Jeesus valitsi kaksitoista opetuslasta erityiseen lähipiiriinsä symboloimaan Israelin kahtatoista sukukuntaa. Luettelot opetuslapsista vaihtelevat hieman eri yhteyksissä, mikä kertoo ryhmä merkityksestä Jeesuksen kuoleman jälkeenkin. Evankelistat eivät tyytyneet vain suoraan kopioimaan listaa lähteestään, vaan muokkasivat sitä mahdollisesti sen mukaan kuin olivat itse ryhmän kokoonpanosta oppineet (vrt. esim. Mk. 3:2–4 ja Mt 10:16–19). Suuren kansansuosion ja myös aktiivisen seuraajajoukon johdosta voidaan perustellusti todeta, että Jeesuksella oli ”mistä valita”. Tässä valossa hänen tekemänsä valinnat kahdentoista apostolin ryhmään ovat erityisen mielenkiintoisia. Huomionarvoinen seikka on myös se, ettei Jeesus poistanut ketään tästä kahdentoista apostolin sisäpiiristä sallien Juudas Iskariotinkin osallistua hänen niiden kahdentoista kanssa viettämälleen viimeiselle aterialle.

Yksi näistä kahdestatoista oli Tuomas, jota kutsuttiin myös kaksoseksi (Didymus). Hänestä kerrotaan varsinaisesti ainoastaan Johanneksen evankeliumissa kahden yksittäisen repliikin kohdalla ja lopussa ylösnousemuskertomuksen yhteydessä. Ensimmäisessä tapauksessa Tuomas esittää sarkastiselta kuulostavan toteamuksen (Joh. 11:16) ”lähdetään jotta voimme kuolla hänen kanssaan”. Jeesus oli jo yritetty kivittää ja vastustus Juudeassa oli selkeästi suurempaa kuin Jeesuksen ja opetuslasten kotiseudulla Galileassa. Toisessa kohtaa Tuomas ja Filippus esittävät epäileviä kysymyksiä Jeesuksen puhuessa lähdöstään (Joh 14:5–7). Tuomas vaikuttaa siis jossakin määrin kyyniseltä ja epäilevältä mutta samalla kuitenkin varsin sitoutuneelta Jeesuksen seuraajalta.

Ehdottomasti tunnetuin ja paljon puhuvin paikka Tuomaasta on Johanneksen evankeliumin lopussa oleva kertomus hänen epäilyistään ylösnousemuksen suhteen (Joh. 20:24–29)

Tuomaan epäileminen ei ollut lainkaan niin erikoista kuin mitä kahden vuosituhannen kristillisen historian linssien läpi voisi tuntua. Itse asiassa Matteuksen kertomuksessa ylösnousseen ilmestymisestä opetuslapset (joko kaikki tai jotkut heistä) epäilivät ja samanaikaisesti kumartaen rukoilivat ylösnoussutta (Mt 28:17). Yhtäältä kuolleen ihmisen näkeminen oli äärimmäisen hämmentävää ja toisaalta ristiinnaulitun ylösnouseminen aiheutti juutalaisille opetuslapsille hankalan ongelman – ”miten Jumala voi herättää Jumalan kiroaman (eli ristiinnaulitun ks. 5. Moos 21:23) kuolleista”. Nämä kaksi ongelma-aluetta yhdistyivät varmasti Tuomaankin mielessä varsinkin, kun hänen olisi pitänyt uskoa vain toisten kertomuksen perusteella.

Mielenkiintoinen ja muulla esille tulleiden luonteenpiirteiden kanssa yhtenäinen yksityiskohta on se, että vaikka Tuomas ei usko Jeesuksen ylösnousseen hän kuitenkin viettää aikaansa muiden opetuslasten joukossa. Hän ei siis epäuskonsa vuoksi pakkaa tavaroitaan ja lähde etsimään uusia seikkailuja vaan sitkeästi pysyy valitsemassaan ryhmässä. Jeesuksen ilmestyttyä henkilökohtaisesti Tuomaalle tämä esittää ainoan koko evankeliumiaineistossa talletetun ”positiivisen” kommenttinsa ”Minun Herrani ja Jumalani!”. Myöhemmin Tuomas oli luotsaamassa varhaiskristittyjä muiden apostolien kanssa Jerusalemissa. Tuomaan myöhemmistä vaiheista on melko lailla mainintoja kirkon perimätiedossa ja mm. Origenes kertoi Tuomaan matkustaneen Intiaan lähetystyöhön. Näiden traditioiden todenperäisyydestä ei kuitenkaan pystytä toteamaan oikeastaan mitään varmaa.