli vähällä aiheuttaa vakavan selkkauksen 40-luvun alussa.

Roomalaiset hallitsivat miehittämiään alueita eri tavoin. Senaatin alaisuudessa oli rauhallisia ja vakiintuneita provinsseja, joita hallitsivat prokonsulit. Hiukan epävarmemmat alueet olivat keisarin nimittämien legaattien hallinnoimia. Mm. Syyria oli tällainen provinssi. Näihin provinsseihin oli sijoitettu myös legioonia. Lisäksi oli alemman luokan maaherrojen hallinnoimia pienempiä provinsseja kuten Juudea, jota Jeesuksen toiminnan aikaan hallitsi prefekti Pontius Pilatus.

Galileassa, jossa suurin osa synoptisten (Matteus, Markus ja Luukas) evankeliumien kuvaamasta Jeesuksen opetus- ja parantamistoiminnasta tapahtui, ei roomalaisten läsnäolo ollut kovin näkyvää. Kyseessä oli Herodes Antipaksen hallitsema alue ja näin ollen roomalaisia sotilaita ei tarvittu samassa määrin kuin Juudeassa. Jonkin verran heitä kuitenkin oli, mikä näkyy esimerkiksi kertomuksessa, jossa Jeesus parantaa sadanpäämiehen palvelijan (Mt 8:5–13). Myös vuorisaarnan (Mt 5:41) viittaus sotilaiden taakan kantamiseen on peräisin Rooman armeijan käytännöstä mutta on saattanut kuulua myös Herodeksen sotilaille.

Jeesus ei kritisoi roomalaisia edes tilanteessa, jossa häneltä kysytään verojen maksusta keisarille. Kyseinen vero oli erityisen vihattu ja Jeesus näyttää denarissa olevaa keisari Tiberiuksen kuvaa todeten ehkä hieman humoristisesti, että kuva viittaa kolikon omistajaan (Lk 20:20–26). Roomalaisten keräämät verot koettiin hyvin raskaaksi suuren osan väestöstä kamppaillessa toimeentulonsa kanssa. Huomionarvoista on myös Jeesuksen vetäytyminen ruokaihmeen jälkeen kansan halutessa tehdä hänestä kuninkaan. Käytännössä kuninkaaksi suostuminen olisi tarkoittanut roomalaisia vastaan kapinoimista. Jeesuksen neutraali suhtautuminen miehittäjävaltaan heijastui pitkään varhaiskristillisyydessä. Jeesuksen seuraajat eivät esimerkiksi tiettävästi osallistuneet 66–70 jKr. käytyyn juutalaissotaan, jossa juutalaiset nousivat kapinaan roomalaisia vastaan.