OPETUSLAPSI-ILMIÖ
Juutalainen traditio tunsi hyvin ilmiön, jossa uskonnollisten vaikuttajien ympärille kerääntyi opetuslapsia. Mm. profeetta Elisalla ja profeetta Jesajalla oli omia opetuslapsiansa (2 Kun 4:1, 38, 9:1 ja Jes 8:16, 50:4, 54:16). Myöhemmin rabbiininen kirjallisuus kuvailee rabbien eli juutalaisten opettajien suhdetta omiin oppilaisiinsa eli opetuslapsiin. Näiden rabbien oppilaiksi tavallisesti hakeuduttiin ja mm. kuuluisan rabbin Eliezer ben Hyrkanuksen kerrotaan kävelleen rutiköyhänä Babyloniasta asti Johanan ben Zakkain oppilaaksi ja nähneen nälkää voidakseen opiskella kyseisen rabbin oppilaana. Opetukseen kuului ulkoa opettelemisen lisäksi rabbin elämäntavan imitoimista. Kreikkalaiseen kulttuuriin kuului niin ikään opetuslapsi-ilmiö mutta tällaisten vaikutteiden etsiminen Galilean juutalaisella maaseudulla eläneen ja vaikuttaneen Jeesuksen toiminnasta on melko ongelmallista. Lähin vaikutteiden antaja Jeesukselle opetuslapsi-ilmiön suhteen lienee ollut Johannes Kastaja, jonka opetuslapsi Jeesus itsekin alun perin oli.
Opetuslapsi-ilmiö Jeesus-liikkeessä poikkesi melko lailla rabbien vastaavasta. Jeesus kutsui itse ainakin osan tärkeimmistä opetuslapsista seuraajakseen, mikä oli vastoin yleistä käytäntöä. Mielenkiintoista näissä valinnoissa on rituaalisesti saastaisten ja maineeltaan kyseenalaisten henkilöiden kutsuminen opetuslapsiksi. Mm. veronkerääjä Matteus ja riivattu Maria Magdaleena olivat erikoisia valintoja. Fariseusten esittämistä syytöksistä opetuslasten löyhää uskonnollisten tapojen noudattamista kohtaan voidaan päätellä, että he eivät lähtökohtaisesti olleet kovinkaan ”uskonnollisesti suuntautuneita” (Mk 7:1–5). Koska Jeesus ei pyrkinyt määrällisesti suuren sisäpiirin muodostamiseen, nämä omituiset valinnat eivät selity tarpeella haalia kokoon mahdollisimman suurta armeijaa tai poliittisesti painavaa ihmismassaa. Toinen hämmästystä herättänyt piirre oli naisten hyväksyminen opetuslapsiksi. Luukkaan käyttämä ilmaus ”hänen kanssaan” (8:1) tarkoittaa kyseisessä evankeliumissa opetuslapseutta. Vaikka rabbeilla tiedetään olleen naistukijoita, varsinaiset naisopetuslapset olivat ilmeisesti hyvin harvinaisia.
Jeesuksen opetukseen sisältyi sekä varsinaisen Jumalan valtakunnan sanoman ja sen edellyttämän elämäntavan opettamista. Noin 80 % Jeesuksen opetuksista on palautettavissa jonkinlaisen runomittaan tai vastaavaan muistamista helpottavaan muotoon. Nämä opetukset muodostivat pohjan myös myöhemmälle pääsiäisen jälkeen kehittyvälle kristinuskolle. Tämän lisäksi Jeesus opetti seuraajiaan ajamaan pahoja henkiä ja parantamaan sairaita (Lk 10:9, 19). Varsinaisten mukana seuraavien opetuslasten lisäksi Jeesuksella oli paikallaan pysyviä opetuslapsia kuten Maria, Martta ja Lasarus Jerusalemin lähellä olevassa Betania-nimisessä kylässä.
Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen hänen seuraajansa jatkoivat aktiivisesti uusien opetuslasten hankkimista ja jonkin ajan päästä opetuslapseuttaminen ulotettiin myös ei-juutalaisiin. Matteuksen evankeliumin kirjoittaja onkin evankeliuminsa loppuun asettanut käskyn opetuslapseuttaa kaikki kansat (Mt 28:19).