Jeesuksen haudan löytyminen tyhjänä ja kokemukset hänen kuoleman jälkeisistä ilmestymisistä jäsentyivät varhaiskristillisyydessä nopeasti ylösnousemususkoksi. Ne jäsentyivät Jeesuksen maanpäällisen elämänsä aikana tekemiin väitteisiin hänen tulevasta ylösnousemuksestaan (Mk 8:31, 9:31, 10:32–34). Jumalan katsottiin vahvistaneen Jeesuksen jumaluuden ja koko toiminnan herättämällä tämän kuolleista. Lisäksi Jeesuksen ylösnousemus tulkittiin eskatologisen eli lopun aikana tapahtuvan ylösnousemuksen aluksi, joka vahvisti kristittyjen toivoa elämästä Jumalan yhteydessä kuolemansa jälkeen. Vaikka Uuden testamentin kirjoissa on erilaisia painotuksia ja varhaiskristillisessä liikkeessä oli useita suuntauksia, näitä kaikkia yhdisti usko Jeesus Nasaretilaisen ylösnousemukseen. Paavali toteaa korinttolaisille, että kaikki kristityt eli 12 apostolia, Jeesuksen veli Jaakob jne. opettavat ensisijaisena evankeliumina 1. Kor 15:3–8:ssa mainittua uskontunnustusta. Tässä uskontunnustuksessa ylösnousemus on hyvin keskeisessä roolissa.